Uusi opettajuus vai vanhako lie?

Innostuin tänään kuuntelemaan Otavaopiston pajaa, teemana opettajien osaamisen tulevaisuus. Ensimmäisenä puhujana oli Ritva Engeström Helsingin yliopiston opettajankoulutuksesta. Hän lähti liikkeelle Pasi Sahlbergin teoksesta Finnish Lessons, jossa jäsennetään suomalaisen peruskoulutuksen vahvuudet vertaamalla niitä vallitseviin kansainvälisiin trendeihin. Kansainvälinen keskustelu on ollut tosi hauskaa seurattavaa, monien maiden on vaikea ottaa vastaan suomalaista sanomaa. Perusajatushan on yhdenvertaisuus ja ilmaisuus koulutuksessa, ei yksityisiä kouluja, ei saavutustestejä eikä rankinglistoja. Suomi tuntuu taistelevan lapsen vapaan kasvun puolesta, vaikka kansainvälinen kilpailut kiristyy kiristymistään. Muutama maa iloitsee siitä, että ymmärtää suomalaisen kulttuurin paremmin kuin USA jolle se on aivan mahdoton pala nieltäväksi. Oli kiintoisaa kuulla Ritvan arviointi tilanteesta. Suomessa käy valtavasti vieraita jotka ovat tuottaneet lukuisia videoita oppiakseen meidän esimerkistä.

Myös Botswana hanke oli kiintoisa ja osoitti samat vaikeudet koulutuksen siirrossa kuin jo tuossa edellä kerroin. Vastavirtaan on hankala nousta. Engeströmien saavutuksena tunnetaan vielä kehittävän työntutkimuksen mallit, miten toimijat itse rakentavat ratkaisuja osana työtään. Jakomäen yläaste on yksi hankkeista. Koulu on instituutio vakiintuneine ratkaisuineen ja muutoksen mahdollisuudet osoittautuvat rajallisiksi. Paljon kuitenkin tehdään, koko ajan ja totta ovat Sahlbergin kokoamat väittämät. Tutkiva ja omaa työtä kehittävä opettaja on vankka perinne Suomessa.

Otavaopisto tuntuu olevan avoin ja erilaisuuden kohtaamista organisoiva paikka – niinpä seuraava puheenvuoro kertoi suomalaisen opettajankoulutuksen olevan henkisesti kuollut yksinäisten ihmisten kalmankäytävä, jossa innokkaat lahjakkaat nuoret jo kolmessa kuukaudessa alistetaan nykykäytäntöjä säilyttäväksi voimaksi. Tämä osoitettiin viehättävästi tarinoiden Emman ja Matin kokemuksien kautta. He antoivat omat kasvuprosessinsa muiden nähtäväksi ja hakivat sen kautta yleistä vuorovaikutuksen prosessikuvausta: ahdistus, taantumus – ihan OK perushommien hoito – tällaista lisää ja ylin taso uudistuminen. Prosessi on monesti rakennettu ja tuttu, mutta vilpitön avautuminen koskettaa aina. Näinkin voi asian kokea, todellisuuksia on monia sisäkkäin. Minulle jäi erityisesti mieleen toteamus että ”ei kaikkien kanssa voi” – siis innostua yhteiskehittelyyn ja ylläpitää prosessia. Ei niin. Mutta onneksi joidenkin kanssa taas voi 🙂

Seuraava todellisuus avautui Aila Paason väitöstutkimuksen kautta. Siinä osoitetaan ammatillisen opettajan kehitysalueet ja toimenpiteet tänään ja huomenna. Työelämälähtöisyys on hänen työssään kantava ensisijainen voima. Vastaavat jäsentelyt ovat olleet ammatillisten opettajankoulutusten käytössä jo vuosia, samoja on rakennettu kaikissa viidessä opekoulutuksessa.

Pauli Juuti edusti organisaatioiden ja johtamisen kehittämistä yleisemmin. Hän kävi läpi monia yhteiskehittelyn muotoja, jotka on todettu toimiviksi menestystarinoita tutkittaessa. Ihminen nousi keskipisteeksi, arvoksi ja lähtökohdaksi – ihan kuin Sahlbegin kirjassa, tuli mieleeni tässä kohden. On kiva olla suomalainen kun pyrkimykset ovat näin jaloja. Todellisuus kuitenkin työelämässä on sitä vanhaa hierarkista olemista ja päästään parhaimmillaan lepokitkaan tai kiehuntaan vailla todellista etenemistä.

