Pohdiskelua ITK2012 luennoista

Seurasin kotona olisiko ITK:sta lähetyksiä ja olihan sieltä. Kuuntelin ensimmäisen aamupäivän: Digiveikot, Erik Duval, ministeri Gustafsson ja Tuija Aalto. Osuin paikalle kun Teemu Arina ja Teemu Leinonen kertoivat ajatuksistaan. Ja vielä kuulin Frans Mäyrän luennon viimeisenä päivänä. Aikamoinen paketti siis. Kiitos Sami Voutilainen ja JAMK osaava porukka, että pääsin etänä paikalle.

Erik Duval oli minulle tuttu monista esityksistään, joita olen blogeissani referoinut ja kommentoinut. Hän puhui LAK11 (Learning Analytics) ensimmäisessä kansainvälisessä konferenssissa ja monissa muissa. Nyt Erikin esitys oli lyhyt ja taisi herättää enempi kysymyksiä kuin ideoita. Jospa linkitän Liisa Ilomäen tulkintaan, uskotte häntä paremmin kuin minua. Kyllä Duvalia kannattaa seurata. Ensi viikolla on LAK12, josta tulee streamausta toivon.

Tarkoitukseni on pohtia kahta Teemua ja ITK:ta heidän kauttaan. Minua puhutteli Leinosen Teemun blogiposti Aaltoyliopistossa, jossa hän reflektoi esitystään . Jo kuunnellessa heräsi kysymys näiden kahden Teemun eroista. Tunnen sen sivuavan omaa kysymystäni tieteet vs verkostot, josta kirjoitin joku aika sitten ja valaisin tällä kuvalla:

Leinosen Teemu ei taida olla ihan tavallinen tieteen edustaja, hän lienee kunnostautunut toiminnan kentillä enemmän kuin yliopiston väki yleensä. Teemu Arina taas aina esittelee itsensä yrittäjän työn kautta oppineeksi niin että eri suuntiin he ovat viime vuosina kasvaneet. Vai ovatko? Arina kertoi miten hän toimii ja kaikki tuntui sujuvan kovin helposti, helmet löytyvät ja tulevat oikein käyttöön. Leinonen sitten mietti miten pitkälle toisen Teemun toiminta ulottui, jäikö se teknisen tiedonintressin piiriin Habermasilaisittain ajateltuna. Itseään Leinonen moitti liian hajanaisesta ja luettelonomaisesta esityksestä. Olisiko samaa myös toisella tieteen edustajalla (Mäyrä), ainakin käsitten määrittelyjä riitti. Käykö tieteen anti aina raskaaksi kuunnella ja vastaanottaa? Arina on innostavampi kun lupaa nopeaa edistymistä. No Aaltoyliopisto lupaa samaa tieteen kentällä 🙂

ITK on käytännön kehittämistyötä tukeva tapahtuma, ei tieteellinen konferenssi. ITK haluaa kuitenkin ylläpitää yhteyttä tutkimukseen, mikä selvimmin näkyy erillisessä tutkijaworkshopissa. 23 vuotta on kiehtovan pitkä aika toteuttaa vuosittainen tapahtuma ja olisi joskus kiva kuulla ITK-historian kulkua. Monessako Teemut ovat olleet puhumassa? Olen kuullut että alussa Suomi oli johtavia maita ja ylpeinä osallistuttiin OnLine Educa Berlin- tapahtumaan. Sittemmin on pudottu tavallisten maiden joukkoon? Olisiko jotain saumaa siinä että terävöitettäisiin suhdetta tieteisiin ja tutkimukseen? Minua viehätti tämä kohta Leinosen blogipostissa:

pelkään hänen mallinsa toteutuksen jäävän usein pelkäksi (tieto)työn uudenlaiseksi rationalisoinniksi jossa ihmisillä ei edelleenkään ole aikaa tehdä asioita jotka johtavat aidosti uusiin “innovaatioihin” ja toiminnan kehittämiseen. Nämä nimittäin edellyttävät aikaa pysähtyä pohtimaan, herkkyyttä, kykyä tehdä eettisiä valintoja sekä laaja-alaista sivistystä.

Jospa tämä huoli ulottuisi koko ITK-tapahtumaan ja verkko-opetuksen kehittämiseen. Opettajat kokevat kiireen tappavan todellisen edistymisen – ainakin ajoittain. Varmaan paineita nopeisiin ratkaisuihin on myös yliopistoissa ja luulisin että selvimmin Aalto-yliopistossa. Tuo unelma syvästä oppimisesta ja ihmisen laaja-alaisesta sivistyksestä, sen haluan sitoa edellisen postin Scharmer -jäsennyksiin. Miten ihmeessä jaksaa uskoa aitoon edistykseen ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin? Digiveikot taitaa olla hyvä malli, pojat tekee projektin joka vuosi aina yhtä suurella innolla.. ja kaikki muutkin tässä mainitut.

