Tunteiden säätelyä verkoissa

Eilen mietiskelin omien tunteiden säätelyä kuunnellessani Sanna Järvelän esitystä oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Tieto oppimisen tavoista ei aina riitä; tahto ja  tunnetila vaikuttavat syvemmältä ihmisen mielessä. Kokeilen käyttää itseä casena. Pidin taukoa blogissani, kun kävin matkalla eteläisessä Ranskassa, Välimeren ja vuoristojen välimaastoissa – ensimmäistä kertaa elämässäni siellä. Kylmä kotimaa vaihtui lämpimään ja maisemat olivat huikaisevia. Tästä näyttö:

Kuva on otettu korkealta vuoren rinteeltä, jossa huima kuljettajamme ajoi auton levyistä tietä. Kaukana siintävät Monacon kerrostalot. Matkan ohjelma oli myös sisällöltään antoisa, taiteita, historiaa ja nykypäivän elämää. Mielen sisältö vaihtui täysin viikon ajaksi. Mitä siitä seuraa matkan jälkeiseen elämään?

Heti ei pysty tarttumaan mihinkään vaan katselee ympärilleen uusin silmin, hakee paikkaansa. Orientoituminen on tärkeä vaihe, sitä ei pidä sivuuttaa ja mennä suoraan tehtäviin. Uudelleen arviointi on arvokasta aikaa vaikka se tuntuu tehottomalta. Paineiden sietämistä tarvitaan tässä luovan joutilaisuuden olotilassa. Työelämässä menin eteenpäin tekemällä rutiineja niin kauan kun mieli palasi esim. ison hankkeen valmistumisen jälkeen. Nyt vapaus sallii minun upota orientoitumiseen ja motivaation hakemiseen syvemmältä kuin ennen. Mitä tehdä kaikilla mahdollisuuksilla? Mikä oikeasti kiinnostaa niin paljon että tartun siihen?

Kenen kanssa jaan oman oppimisen säätelyn? Kuka houkuttelee minua eteenpäin? Tänään tuli heti 3 tykkäystä ystävällisisltä seuraajilta eiliseen blogipostiin ja myös naamakirjan PLEpeoPLE sivustolla tuli kivaa keskustelua. On tärkeää tulla oikein ymmärretyksi. Yliopistolla käydessä tapasin vielä muutamia vanhoja tuttuja ja muistoja heräsi. (Yöllä näin painajaisunia mutta se on toinen juttu).

Ennen eilistä olin jo käynyt Otavaopiston joulukuun pajassa kuuntelemassa Seppo Niemelän ja Erja Rusasen esitykset. Ne menivät vielä syvemmälle ihmisen kehityksen ytimiin kuin eilinen oppimisen jäsennys. Seppo palautti mieleen pedagogisen suhteen, tasavertaisen toisiaan kunnioittavan ja luottavan suhteen oppijoiden kesken. Se on niin totta, jossain ihmissuhteessa herää eloon ja löytää itsensä, voimavaransa. Sepon tapa kuvata antoi minulle vielä enemmän kuin eilinen minäpystyvyyden (self-efficacy) harjoittelu palautteen avulla. Sama asia mutta eri kielellä ja tasolla ilmaistuna.

Syvälle kehityksen alkuvaiheisiin meni Erja Rusanen kysyessään rohkeasti onko lapsen kiintymistarpeita huomioitu päivähoidon organisoinnissa. Aiheellinen kysymys, joskin mahdoton ratkaista – myös kotioloissa kehittyy vaillinaista ja turvatonta kiintymystä. Lasten väliset erot ovat myös isoja, en usko suoraviivaisiin suosituksiin. Mutta se pitäisi ymmärtää, että lapsen homma on syntyä minäksi ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Se ei ole pikkujuttu, eikä se ole helppoa ole myöhemminkään. Erja puhui siitä miten hyviä hoitajasuhteita ei saisi katkoa, minä mietin että ihan sama on vielä aikuiskoulutuksessakin. Koulutukset voi organisoida niin että hyviä toimivia ihmissuhteita varjellaan. Tämä ratkaisu taisi puuttua eilenkin kun todettiin koulutuksen menevän pelkäksi suorittamiseksi, osasuoritusten keruuta vailla kokonaisuuden hahmotusta.

