Oma elämä tutkimuskohteena

On vielä muutamia artikkeleita Networked Learning-konferenssista joita olen itselle printannut kunnollista lukemista varten. Yksi näistä on Jeffrey M. Keefer: Autoethnographer Communities of practice.

Jeffrey eli julkista elämää myös konferenssin aikana, tviittaili ja blogasi koko ajan ja tuli niiden avulla seuraajille tutuksi. Hänen artikkelinsa sisältää kolme casea joissa autoetnografista otetta käyttävät tutkijat hakevat tukea yhteisöstään. Yksi saa hyvin tukea, yksi saa ankaraa palautetta ja yksi ei sitäkään. Palautteen saamista voisi mielestäni pitää tukena myös, onhan kyse tutkijaksi kasvamisesta.

Jeffreyn lähestymistapa on identiteetin ja voimaantumisen käsitteissä ja tuntuu itselle läheiseltä. Hän jopa viittaa Meziroviin jonka tietoisuuden tasojen pohjalle innossaimme rakensimme opsia 80-luvun lopulla. Metodisesti kyse on hyvin vanhan itsevaarinoton menetelmän henkiin herättämisestä uudella tavalla uusissa oloissa. Laadullisten tutkimusmenetelmien kansainväliset konferenssit ottavat tällaisia aiheita esitettäväksi.

Minä kun tässä mietin mitä isona tekisin. Löysin Critical Literacies sivun josta pääsisi pian käynnistyvään omaehtoiseen opiskeluun. Mennä vai eikö mennä, siinä kysymys. Kyse on Stephen Downes + Rita Kop fasilitoimasta opiskelusta ensi maanantaista heinäkuun 11 päivään. Haluanko rentoutua kesällä ilman tietoisia tavoitteita? Toisaalta kriittisyys on se teema johon haluan oikeasti pureutua.

Läsnäoloa ja poissaoloa verkoissa

Networked Learning konferenssista raportoin tällä kertaa tutkimuksen sosiaalisesta läsnäolosta:

Karen Kear: Social presence in online communities. The Open University, UK.

Tulokset tuntuvat hyvin tutuilta oman verkkoelämän ja opettajana toiminnan myötä. Niistä on helppo kirjoittaa (eilen huomasin miten tekniikoiden hallinnan puute jarruttaa ilmaisemasta sitä koskevaa tietoa, teksti jää tylsäksi).

Pulmat online-opiskelussa ovat tiedossa mutta ne ovat voitettavissa, on artikkelin sanoma. Olen samaa mieltä. Alussa opiskelu voi tuntua kylmältä, yksinäiseltä, ei-persoonalliselta, koneiden kohtaamiselta. Tämä vaihe menee kuitenkin ohi. Sitä helpottavat audio+video ja synkroniset tapaamiset, myös profiilin käytöllä on merkityksensä.  Syntyy tunne tapaamisesta, kohtaamisesta. Keskustelussa tunnelmaa luovat persoonalliset ilmaisut ja salliva ilmapiiri, työskentelyn ohessa voi tutustua. Palautteen nopeudella on merkitystä varsinkin aloittelijoille. Henkilökohtaisuus on tärkeää; alkaa havaita toisen reaaliksi ihmiseksi myös virtuaalissa kohdatessa.

Läsnäolon tuntu pitää opiskelijat mukana ja kohottaa toiminnan laatua. Se ennustaa tyytyväisyyttä opiskeluun. Ihmiset haluavat oppia tuntemaan toisiaan ja tätä helpottaa samanaikaisuutta vaativien menetelmien käyttö. Näin se on. Tässä on siis  yksi tutkimus jos tarvitsette oman kokemuksen lisäksi muuta näyttöä.

Minua itse asiassa kiehtoo se että kaikki eivät tarvitse noita samanaikaisuuksia tai videoita tai ääntä vaan ottavat herkistäkin vihjeistä toisen ihmisen lähelleen. Tämän täytyy liittyä introversioon ja kuuntelukykyyn. Ehkä myös vapauden merkitykseen: itse inhoan jokaista määräaikaa enkä yleensä sitoudu sellaisiin. Nuo tulokset kuvaavat jotain keskimääräistä ja opetuskulttuuriin totuttamisen vaihetta. Intohimoiset verkko-opettajat voisi olla kiva nimi yhteisölle, jossa käsiteltäisiin vaativia haasteita (ettei aina näitä samoja). Siellä ei kaivattaisi pyhiä pullakahvihetkiä eikä f2f opetuksia eikä f2f kokouksia eikä …?