Internetix-paja kesäkuussa

Pitää kirjoittaa muistiin ajatuksensa ennenkuin helle tappaa ne kokonaan 🙂 Kesäkuun pajassa oli monia puheenvuoroja joissa katsottiin nykytilannetta kulkien historian opetusten kautta. Ne kiehtovat minua enemmän kuin kaiken uudeksi julistavat videot joita nyt on tapana ihailla. Mitä siis voi oppia historiasta? Kaikki on tehty monta kertaa ennenkin, pitkässä kaaressa erottuvat kantavat voimat hetken innostuksesta. Hannu Linturi palasi Deweyn vaiheisiin, Kaisa Lindström palautti mieleen Kilpatrickin ja kuvaili Otavaopiston projekteja. Ville Marjomäki analysoi kansanopiston elinkaaren vaiheita. Kiehtovaa, jostain vastaavista analyyseista minä löysin Otavaopiston 90-luvulla. Internetix oli ensimmäisiä kohteita mitä aloin seurata.

Ne oppilaitokset jotka joutuvat kamppailemaan elinoloistaan ja opiskelijoistaan, kehittyvät eniten. Yliopistot ja lukiot pääsivät pitkään helpolla, nyt eivät nekään enää. Ammatillinen koulutus on kehittynyt enemmän ja vaikuttaa kaikilla sektoreilla. Mutta takaisin teemaan: 70-luvulla kaadettiin auktoriteetit mutta päädyttiin autoritaariseen poliittiseen liikkeeseen. Jälkikäteen tämä tuntuu johdonmukaiselta. Nykyhetken yhteiskunnallisista tekijöistä Marjomäki mainitsi globaalin orientaation tulleen luonnolliseksi ja uusien digivälineiden mahdollistavan paljon yhteydenpitoa ja vaikuttamista mitä ei ennen ollut. Totta tietysti.

Tiedon luonne oli käsittelyn alla Deweyn ajattelussa. 70-luvun positivismin kritiikissä ja kokemustiedon nousussa. Tämä taitaa nykyään hukkua digivälineinnostuksen alle – tai jopa todetaan ajattelu vanhanaikaiseksi ”ei kukaan lue enää pitkiä tekstejä”. Arvostan sitä että Otavaopiston Internetix-pajoissa kuullaan oppimisesta ja tiedosta syvemmin kuin somepintaliidossa. Hermeneuttinen tutkimusote mainittiin ja humanistisen psykologian pitkät juuret (esim. Rogers 1969 teos Freedom to learn).

Uusia minulle kiintoisia tutkimusaiheita oli Marja Huttunen: Identiteetti ja oppiminen, kokeilu peruskoulussa. Teorian jäsentäminen narratiivisen identiteetin ympärille tuo syvyyttä myös verkkoelämään. Kannattaa seurata www-sivuja narratiivisesta opetuksesta. Toinen syvälle menevä tutkimus oli Antti Rajala: tutkiva oppiminen teoriassa ja käytännössä. Peruskoulu oli kokeilun paikka tässäkin mutta taustateoriat antavat ajatuksia laajemmin. Webbisivut nimellä oppimisensillat, Poimin esityksestä mm. keskustelun vaihtoehdot: kiistelevä, myötäilevä, tutkiva. Kaksi ensimmäistä hallitsevat selvästi ja tutkiva ote on haasteena: siinä kaikki mahdollisuudet kiinnostavat ja ratkaisuja haetaan analyysin kautta. Opettajan mallinnusta tarvitaan juuri tähän. Ryhmien käyttö johtaa helposti puuhasteluun vailla tarkoitusta – tai viihtyminen tulee opiskelun paikalle, on kivaa.

Muutakin kiintoisaa esityksissä oli, kannattaa seurata videojäljenteitä ja kuunnella. Huomasin muuten että keskittyminen on tehokkaampaa kotona koneen ääressä kuin siellä kauniissa salissa. Osallistumisen tunne on voimakas kun Taru lukee chatista kysymyksiä ja saa vastauksia välittömästi. Otavaopistolla alkaa olla valmiudet kaiken jakamiseen, arvostan sitä suuresti.

Toivottavasti tänään nousee säänmuutos joka katkaisee tämän helteen. Se vie voimat kokonaan, en iloitse en. Hyvää kesää  kuiteski.- Ihana ukkonen ja sade, herään eloon kun lämpö laskee normaaliin 20 asteeseen.

Tietoa oppimisesta ja muistista

Entinen kollegani Markku Pöyhönen heitti naamakirjaan linkin Virpi Kalakosken luentoon, jossa tutkija oikaisee monia tavanomaisia uskomuksia oppimisesta. Kiitos Markulle, minä innostuin.  Webbi on hyvä juuri  pintatiedon nopeassa levittämisessä. Tiedon oikaiseminen on taas melkein mahdotonta. Milloin se on tarpeen, en tiedä, mutta yritän nyt kuitenkin. Harvoin tulee eteen suomenkielistä asiantuntijaluentoa. Virpi on Psykologia lehden päätoimittaja ja muistitutkija. Hän kysyy voiko muistia parantaa?