Miten voin auttaa itseäni? Tämän kysymyksen olin eilen kirjannut ylös. Hyvä kysymys, vastauksen pitää antaa kehkeytyä niin että ratkaisu tuntuu oikealta. Opinkohan jotain tätä kirjoittaessa? Tuntuu ihan mukavalta, riittääkö se kriteeriksi?

 

Introvertin ja ekstravertin nettielämää 2

On tullut tavakseni eka kirjoituksella koota asiat, toisella kertoa mistä ehkä on kyse. Edellisessä postissani oli linkit, tässä pohdin miksi ammatillista blogia kirjoittelevat introvertit, intuitiiviset ja ajattelevat ihmiset. Eivät siis ekstravertit tai asiakeskeiset tai hyvin spontaanisti toimivat ihmiset. Hekin voivat blogata mutta eri tavoin. Kyse on ihmisen luontaisista taipumuksista, missä on helppo viihtyä, tuntuu mukavalta ja kotoiselta. Esim. minä viihdyn yksikseni, tykkään mietiskellä ja arvioida, katsoa kauempaa, rakentaa malleja ja analysoida. Siksi minä käytän netin mahdollisuuksia kuten käytän.

Työssäni mietin usein että miksi julkinen kirjoittaminen oli niin mahdotonta monille. Tuntui siltä että työtoveri menisi mieluummin mestauspölkylle kuin kirjoittaisi kommentin keskusteluun. Luokkahuoneopetus f2f sen sijaan oli pyhä asia, kantava voima, kuten pullakahvihetket työn lomassa. Monilla oli kyse ekstraversiosta, voimaa saatiin nimenomaaan lähellä olevista ihmisistä eikä tätä voitu siirtää verkkoon. Olin poikkeus ja turhaan kerroin nauttivani yhdessä olemisesta verkoissa. Ei puheeni koskettanut ja usein varmaan ärsyttikin koska verkko-opetusta tuli kehittää, siis pakolla, keskusjohtoisesti, OPM hankkeiden avulla. Sama suhtautuminen tuli vastaan aikuisopiskelijoilla ja heidän asenteista saatiin pontta hidastaa kehitystä.

Olen tavannut myös ekstravertteja verkkoihmisiä kansainvälisissä opinnoissani. He ovat mestareita esim. tviittaajina. Heihin tutustuu kun seuraa konferenssia ja yhteys on tavattoman helppo säilyttää: verkostoituminen lukuisten ihmisten kanssa on heille helppoa. Pitkiä blogikirjoituksia heiltä harvemmin näkee, nekin voivat olla tviittilistauksia tai muita heittoja.

Viime viikolla oli harvinainen tilanne Change11 opintojen istunnossa, kun vetäjänä oli selkeä ekstravertti Nancy White. Muistan hänen istuntonsa jo syksyltä 2008. Elluminate alkoi olohuoneessa, josta valitset tuolin ja menet istumaan mukavasti. Sohville mahtuu montakin tai oman tuolin voi rakentaa. Tunnelma on sosiaalinen alusta asti, ollaan yhdessä. Onkin kehitetty ’sosiaalinen artisti’ käsite kokoamaan kaikkea tämänsuuntaista toimintaa. Vetäjänä Nancy on myös spontaani ja hyppelehtivä. Olikin kiintoisaa kuunnella miten hän vastasi toisen fasilitoijan kysymykseen: Mikä on sinun kontribuutiosi näihin avoimiin online opintoihin? ”Minun on vaikea paikantaa itseä, olen ekstravertti”, hän sanoi ja painotti kehittelevänsä kaikkea näkyvää, sellaista mikä helpottaa muiden osallistumista ja lisää onnistumisen tunteita. Sosiaalista huolenpitoa siis, tunnuksena socialartist.

Opin että visualisoinnin kehittämisessä on myös muoto ’graphic recording’, jossa tietoisesti kehitetään erilaisia graafisia ilmaisuja. Olin ajatellut että Linda Saukko-Rauta piirtelee siksi kun se on hänestä kivaa ja hän on lahjakas, nyt sijoitin hänen toimintansa osaksi globaalia nettielämää. Notkeana osallistujana hän heittikin linkin omiin piirroksiin, toivottavasti sen joku huomaa.

