Ohjauksen osaajat – miten he sen tekevät?

Otsikko on Kirsti Vänskän väitöskirjasta. Hän tutki ohjauksen ilmiötä laadullisesti, rakensi kymmenen hyvän ohjaajan kertomasta  mallia ohjauksen osaamisesta. Tässä linkki Jyväskylän yliopiston tiedotteeseen.

Minua kiehtoo tutkimus, jossa lähennytään asiantuntijuuden rakentumista autenttisissa yhteyksissä, miten monta puolta osaamisessa onkaan samanaikaisesti. Fenomenografia on sopiva lähestymistapa asiantuntijan käsissä. Minua kuitenkin  aina ajatteluttaa se, kannattaako käyttää monta vuotta lausekkeiden siirtelyyn paikasta toiseen ennenkuin saa mallin koottua. Ihan kiva että Kirsti oli jaksanut, aineisto vuodelta 2007 ja työn ohessa kirjoitettu tutkimus, ei tutkimus ole huono harrastus 🙂

Väitöstutkimus on terveyskasvatuksen alaa jatkaen Kirstin aikaisempia yliopisto-opintoja. Hän toimii opettajankouluttajana ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Jyväskylässä. Ex-kollegana tunnen Kirstin korkean tason kouluttajan työssä. Niinpä taisin kuunnellessa ja lukiessa väikkäriä sitoa tuloksia aikuiskoulutukseen huomaamattani. Jotkut luokat tuntuivat kovin tutuilta opettajankoulutuksen opsista: konteksiosaaminen, reflektio-osaaminen jne. Toisaalta, terveyskasvatuksen ohjausta harrastamme jokainen ihan itse: miksi en tee kuten hyväksi tiedän? Eilenkin piti ottaa kuohujuomaa Kirstin kunniaksi ja sitten kävelin kotiin helteessä neljä km ja vasta kotona lounastin illan suussa. Ei ollut järkevää ei. On ihan eri asia tietää miten pitäisi ja toimia kuten pitäisi. Tästä havainnosta tutkimus lähti liikkeelle aikanaan.

Tänään, tutkimuksen luettuani, mietin että sankareita ovat he jotka arkipäivän kiireen keskellä rakentavat tutkimuksessa valotetun ohjauksen ammattilaisuuden. Siinä poimitaan vihjeitä kaikilta relevanteilta suunnilta ja napataan ne osaksi oman mielen arkistoa, mahdollista käyttöä varten. Käytännössä on usein vaikea tunnistaa ja pukea sanoiksi miksi teki juuri kuten teki. Tämä pulma oli tutkimuksessakin ja arvaukseksi jää mitä jäi puuttumaan. Mitä olisi kertonut 11. asiantuntija? Mitä jos toinen henkilö kävisi läpi saman luokitteluprosessin? No se ei olisi sama koska Kirsti oli vuorovaikutteisesti kerännyt aineiston. Mitä jos hän olisi voinut käyttää videoita? Olisin kai kaivannut hiukan kyselevämpää otetta väitöstilaisuuteen, kaikki tuntui etenevän niin sievästi ja uutta tieteellistä tietoa syntyi. Kyselen nyt jälkikäteen, kun suomalaisessa väitöskulttuurissa ei sovi kysyä (paitsi jos aikoo estää väitöskirjan hyväksymisen). Tilaisuus oli kyllä aiheensa näköinen: dialogista ammattilaisten keskustelua.

Luottamus nousee keskiöön laadullisessa tutkimuksessa. Uskon minä Kirstin sanomaan ja uskon että tutkimus on arvokas lisä ohjauksen ammattilaisuuden määrittelyyn. Kirja taitaa sopia opetusmateriaaliksi aika lailla sellaisenaan, monenlaisten ohjaajien koulutukseen. Sitä paitsi lukeminen innosti jollakin lailla myös tutkimuksen tekoon, olisiko ollut selkeä esitystapa, joka herätti voisin minäkin jonain päivänä jotain tuollaista … Kiitos siis.

Milla-Maarit Salo otti kuvan ja keskustelu alkoi Facebookissa välittömästi. Poistin linkin kun sen mukana tuli kaverien tietoja. Laitan erillisen kuvan jos Milla-Maarit sallii? Miksei sallisi? Tuolla se nyt on..

