Sokkoarviointia globaaleissa opinnoissa

Jatkan kertomusta opiskelustani avoimella coursera kurssilla nimeltä ”Fantasia and Science Fiction. The Human Mind. Our Modern World”. Edellisessä postissa kerroin opintojen rakenteesta, tällä kertaa keskityn vertaisarviointiin, joka suoritetaan anonyymisti ja randomisoituna. Jokainen saa neljä esseetä arvioitavaksi ja kirjoittaa arviot ohjeistettuna (muoto ja sisältö ja kommentit). Käytäntö on sama kuin tieteellisten artikkelien arvioinnissa perinteisesti käytetty sokkoreferee: et tiedä kuka arvioi kirjoitustasi, arvioitsija ei tiedä kenen tekstiä arvioi.

Sain perjantaina omat arvioni ja niiden sulattelussa menikin koko päivä. Huomiot olivat tarpeen, esseessäni oli idea, mutta en edennyt sen mukaisesti vaan heittelin asioita sieltä täältä. Kieltäkin korjailtiin ja annettiin vihjeitä miten olisin voinut rajata käsittelyä paremmin. Numerona arvioituna sain matalimmat pisteet, mikä mukavasti avasi omat silmät. Mihin kaikkeen sitä tuleekaan hypättyä. Ymmärsin myös antaneeni liian myönteisiä arvioita itse. Tämä on vaikeutuva, etenevä prosessi, luvattiin esittelyvideoissa. Tuntuu olevan.

Sokkoarvio neljältä kanssaoppijalta tuntuu toimivan hyvin. Pysytään asiassa, kysellään, tavallaan työskennellään yhdessä. Eipä taida olla toista yhtä tehokasta oppimisen edistäjää kuin ankara suora palaute siitä, millaista kirjoitukseni oli lukea. Suoraa palautetta on saanut harvoin elämänsä aikana, koska sosiaaliset seikat pehmentävät kommentointia. Alkaa kertyä verkostoja ”jos tuet minua niin minäkin sinua” tai muuten vaan varotaan joutumasta huonoihin väleihin. Arvioinnin tyyli, ilmaisutapa on tärkeä. On kuitenkin vaikea ilmaista kovaa kritiikkiä loukkaamatta tai pettämättä odotuksia.

Realistinen kuva omasta tilanteesta on oikea lähtökohta. Nyt minulla on uudenlainen peili omalle osaamiselle ja joudun ottamaan kantaa omiin tavoitteisiin ja motiiveihin. Haluan ymmärtää ihmisen mieltä, peilata vanhaa kirjallisuutta nykyelämää vasten, mikä lienee kurssin tarkoitus. Samalla opinnot ovat kirjallisuuden tieteellisiä opintoja joissa analyysitavat, merkinnät ym. ovat uutta minulle ja englanninkielen vaatimukset ihan eri luokkaa kuin mihin olen tottunut. Tästä syystä aionkin alunperin jäädä pois. Blogi ja twitter vievät kielen käyttöä päinvastaiseen suuntaan, vapaaseen puhekieleen. Nyt sitten arvioidaan myös kieliopillinen osaaminen. Siitä olikin hauskin osa arviointia: yksi sanoi ettei virheitä ole lainkaan ja toinen sanoi että niitä on. Uskon jälkimmäistä koska esimerkkejä myös osoitettiin.

Minulle nämä fantasiakirjallisuuden opinnot ovat tilaisuus ajatteluni ja kirjallisen ilmaisuni kehittämiseen. Minulla on ollut ikuinen unelma kirjoittaa joskus juttu jossa kaikki on oikealla kohdallaan. Tällä kurssilla opin ainakin asiassa pysymistä, toivottavasti muutakin. Taitavasti palautteissa houkuteltiin oman ajattelun käyttöön: jos kerran lähden jostain ideasta niin ajattele sitten itse se asia läpi. Minun kysymykseni oli Miten tieteellisyyden edistyminen näkyy Dracula-kertomuksessa. Joku ymmärsi että huima kysymys, enemmän kuin hyvä. Jatkossa minun pitää säilyttää tämä huima heittely, mutta yhdistää se kurinalaisempiin, käsittelyn mahdollistaviin uomiin. Ajattelun prosessi on sama kuin tutkimuksen teon juoni: rajaa, rajaa, pysy asiassa, kyseenalaista oma sanomasi. Nopealla lukemisella ja huitaistulla esseellä ei vastata vakaviin kysymyksiin.

Saamani arvioit olivat kaikki osuvia. Keskustelupalstoilla toki kerrotaan monenlaisista kokemuksista: on pinnallisia, hyökkääviä tai epäselväksi jääviä. Ilmaistaan halua jatkaa väittelyä arvioitsijan kanssa. Osa opiskelijoista osaa jo arvioida kirjallisuutta ja haluaisi todellista vertaisarviointia ja professorin palautetta. Mukana on paljon kielenopettajia, jotka huomauttelevat pikkutarkasti kuten ammatissaankin. Plagiointi ja sen paljastaminen on herättänyt kiihkeää keskustelua, on jaettu linkkejä tarkistamiseen. Ilmeisesti on toivottu että plagioijat poistettaisiin heti listoilta. Toisaalta jotkut ovat ihmetelleet miksi arvioinneissa on syytetty plagioinnista, vaikka ei edes tunne kyseisiä linkkejä. Lyhyt essee klassikosta kun saattaa olla sanavalinnoiltaan lähellä aiemmin kirjoitettua ihan tahattomasti.  – Isoissa opiskelijajoukoissa on myös muutama trolli, ilkeilijä ja pelleilijä sekä heikkoa itsetuntoon poteva. Kaikista näistä eroista huolimatta ilmaistaan halua viedä opinnot yhdessä tyylikkäästi läpi.

Minä tunnistan mielessäni yhtenä vaarana suuntautua siisteihin ratkaisuihin, joissa rajataan sopiva pieni kohde, pyöritellään sitä elegantisti eri puolilta ja päädytään söpöön päätelmään. Kuten yliopistossa aikanaan opin kirjoittamaan vastaukset että sain 2- tentistä, silloinen hyvän alaraja. Tunnen numeroarvioinnin houkuttavan minua hyvien metsästykseen. Mutta miksi, en aio jatkaa opintoja Michiganin yliopistossa. Opiskelen itseä varten. Henkilökohtainen opiskelu voi toteutua kurssin vaatimusten keskellä. Toistaiseksi jatkan, Shelleyn Frankestein on luettu ja tänään syntyy esseen eka versio. Kaikki innovaatiot eivät ole hyvästä (Not all innovations be good – huomaa 1800-luvun alun kieli 🙂 – tai jotain ystävyyden välttämättömyydestä tai …