Visualisointi liittynee enemmän ulottuvuuteen aistien käyttö vs ajattelu, oikean aivopuoliskon lisääntyvä käyttö. Introvertti voi toki rakastaa visualisointia ja antaa sille arvoa, tarvita sitä. Nyt alkaa asiantuntija sisälläni ärtyä kun yksinkertaistan näin reippaasti, mutta miten muuten voisin sanoa? Seuraavaksi pitänee siirtyä tietojen hankinnan ja käsittelyn puolelle, mitä niissä näkyy tapahtuvaan nettielämän yleistyessä. Mahdollisesti jatkan internetin psykologian käsittelyä. Enpä muistanutkaan aloittaneeni sitä näin napakasti elokuussa 2008.

Introvertin ja ekstravertin nettielämä

Tönäisyn tähän kirjoitukseen antoi Anna Tiihonen blogipostissaan tyyppi, jossa hän kertoi oivalluksistaan työhteisöön liittyen: miten ekstravertti nauttii sosiaalisista kokouksista ja saa voimaa suorasta vuorovaikutuksesta kun taas introvertti väsyy ollessaan sosiaalinen muiden tahtiin. Hän antoi linkkejä vuoden 2005 suomalaisen blogosfäärin tapahtumiin, joita en aiemmin ollut tullut katsoneeksi.  Etenen aikajärjestyksessä omiin kokemuksiin sitoen.

2005 seurasin joitakin suomalaisia blogeja, mea-nimimerkkiä eniten. Hän oli voittanut Kultaisen Kuukkelin ja sai huomiota. Minua viehätti hänen tyylinsä kertoa arkipäivän havainnoista. Kerran kommentoin mutta sain tylyn vastaanoton, hän sanoi suoraan että kirjoitus oli tarkoitettu sille-ja-sille ts. ei kuka tahansa ollutkaan tervetullut. Sedis oli Helsingin yliopistolta, hän jäi mieleen. Sunäitis nimimerkkiä luulin ensin oikeasti mean äidiksi, sellaista se oli. Oli jännä katsoa nyt blogipersoona koontia ja sitä edeltänyttä Sedis-blogausta. Nämäkin olivat vuodelta 2005 mutta en niitä aikoinaan huomannut. Siellä oli tehty selvitys silloisen blogiyhteisön persoonallisuustyypeistä Myers-Briggs-kyselyllä, jonka voi itsearviona tehdä netissä. Koonnissa näkyy että introvertti-alkuisia blogaajia oli enemmistö, mutta myös ekstravertteja. Tuntumani mukaan blogit käsittelivätkin tuolloin henkilökohtaisia asioita, harrastuksia ym. Sunäitis on ekstravertti, havaintoni vastaavat tulosta – sittemmin olemme tavanneet ja osoittautuneet kollegoiksi ammatillisessa opettajankoulutuksessa. En kommentoi enempää, kun tunnen tuolloista blogiyhteisöä niin heikosti.

2009 kuulin CCK08- kurssin tutkimusta suunnittelevalta blogituttavalta Jenny Mackness, miten hän kokeili tyyppianalysoida oman ja tiimin jäsenten blogit. Analyysi auttoi jäsentämään myrskyisää tiimityötä (yksi oli scientist, 2 thinker, 1 protector). Jenny jatkoi vielä toisessa blogikirjoituksessaan pohtien, onko introvertin vaikeampi osallistua nettielämään kuin puheliaan ekstravertin. Tällöin oli pohdittavana myös Vicki Davisin ’coolcatteacher’ blogikirjoitus, jossa hän kävi läpi monia blogaajia ja näytti kuvia mitkä osat heidän aivoistaan aktivoituivat blogatessa. Hän ei aikaillut nimien yhdistämistä tuloksiin, Jenny oli kuvannut tiimin tuloksia nimettöminä. Kuka tahansa voi toki heittää analyysiin minkä tahansa blogin ja saada tiedon, mutta silti minua hiukan oudoksutti kuin toisista noin avoimesti kirjoitettiin. – Suomeksi analyysi ei toimi vielä, tulee kohtelias huomautus.

2009 kerroin tässä blogissa tuloksia itsestäni otsikolla blogipersoonallisuus. Se oli mielestäni kunnianosoitus semanttiselle webille, tuntui mukavalta saada sekunnissa tuloksia blogiraapustusten pohjalta. Hyväksyin tulokset omalta osalta. Muita en olisi tohtinut kokeilla tai ainakaan julkistaa. Oli kyseessä yksittäinen mukava kokemus webin uusista mahdollisuuksista.