Intensiivin tulkintaa ja koontia

palapelia Opiskelimme viikon ajan verkko-oppimisen perusasioita yhdessä opiskelijoiden kanssa (he suorittavat ammatillista opettajankoulutusta joko Jyväskylässä tai Helsingissä). Viime posteissani – ja kolmessa opiskelijan blogissa on ihmetelty miten intensiivisyys oikein syntyi ja mitä tapahtui. Yritän tässä koota keskeisiä vaikuttaneita tekijöitä palapeliin.

Keskustelu syntyy läsnäolijoiden ideoista, ajatuksista ja tarkkaavaisuudesta. Samanaikaisesti liikkuu sekä ihmisten välisiä että asioiden välisiä voimia. Dialogista tilaa ei sinänsä voi luoda, mutta voi luoda edellytyksiä hedelmällisen vuorovaikutuksen syntymiselle. Tarvitaan turvallinen tila, säiliö, joka kestää kaikki erilaiset esitykset. Oikea ilmapiiri eli aidon vaihdon tunnelma on olennaista. Ohjeita voisi olla: kuuntele odota kunnioita, puhu suoraan, ole aito ja avoin. Osallistujat ovat osa dialogia, kyse ei ole tekniikasta tai menetelmästä vaan ihmisten kohtaamisesta.

Opettajalle asettuu vaatimuksia, jota on vaikea käsitteellistää tai teoretisoida. Isaacs käytti käsitettä ennakoiva intuitio kuvaamaan ohjaajan toimintaa: ohjaaja aistii sanoman takaisen merkityksen ja vastaa syvällä tasolla eikä vain viestin ilmiasun perusteella. Samanaikaisesti dialogin ominaisuuksiin kuuluu suora puhe, jossa ei tulkita toisen puolesta. Nuo tuntuvat ristiriitaisilta, mutta niin on kuitenkin tehtävä.

Dialogihorisontti on yksi tapa käsitteellistää tapahtunutta. Se voi syntyä itseohjautuen, mutta verkkokoulutuksissa ohjaajalla on olennaisen tärkeä rooli dialogihorisontin muotoutumisessa. Ohjaajilla on kolme perustehtävää, joiden avulla he voivat tukea dialogihorisontin muodostumista. Nämä tehtävät ovat seuraavat:

  • osallistumisen ohjeistaminen,
  • tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi,
  • oma läsnäoleva prosessuaalinen osallistuminen.

Osallistumisen ohjeistaminen tarkoittaa yksityiskohtaista ja selkeätä ilmaisua verkkoympäristössä siitä, milloin, miten ja myös miksi pitää osallistua. Selväksi tehdään kaikki se, minkä voi selväksi tehdä.

Tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi tarkoittaa sitä, että verkkoympäristöön luodaan tutustumisalueita ja –toimintoja ja varataan niiden käytölle aikaa sekä pyritään saamaan osallistujat innokkaiksi esittelemään itseään toisilleen ja tutustumaan toisiinsa. Tutustuminen auttaa buberilaisen minä-se suhteen muuttumista minä-sinä suhteeksi. Pekka Himanen puhuu ohjaustilanteesta jossa ollaan ”innostuneita toisistaan”.

Ajallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuottaa osallistujille kokemuksen, että hän on ”aina läsnä” intensiivijaksoilla. Käytännössä on kyse nopeasta, välittömästä reagoinnista osallistujien kysymyksiin, haasteisiin, ongelmiin tms. Persoonallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja sallii oman henkilökohtaisen tapansa osallistua näkyä, että ohjaajan persoona ilmenee hänen viesteissään. Paikantava läsnäolo viittaa siihen, että ohjaaja välillä kertoo, mistä fyysisestä paikasta virtuaaliseen tilaan tulee. Persoonallisen ja paikantavan läsnäolon lähellä on emotionaalinen läsnäolo. Se tarkoittaa sitä, että ohjaaja silloin tällöin kertoo omasta tunnetilastaan. Esimerkki auttaa muita osallistuja tulemaan verkkoinhimillisiksi ja siten helpommin ja tutummin kohdattavaksi.

