Ohjauksen osaajat – miten he sen tekevät?

Otsikko on Kirsti Vänskän väitöskirjasta. Hän tutki ohjauksen ilmiötä laadullisesti, rakensi kymmenen hyvän ohjaajan kertomasta  mallia ohjauksen osaamisesta. Tässä linkki Jyväskylän yliopiston tiedotteeseen.

Minua kiehtoo tutkimus, jossa lähennytään asiantuntijuuden rakentumista autenttisissa yhteyksissä, miten monta puolta osaamisessa onkaan samanaikaisesti. Fenomenografia on sopiva lähestymistapa asiantuntijan käsissä. Minua kuitenkin  aina ajatteluttaa se, kannattaako käyttää monta vuotta lausekkeiden siirtelyyn paikasta toiseen ennenkuin saa mallin koottua. Ihan kiva että Kirsti oli jaksanut, aineisto vuodelta 2007 ja työn ohessa kirjoitettu tutkimus, ei tutkimus ole huono harrastus 🙂

Väitöstutkimus on terveyskasvatuksen alaa jatkaen Kirstin aikaisempia yliopisto-opintoja. Hän toimii opettajankouluttajana ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Jyväskylässä. Ex-kollegana tunnen Kirstin korkean tason kouluttajan työssä. Niinpä taisin kuunnellessa ja lukiessa väikkäriä sitoa tuloksia aikuiskoulutukseen huomaamattani. Jotkut luokat tuntuivat kovin tutuilta opettajankoulutuksen opsista: konteksiosaaminen, reflektio-osaaminen jne. Toisaalta, terveyskasvatuksen ohjausta harrastamme jokainen ihan itse: miksi en tee kuten hyväksi tiedän? Eilenkin piti ottaa kuohujuomaa Kirstin kunniaksi ja sitten kävelin kotiin helteessä neljä km ja vasta kotona lounastin illan suussa. Ei ollut järkevää ei. On ihan eri asia tietää miten pitäisi ja toimia kuten pitäisi. Tästä havainnosta tutkimus lähti liikkeelle aikanaan.

Tänään, tutkimuksen luettuani, mietin että sankareita ovat he jotka arkipäivän kiireen keskellä rakentavat tutkimuksessa valotetun ohjauksen ammattilaisuuden. Siinä poimitaan vihjeitä kaikilta relevanteilta suunnilta ja napataan ne osaksi oman mielen arkistoa, mahdollista käyttöä varten. Käytännössä on usein vaikea tunnistaa ja pukea sanoiksi miksi teki juuri kuten teki. Tämä pulma oli tutkimuksessakin ja arvaukseksi jää mitä jäi puuttumaan. Mitä olisi kertonut 11. asiantuntija? Mitä jos toinen henkilö kävisi läpi saman luokitteluprosessin? No se ei olisi sama koska Kirsti oli vuorovaikutteisesti kerännyt aineiston. Mitä jos hän olisi voinut käyttää videoita? Olisin kai kaivannut hiukan kyselevämpää otetta väitöstilaisuuteen, kaikki tuntui etenevän niin sievästi ja uutta tieteellistä tietoa syntyi. Kyselen nyt jälkikäteen, kun suomalaisessa väitöskulttuurissa ei sovi kysyä (paitsi jos aikoo estää väitöskirjan hyväksymisen). Tilaisuus oli kyllä aiheensa näköinen: dialogista ammattilaisten keskustelua.

Luottamus nousee keskiöön laadullisessa tutkimuksessa. Uskon minä Kirstin sanomaan ja uskon että tutkimus on arvokas lisä ohjauksen ammattilaisuuden määrittelyyn. Kirja taitaa sopia opetusmateriaaliksi aika lailla sellaisenaan, monenlaisten ohjaajien koulutukseen. Sitä paitsi lukeminen innosti jollakin lailla myös tutkimuksen tekoon, olisiko ollut selkeä esitystapa, joka herätti voisin minäkin jonain päivänä jotain tuollaista … Kiitos siis.

Milla-Maarit Salo otti kuvan ja keskustelu alkoi Facebookissa välittömästi. Poistin linkin kun sen mukana tuli kaverien tietoja. Laitan erillisen kuvan jos Milla-Maarit sallii? Miksei sallisi? Tuolla se nyt on..

Reflektoinnin rajat online-yhteisöissä

Jatkan helmien hakemista Networked Learning konferenssista. Aiheena on tällä kertaa

Just what is being reflected in oline reflection? : new literacies for new media practices. Jen Ross, Higher and Community Education, Univ of Edinburgh.

Myytti autenttisuudesta, todellisena omana itsenä olemisesta esim. blogissa on yksi vahva oletus. Opiskelijoille osoitettuna se on kiintoisa vaatimus kun samalla toimitaan osana koulutusjärjestelmää. Ei se mahdotonta suinkaan ole, toimin pitkään ammatillisessa opettajakorkeakoulussa oppien vaistoamaan rajoja oman itsen ja kouluttajan miellyttämistarpeen välillä. Hupaisampaa minusta on kun poliitikot tulkitaan rehelliseksi blogeissaan, miksi he muuttuvat heti toisiksi niissä?

Kulttuurinen viitekehys on aina olemassa ja vaikuttamassa reflektointiin. Henkilöbrändäys nousee mutta miten? Paine tunnustuksellisiin narratiiveihin voimistuu. Missä sopivuuden rajat tulevat vastaan? Milloin tulee vastaan riski liiasta avoimuudesta? Oppilaitokset yrittävät suojella opiskelijoita jakamasta kaikkea keskeneräistä, mitä jotkut pitävät vanhanaikaisena tms. Uusia teeskentelyn muotoja kehittyy: miten vakuuttaa muut siitä että nyt olen oma itseni. Jo ammoin tutkimus osoitti että opettajien miellyttäminen oli yksi perustaito kouluarvosanoille. Nyt se pitää osata myös verkoissa.

Henkilöbrändi kestää vuosikymmeniä – onko se pakko rakentaa nykyisessä huomiotaloudessa? Toiseus ja narsismi, miten näiden kanssa pärjää? Mikä on patologista ekshibitionismia? Mikä on terveen järjen mukaista pelkoa ja mitkä pelot taas kannattaa ylittää? Sosiaalinen media synnyttää yksinäisyyden ja syrjässä olon kokemuksia yhtä lailla kun niitä huippuja mitä eilisessä Sometime2010 tapahtumassa raportoitiin. Nämä psykologiset ilmiöt kiinnostavat minua ja aion jatkaa niiden parissa…