2010 osallistuin PLENK-kurssille ja siellä oli menossa arviointiin liittyvä jakso. Minulle muistui mieleen tuo edellä kuvattu ja heitin postin Test your blog, please! Sain 15 vastausta ja kaikki olivat introvetti-perustaisia: 10 henkilöä sai INTP Thinker ja 5 INTJ Scientist. Pohdiskeltiin miten samanmielisiä tai -suuntaisia oltiin kyseisellä kurssilla. Alan pohti että missä ekstravertit mahtaa olla, kaljalla kaverien kanssa varmaan. Chris näki osallistujien olevan kiinnostuneita teknologioista ja pohti miten muilla aloilla mahtaisi olla. – No itse en ole teknologiaan suuntautunut vaan introvertti psykologian ja kasvatuksen ammattilainen.

2011 palaan alkuun: lempitviittaajani @annatee kertoi tuosta blogistaan, johon alussa linkitin, ja kaikki tämä palautui mieleen. Hän kertoi nimenomaan persoonallisuustestistä Myers-Briggs eikä suinkaan blogianalyyseistä, mutta perusta on ihan sama. Persoonallisuuden keskeisistä, pysyvistä  ulottuvuuksista joista voi nähdä yhteyksiä aivojen toimintaan. Introversion ohella blogiystävilläni PLENK -kurssilla painottui intuitiivisuus ja ajattelu. Minusta tuo on uskottava tulos, tällaiset tyypit kirjoittavat tällaisia blogeja 🙂 Tulos syntyy itsearviointina kun kyselyyn vastaa ja semanttinen web nappaa saman blogeista ja näyttää tekstin mitä on käyttänyt. Ihan selvää? Tässä testi.

 

Tietoa oppimisesta ja muistista

Entinen kollegani Markku Pöyhönen heitti naamakirjaan linkin Virpi Kalakosken luentoon, jossa tutkija oikaisee monia tavanomaisia uskomuksia oppimisesta. Kiitos Markulle, minä innostuin.  Webbi on hyvä juuri  pintatiedon nopeassa levittämisessä. Tiedon oikaiseminen on taas melkein mahdotonta. Milloin se on tarpeen, en tiedä, mutta yritän nyt kuitenkin. Harvoin tulee eteen suomenkielistä asiantuntijaluentoa. Virpi on Psykologia lehden päätoimittaja ja muistitutkija. Hän kysyy voiko muistia parantaa?

Ei ole totta että aivoista käytetään vain 10 prosenttia. Ei ole totta että vasen ja oikea aivopuolisko toimivat erillään. Ei ole totta että ihmisen kapasiteetti työmuistinaa on 7 +-2. Oppimistyylien vaikutuksesta oppimiseen ei ole juuri mitään näyttöä. Virpi myös kertoo mikä on totta. Totuus on vähemmän myyvää, vaikeampi tuotteistaa ja toisaalta melko kestävää. Monet asiat on tunnettu kauan, mikä 1800-luvulta, mikä 1900-luvun alusta.

Ihminen on nopea unohtamaan ja hidas oppimaan. Siksi mieleen palauttaminen, kertaus on välttämätöntä. Luento sisältää ohjeita pysyvään laadukkaaseen oppimistulokseen pääsemiseksi:

  • oikea jaksotus on tärkeä, useat lyhyet harjoituskerrat johtavat parempaan tulokseen kuin pitkät
  • vältä keskeytyksiä ja häiriöitä, tee tehtävä kerrallaan
  • kytke omiin aikaisempiin viitekehyksiin ja osaamisiin jne.

Oikoteitä ei ole. Harjoitukset ovat aina konteksisidonnaisia, niissä oppii sitä mitä harjoittaa. Oman toiminnan kokonaisvaltainen ohjaaminen on kuitenkin taito jonka harjoittamisen myötä oppimisen laatu paranee yleisemmin. Ekspertiksi voi oppia mutta se vie kymmenen vuotta: 4 t/päivä ja palaute sekä kulttuurin tuki.

Samoja sisältöjä löytyy kirjoitettuna uusimmasta Psykologia lehdestä (46,1,2011,55-57). Siinä suosituksena on

  1. ajallinen hajauttaminen, jaa työskentely useaan kertaan
  2. materiaalin sekoittaminen: opiskele rinnakkain useaa aineistoa niin saat kokonaisvaltaisen kuvaan. Aluksi tämä hidasti mutta tulos oli pysyvä ja mielekäs.
  3. pistokokeet toistettuina tehostivat oppimista, ne pakottivat palauttamaan mieleen opitun. Tämä oli paljon tehokkaampaa kuin käsitekarttojen tekeminen.