Kukahan kesyttää ketä?

Tämä on ensimmäinen kesäyössä kirjoitettu postaus, päivällä on kuumaa. Tarve kirjoittamiseen syntyi lukiessani Networked Learning kongressin satoa (enemmän englanniksi täällä ketä kiinnostaa). Artikkeli Who’s taming who? Tensions between people and technologies in cyberspace communities sai minut tiedostamaan ja antoi käsitteitä tapahtumille. Kirjoittaja on Terrie Lynn Thompson, Albertan yliopistosta Kanadasta.

ANT eli Actor-Network-Teoria on kunnostautunut tutkimalla ihmisten vuorovaikutuksen lisäksi tekniikkana nähtyjä juttuja jotka ovatkin aktiivisia ja ohjaavia, eivät ”vain” tekniikoita. Artikkeli kuvaa informaalia yhteisöä ja tapahtumat muistuttavat esim sometussa elettyä. Latour haluaa kiinnittää huomion siihen nonhuman joka on kaikkialla ja elää omien lainmukaisuuksiensa mukaan. Kuten viime postauksessa mainitsin että blogin ulkoasun mallin vaihto ei suvainnut toimia vaikka ennen ihan kiltisti totteli. Kaikkeen tällaiseen kuluu osa elämästä, tekniikka kesyttää minua vuosi vuodelta kypsemmäksi ja aina pakenee kaukana edellä 🙂

Artikkelin käsitteitä osallistujille ovat yhteisön jäsenten profiilit, postaukset, avatarit, tool bars, emoticons, arkistot, paikannukset, virukset, hyperlinkit, delete-näppäin, salasanat, välittävät teknologiat kuten esimerkiksi sähköposti, keskustelufoorum ja RSS syötteet. Ihmistoimijoita voidaan nimittää newbie, wannabe, kollega, big name, celebrities, kilpailijat, passaajat, lurkkijat, töihin värvääjät, asiakkaat, ystävät, kaverit, muukalaiset ja online paparazzit. ANT sitten tarkastelee kaikkien näiden välisiä tapahtumia. Technologies fold into us as much we fold into them. (Luulin että olisi helpompi kirjoittaa suomeksi mutta päinvastoin, en uskalla kääntää jotten sotkisi).

Artikkelissa kuvataan yhteisön elämää: miten joku porukka syttyy keskustelemaan foorumilla, muut pyrkii mukaan ja otetaan, mutta ne eivät kuitenkaan osallistu vaan jäävät lurkkijoiksi ja alkuperäinen porukka palaa vanhaan sähköpostiryhmään. Voi käydä myös niin että joku tuntematon lähettää viestin mukana viruksia jotka sotkevat systeemin pitkäksi aikaa. Täytyy siis opetella turvallinen verkkoelämä, tuntea sekä ihmiset että tekniikat. Ne kun pettävät monilla tavoin, tulevat maksullisiksi, muuttavat yksityisyys asetuksiaan ym. Tätähän on päivittäin kuultu.

Tieto on tullut vähemmän keskitetyksi, moniulotteiseksi ja vähemmän hierarkiseksi, sanotaan kirjallisuudessa yleensä. On tarpeen tutkia käytäntöjä, miten näyttää tapahtuvan. Onhan kriittistä moniulotteista ajattelua aina ollut enkä ole huomannut sen olevan lisääntymässä 🙂

Tapahtumia voidaan kuvata matkoina ja polkuina ym. Yleensä aktiivisia osallistujia on vähän ja seuraajia paljon. Uutta on kai vain se että vihdoin on mukaan tullut suuremmassa määrin ihmisiä ja julkinen huomio kohdistuu – nyt tuli mieleen sosiaaliseen mediaan koska olen Suomessa, mutta esim tässä konferenssissa oli noin sata esitystä jossa yhdessä tarvittiin tuota käsitettä otsikossa. (Se oli hauska huomio). Tulkintaan vaikuttaa miten hiljaiset osallistujat nähdään, häiritsevätkö he vai kannustavat vai..?

Kannattaa tutustua koko artikkeliin. Ja kuunnella Yrjö Engeströmin ja Etienne Wengerin keskustelua kalamaljassa. Ehkä kerron huomenna sosiaalisesta läsnäolosta online yhteisöissä vai tiedättekö jo kaiken siitä 🙂