Vielä haluan kertoa Annu Niskasen puheenvuorosta, hän kun on entinen kollegani Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista on työstetty vuosia projekteissa ja edistyttykin. Annu painotti yksilön etua ja voimaantumista, hän on projektin vetäjänä ja tutkijana pyrkinyt monipuolistamaan tarkastelua organisaation ja työelämän nopeasta kiertokulusta ihmisen kokonaisvaltaiseen näkemiseen. Urheasti hän jaksoi taas kerran keskustella läpi ne tavalliset vastaväitteet, jotka varmaankin aina heräävät, että olisikin kyse koulutuksen arvostuksen laskusta, suoritusorientaatiosta ja läpihuutojutuista. Sama ihmisen puolesta taistelu kantoi läpi tämänkin esityksen.

Mukana oli myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemia, joka on osoittanut, että koulutusta voidaan muuttaa. Taisin hypätä sen yli kun se on itselle niin tuttu ja monesti kuultu. Kovaa työtä sielläkin tehdään. Mukana oli myös mainio demo musiikin oppimisesta. Paljon mahtui innostavia erilaisia puheenvuoroja ja ConnectPron avulla voi loistavasti seurata.

Voidaanko valita kauniit periaatteet vai jyrääkö todellisuus ja sen kovat realiteetit? Tietyt periaatteet löydetään aina uudelleen: yksilön innostus ja sen laajentaminen yhteisöön, dialoginen kuuleminen ja kehitysprosessin painotus, ei lyhyen tähtäimen suoritteiden. Meillä on jopa Otavaopisto joka pystyy kokoamaan yhteen eri oppilaitosten ja työelämän edustajat kuulemaan toisiaan ja oppimaan. Mikä muuttuu? Jokainen ihminen joka antautuu kehitysprosessiin… vai yhteisö? koulu instituutiona?

 

Oppimisen vallankumous toteutettuna

On noussut mieleeni toistuvasti että pitäisi olla blogiposti jossa kokoan keskeiset ajatukseni ja kokemukseni oppimisen vallankumouksesta. Se toteutettiin suomalaisen instituution sisällä, opettajankoulutuksessa, jonne tulivat aikuiset ihmiset työelämästä hakukriteerit täytettyään ja pääsykokeen kautta. Tämä tarina on tosi. Mitä siis pidän vallankumouksena?

Oppimisen tärkein tekijä on opiskelijan sitoutuminen ja motivaation ylläpito oikeisiin asioihin kohdennettuna. Opiskelijalla tulee olla vapautta vaikuttaa, siis rakentaa oma suunnitelmansa. Koulutus tarjoaa tälle tukipuut, jotka nopeuttavat etenemistä, kaikkea ei tarvitse keksiä itse alusta asti. Opiskelija rakentaa oman opettajuutensa, sitoo osaamisensa ja persoonansa niihin kehyksiin joissa se tulee toteutumaan.

Tavoitteena on todellinen osaaminen eli ammattitaito ja kaikki tähtää siihen, alistuu sille. Ei ole oppiaineita sinänsä, opetusharjoittelu on olennainen osa teorian ja käytännön kytkemistä omassa toiminnassa. (Koska opetusharjoittelu kuulosti vanhanaikaiselta sen nimi oli toiminnallinen jakso, sitten työssä oppiminen).

Opiskelijat ovat oman alan asiantuntijoita ja heidän keskinäinen vuorovaikutuksensa opettaa yhteistyöhön, joka on keskeinen tavoite. Opiskelijoiden erilaisuus avartaa myös ajattelua ja yhteiskunnallista osaamista.  Verkostoituminen on siis pakollista, samoin asiantuntijuuden jakaminen.

Opettajankouluttajan työssä tämä merkitsi että kaikki tekivät kaikkea. Parhaimmillaan fasilitoijan tehtävää voitiin vaihdella opiskelijan tarpeiden mukaisesti. Opettajankouluttajat jakoivat materiaalinsa, mikä oli mahdollista jo ennen tietokoneiden käyttöä. Nyt se on toki helpompaa.