Mitä siis tästä kaikesta voisi ottaa omaan käyttöön nettielämässään? Materiaalien moninaisuus tulee itsestään, mutta onko sitä liikaakin jotta pystyisi millään lailla sulattamaan lukemaansa ja katsomaansa? Taukoja voi kai itsensä opettaa käyttämään, samoin kuin tekemään itselle pistokokeita. Niitä voisi kutsua reflektointihetkiksi. Minkälaiseksi nettimaailman asiantuntijaksi voisikaan tulla jos oikein tietoisesti yrittäisi? Mieleen nousee joitain kohtia Tuijan ja Yoen Nettielämää -kirjasta: miten oppii nopeasti havainnoimaan sivun olennaiset osat ja sulkee pois mainokset tms. Aluksi kuormittuu kognitiivisesti, mutta se vähenee kerta kerralta.

Verkko-opetuksessa tämä merkitsee huomion kohdistamista mielekkääseen etenemiseen. Opitaan voittamaan ne kuormitukset mitä on pakko ja vältetään ne turhat mitä vaan voidaan suoraan välttää. Välineiden moninaisuus ei voi olla itsetarkoitus (paitsi jos niitä juuri opiskellaan). Tästä saa joku muu jatkaa …

Tietoinen verkon välineiden hyväksi käyttö oman muistivarannon tukena on myös sen verran vaikeaa että vaatii tietoisen huomion kohdistamista ja kokeilua. Kokemusten vaihto muiden kanssa auttaa, muistan monien blogien sisältävän pohdintaa verkkoon hukkumisesta ja kuiville pääsemisestä. Eilen tätä blogia luki 65 uutta ihmistä, koska TV2 ilta oli aiheena. Nyt nämä ihmiset ovat kadonneet, palaan aikaisempaan teemaan ja uskon tapaavani täällä pysyvät ”omat” lukijani. Kodikasta.

Internetin psykologiaa

Minusta tuntuu että tänä vuonna tulee paljon tutkimusta ihmisten elämästä internetissä. Joudun miettimään että mitä seuraan, mihin uskon, mihin pyrin. Edellisessä postissa mainitsin Heinosen väikkärin joka olikin mainio tuttavuus. Kulttuurin tutkimusta, sekä vapaa-ajan että työn merkeissä rakennetun virtuaalisen yhteisöllisyyden kuvailua. Tulokset tuntuivat tutuilta ja opettivat myös uutta.

Miten psykologia tulee mukaan? Uusin Psykologia lehti esittelee Oxford Handbook of Internet Psychologyn joka vaikuttaa kattavalta koonnilta, mutta kannattaako hankkia? Laitoin linkin ensimmäiseen Googlen tarjoamaan koska siinä on sisällysluettelo mukana. On kirja varmaan nyt ajan tasalla, ymmärtää web 2.0 kautta, jossa luodaan sisältöjä itse ja yhdessä. Anonyymiys onkin siirtymässä tavallaan sivuun – saman totesi Heinonen että ihmiset haluaakin olla oma itsensä verkossa. Nimimerkki pidetään pysyvänä ja sen ympärille syntyy uusia tuttavuuksia, yhteisöjä kun pitempään verkoissa toimii.

Käsikirja tuo esiin koko kirjon: mahdollisuuksien ja vaarojen väliset harmaat vyöhykkeet. Ehkä se on kiintoisa tai sitten seuraan Heinosen väikkärin lähdeluetteloa, hänellä oli ihanan tervejärkinen suhde tieteelliseen tietoon (ei kaikkea tarvitse referoida saati tietää ..) Taidan epäillä että kulttuurin tutkimus antaa enemmän kuin psykologian, jolla on vanhan tieteen rasitteet (ihmisten kommunikaatio lähtee ilmeistä eleistä jne). Aiemmin olin ostanut Wallacen Psychology of Internet jossa perinteet elivät, mutta se olikin vuodelta 1999 eli aikanaan edistyksellinen. Kesällä luin uudelleen ja tykkäsin siitä kyllä.

Tämä on käynnistymistä edelleen. Jospa sitä jotakin oppii tänäkin vuonna. Kaikkea ei tarvitse tietää kunhan on jotain mieltä siinä mihin aikansa käyttää, energiansa suuntaa.