Ohjaajan läsnäoloon kuuluu toiminta, jolla hän tukee työstettävien asioiden sisällöllistä käsittelyä. Tässä on tärkeää ohjaajan tasavertainen, ei-autoritaarinen suhtautuminen. Ohjaajan pitää tehdä periaate ”ohjaaja on yksi osallistuja” todeksi siten, että tasavertaisuus on emotionaalisesti koettuna totta. Ja kun ohjaaja siinä onnistuu, se itse asiassa antaa hänelle tilan tarvittaessa suunnata aidosti osallistumistyöskentelyä haluttuun, tavoitteen mukaiseen suuntaan.

Onnistunut oppiminen syntyy ohjatusti itseorganisoituvan tilan avulla. Ohjaajat auttavat organisoitumista, mutta eivät sanele sitä. He ovat mukana osallistujina prosessissa tietäen, mihin pyritään. Tavoitteellinen verkko-oppiminen vaatii puitteet, joissa ohjaajat houkuttelevat ja ohjeistavat osallistujat tekemään työn ollen itse tasavertaisia osallistujia. Opiskelijoiden pitää kokea, että on innostavaa ja houkuttelevaa pistää itsensä näkyväksi. Ilman tätä vapautta ei synny onnistuvan oppimisen kokemusta.

Onnistuvan verkko-oppimisessa siis tarvitaan:

  1. luottamus siihen, että opiskelijat haluavat oppia ja oppivat sitä mitä heidän kuuluu oppia,
  2. ohjaajien läsnäoloa ja autenttista persoonallista ohjausta.

Läsnäolevan ja persoonallisen otteen kautta ohjaus sulaa osallistujien yhteiseksi toiminnaksi, tasavertaisuudeksi. Ja se synnyttää vapauden oppia – ikään kuin itsestään.

Opiskelijat kertovat loppuarvioinneissaan paremmin kuin itse osaisin (kiitoksia vaan) :

Intensiivin aikana monet aiheet nousi pohdittavaksi niin keskusteluissa kuin omassa mielessä. Keskustelu paljasti hyvin ne ajatukset, jotka eivät olleet itsellä kovin hyvin sisäistettyjä. Verkkointensiivissä mielestäni kyseenalaistettiin hyvin ja laajasti aiheen teemoja. Se innoitti muodostamaan niistä oman, perustellun mielipiteen, jolloin oppiminen syventyi.

Ohjaajat olivat todella osa keskustelujoukkoa. Koin heidät vertaisinani.

Tavoitteiden saavuttaminen: Uskon, että tähän osaan vastata vasta jonkun ajan päästä. Nyt on tullut nopeasti paljon uutta. Sitä vien nyt vähitellen osaksi omaa työtäni. Sitten vasta voin kertoa, opinko ja mitä olen oppinut. Ainakin sulattelua tämä vaatii. Uskon, että ajattelutapani verkko-ohjauksen suhteen on muuttunut. Ja ainakin tämä kurssi on rohkaissut minua pyrkimään verkko-opetuksen pariin!

Kurssilla sai vahvan käsityksen siitä, miten verkko-oppiminen on sidoksissa oppimiskäsitykseen ja sen seurauksena toimintatapaan. Teemat ohjaavat oppimista, mutta itse toimintaa ei ole välttämättä ennalta suunniteltu.

Tiedonrakentaminen yhdessä, itseohjautuvuus, oppimisprosessin suunnittelu, ohjaus ja arviointi, kaikki nämä ym. yhdessä sitoutumisen ja motivaation kanssa vahvistaa käsitystä siitä, miten tieto syvenee ja ajattelu ja asiantuntijuus voi kehittyä. Yksilön ymmärryksen yläpuolella olevan tiedon ymmärtäminen tulee mahdolliseksi! Kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon, riittää, että on olemassa yhteisön tuki.

Ohjaajien sitoutuminen prosessien eteenpäin viemiseen oli sopivan näkyvää. Ohjaajat olivat aidosti kiinnostuneita. Kaikki mukaan ja kaveria ei jätetä henki tuli näkyväksi. Opiskelijan asemaan heittäytyminen on vaikuttava tehokeino. Tuki ja avoin ilmapiiri toteutuivat.

– Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. Tässä kirjoitettu tulkinta nojaa yhteiseen kirjoitukseen (ks Julkaisut) ja on suurelta osin Pekan ansiota (dialogihorisontti). Aion jatkossa syventää oppimisen ymmärrystä..