Opetushallinnon silloisia käytäntöjä noudatettiin, koska oli pakko. Kirjoitettiin muodolliset päiväkirjat, ja noudatettiin opettajan työmääryksiä. Oli erilaisia nimikkeitä ja palkkoja mutta ne unohtuivat käytännön yhteistyössä. Opiskelijoille annettiin todistukset ja jopa numerot siihen asti kunnes niistä päästiin eroon. Numeroarvioinnin poistoa ajettiin ja se onnistui, teki arvioinnin mielekkäämmäksi.

Oppimisen varsinainen arviointi oli opiskelijan omaa toimintaa. Itse kirjoitettu oman Oppimisen päiväkirja avasi koulutuksen idean ja keskusteluja käytiin kaverien kesken ja ohjaajien kanssa koko opiskelun ajan. Kaikkea palautteen saamista opittiin arvostamaan.

Olisiko tässä keskeisimmät vallankumoukselliset käytännöt? Asiat laitettu kohdalleen oppimisen tarpeista katsoen ammatilliseen osaamiseen tähdäten. Helppoa se ei aina ollut, alussa kaikki tahot vastustivat, niin minäkin 🙂  Piti uskoa että suunta on oikea, opiskelijat tappelivat vastaan kunnes oivalsivat. Vallankumous piti piilottaa aluksi sääntöjen noudattamisen alle. Aikanaan suunta sitten kääntyi. Yksi edellytys instituution nopealle kehittämiselle ehkä oli että se oli itsenäinen suhteellisen pieni yksikkö ja uusi ala jossa ei ollut tradition kahleita. Kulttuuri voitiin muuttaa, johtaja ymmärsi tarkoituksen ja tuki kouluttajia.

Samat asiat taitavat löytyä raportista johon koottiin lukuisten koulutuksen vaikuttavuustutkimusten yhteenveto. Mikä yhdisti onnistumisia:

  • opiskelija on aktiivinen ja voi vaikuttaa opintoihinsa
  • koulutusohjelma tarjoaa mahdollisuuden integroida opintoja
  • oppilaitoksen ilmapiiri on innostunut ja ihmiset tukevat toisiaan

Uskon että Suomesta löytyy lukuisia tällaisia tarinoita. En ole antanut vuosilukuja tapahtumille, minusta tarina on ajaton. Haluan vain muistuttaa että kaikki on mahdollista kun tosissaan halutaan. Ei helppoa mutta mahdollista ja lahjaksi saa mielekkään elämän, jossa ei riidellä työajoista, palkoista tai tehtävistä.

Tämä kertomani toteutui ennen tietokoneiden tuloa, samalla kun tekstinkäsittelyä opeteltiin. On mahdoton arvioida miten kehitys sittemmin on kulkenut, on niin paljon vaikuttavia tekijöitä. Varmaa on, että uuden opettelu on nielaissut merkittävän osan opettajien työajasta. Omaa verkko-opettajuutta olen jäsentänyt.

Varmaa on myös että oppimisalustat auttavat opiskelijaa ratkaisevasti ja helpottavat opettajien yhteistyötä jne. Sosiaalinen media avaa vaivattoman yhteydenpidon myös kansainvälisesti. Kaikki muuttuu. Mitäköhän halusin sanoa: olisi hyvä jos erottaisi olennaisia oppimisen asioita eikä hukkuisi uusien vempainten omaksumiseen. Mihin niitä käytetään, miten ne oikeasti palvelee oppimista?

Päin uutta päivää nousevaa

Olen nautiskellut ammatillisen opettajakorkeakoulujen uudesta julkaisusta Sosiaalinen media ja verkostoituminen, toimittajat Pekka Ihanainen, Pekka Kalli ja Kari Kiviniemi, julkaisija OKKA-säätiö. Minusta voimme olla ylpeitä saavutuksistamme ja yhteistyöstämme. Julkaisussa liikutaan monilla tasoilla, ollaan ajan tasalla erinomaisesti ja kerrotaan miten paljon on jo tehtykin. Tulevaisuuteen ollaan kallellaan kuten meillä on tapana ollut 🙂

Oma kirjoitukseni haluaa sanoa, että virtuaalisesti on tie avoin maailmaan ja hyvin monenlaisia mahdollisuuksia on parhaillaan kokeilussa ja arvioinnin kohteena. Suomalaiset sosiaalisen median kehittäjät saavat huomiota minulta ja muilta. Globaalissa kehityksessä ollaan selvimmin kiinni konnektivismin ja käytäntöyhteisöjen kautta. Kehittämisen kohteena ammatillisissa opettajakorkeakouluissa ovat jo olleet kokonaiset koulutusohjelmat, valinnaiskurssit, opetusharjoittelun ohjaus, dialogiseen vuorovaikutukseen oppiminen. Mobiilikokeiluja on koko ammatillisen koulutuksen kentältä. Tunnen ylpeyttä luettuani julkaisun juuri läpi ensimmäistä kertaa kokonaan. Toimittajilla on ollut kokonaisuus hyvin hallussaan.

Käytännön kokeiluja raportoidaan hyvin realistisesti ja ajoittain hiipi mieleen että samat pulmat toistuvat vuodesta toiseen. Ihminen ei hevin muutu ja työn kehittämisen rajoja ei ole helppo ylittää vaikka asenteet olisivat periaatteessa oikeansuuntaiset. Tiedän itsekin että vain siirtymällä osa-aikaiseksi pääsin paremmin sisään kehittämiseen (tästä kiitos Suomen eläkelainsäädännölle). Nyt nämä kokemukset helpottavat eläkkeelle siirtymistä. En putoa tyhjään vaan jatkan monipuolista elämää globaaleissa virtuaaliyhteisöissä.

Haluan lopuksi kertoa nykyisestä PLENK2010 opiskelusta, joka on viikon pyörinyt ja on koko ajan avoin, aktiivijakso 10 viikkoa, mutta ei sulkeudu senkään jälkeen. Minusta sisältö on suoraa jatkoa tuossa julkaisussa esitetylle. Nyt vain voi globaalilla tasolla selvittää miten Personal Learning Environment ja Network käsitteet parhaimmillaan toteutuisivat. Siellä pääsee itseä parempien nörttien pariin ja aina tarttuu jotain hihaan. Minä en siis ole lainkaan nörtti mutta pärjään silti. En myöskään ole hyvä englannissa; moni on saanut kuunnella epäilyjäni että voinko osaanko uskallanko. Kyllä voi ja on kiehtovaa. Kaikkea voi myös seurata ilman tunnuksia, ihan sivusta.

Minusta tuo osallistuminen on hyvä tapa harjoitella elämää kaaoksen keskellä ihan rauhallisena. Teen mitä haluan ja mitä ehdin, en suinkaan istu koneen ääressä jatkuvasti. Blogiin kirjoitan ehkä pari kertaa viikossa. Mietin linkitänkö johonkin omaan blogipostiin parhaita löytöjä vai miten etenen tällä kertaa. Voin suositella Following listaani vilkaistavaksi. Edellisen kurssin koonti löytyy tag:lla store. Monet ovat viikon aikana koonneet mutkikkaita kuvioita omista PLEstään, minua ei huvittanut. Ihan kivaa siellä on, kun vaan elelee eikä keskity itseen vaan tapahtumiin. Tätä ennen vilkaisin miten keskustelu (taitaa menna suoraan tuosta linkistä jos avaat Discussions) laatimani Google kartan kanssa etenee: Fiji-saaren kaveri oli jo uinut lähelle Mexicoa vaikka sijoitti itsensä Fiji:n Suva:an alunperin. Tein kartan, vaikken koskaan ennen ole tehnyt ja nyt siellä on yli 4200 käyntiä ja paljon nuppineuloja. Downes linkittää minuun silloin tällöin, taitaa olla uusimmassa Dailyssä heti alussa. Tämä kaikki on ihan mahdollista, helppoa ja kivaa.

Tulkaa mukaan ja kertokaa opiskelijoille. Eikö PLENK voisi olla osa englanninkielistä opekoulutusta? Jarmo Talvivaara PKamk:sta on listoilla, samoin Riitta Suominen Tampereelta. Helsingistä minua tervehti kaveri, jonka nimi kertoo ulkomaisesta taustasta. Ja lurkkijoita varmaan on koska postituslistalla on reippaasti yli tuhat. Aktiivisten osallistujien määrä on kuitenkin aina pieni, koska ihmisillä on työnsä ja elämänsä eikä aikaa liikene. Kiva että järjestävät näitä opintoja ja nyt näihin liittyy tutkimustakin, mistä erityisesti iloitsen. Twitter hashtag #PLENK2010 ja sama toimii monissa jutuissa, nykyään tekevät jotain lehtiä tviiteistä ja ties mitä. Täällä sopii kysyä suomeksi…