Ei ole totta että aivoista käytetään vain 10 prosenttia. Ei ole totta että vasen ja oikea aivopuolisko toimivat erillään. Ei ole totta että ihmisen kapasiteetti työmuistinaa on 7 +-2. Oppimistyylien vaikutuksesta oppimiseen ei ole juuri mitään näyttöä. Virpi myös kertoo mikä on totta. Totuus on vähemmän myyvää, vaikeampi tuotteistaa ja toisaalta melko kestävää. Monet asiat on tunnettu kauan, mikä 1800-luvulta, mikä 1900-luvun alusta.

Ihminen on nopea unohtamaan ja hidas oppimaan. Siksi mieleen palauttaminen, kertaus on välttämätöntä. Luento sisältää ohjeita pysyvään laadukkaaseen oppimistulokseen pääsemiseksi:

  • oikea jaksotus on tärkeä, useat lyhyet harjoituskerrat johtavat parempaan tulokseen kuin pitkät
  • vältä keskeytyksiä ja häiriöitä, tee tehtävä kerrallaan
  • kytke omiin aikaisempiin viitekehyksiin ja osaamisiin jne.

Oikoteitä ei ole. Harjoitukset ovat aina konteksisidonnaisia, niissä oppii sitä mitä harjoittaa. Oman toiminnan kokonaisvaltainen ohjaaminen on kuitenkin taito jonka harjoittamisen myötä oppimisen laatu paranee yleisemmin. Ekspertiksi voi oppia mutta se vie kymmenen vuotta: 4 t/päivä ja palaute sekä kulttuurin tuki.

Samoja sisältöjä löytyy kirjoitettuna uusimmasta Psykologia lehdestä (46,1,2011,55-57). Siinä suosituksena on

  1. ajallinen hajauttaminen, jaa työskentely useaan kertaan
  2. materiaalin sekoittaminen: opiskele rinnakkain useaa aineistoa niin saat kokonaisvaltaisen kuvaan. Aluksi tämä hidasti mutta tulos oli pysyvä ja mielekäs.
  3. pistokokeet toistettuina tehostivat oppimista, ne pakottivat palauttamaan mieleen opitun. Tämä oli paljon tehokkaampaa kuin käsitekarttojen tekeminen.

Mitä siis tästä kaikesta voisi ottaa omaan käyttöön nettielämässään? Materiaalien moninaisuus tulee itsestään, mutta onko sitä liikaakin jotta pystyisi millään lailla sulattamaan lukemaansa ja katsomaansa? Taukoja voi kai itsensä opettaa käyttämään, samoin kuin tekemään itselle pistokokeita. Niitä voisi kutsua reflektointihetkiksi. Minkälaiseksi nettimaailman asiantuntijaksi voisikaan tulla jos oikein tietoisesti yrittäisi? Mieleen nousee joitain kohtia Tuijan ja Yoen Nettielämää -kirjasta: miten oppii nopeasti havainnoimaan sivun olennaiset osat ja sulkee pois mainokset tms. Aluksi kuormittuu kognitiivisesti, mutta se vähenee kerta kerralta.

Verkko-opetuksessa tämä merkitsee huomion kohdistamista mielekkääseen etenemiseen. Opitaan voittamaan ne kuormitukset mitä on pakko ja vältetään ne turhat mitä vaan voidaan suoraan välttää. Välineiden moninaisuus ei voi olla itsetarkoitus (paitsi jos niitä juuri opiskellaan). Tästä saa joku muu jatkaa …

Tietoinen verkon välineiden hyväksi käyttö oman muistivarannon tukena on myös sen verran vaikeaa että vaatii tietoisen huomion kohdistamista ja kokeilua. Kokemusten vaihto muiden kanssa auttaa, muistan monien blogien sisältävän pohdintaa verkkoon hukkumisesta ja kuiville pääsemisestä. Eilen tätä blogia luki 65 uutta ihmistä, koska TV2 ilta oli aiheena. Nyt nämä ihmiset ovat kadonneet, palaan aikaisempaan teemaan ja uskon tapaavani täällä pysyvät ”omat” lukijani. Kodikasta.

Tietojenkäsittelytieteen väitös verkkokurssien suunnittelusta

Tänään Jyväskylän yliopistossa väitteli Leena Hiltunen aiheena Enhancing Web Course Design Using Action Research. Tässä postauksessa pohdin enemmän tietojenkäsittelytieteen tutkimusta suhteessa ihmistieteisiin kuin väitöskirjaa. Siihen en ole vielä tutustunut. Menin paikalle motiivina selvittää onko käsittelyssä eroa kasvatustieteelliseen tutkimukseen, kun aihe oli selvästi verkko-opettajan työhön ja verkkokurssien suunnitteluun liittyvä. Aihe oli hyvin tuttu oman työkokemuksen kautta, olin opettajankouluttaja ammatillisesssa opettajakorkeakoulussa, kun Leena Hiltunen toimii vastaavassa tehtävässä yliopistossa tietotekniikan opettajia kouluttaen. Pohdintani tässä kohdistuu tieteen ja tutkimuksen luonteeseen.

Vastaväittäjä tuli yhdestä maailman perintökohteista, vanhasta Alcala yliopistosta. Sen historia alkaa vuodesta 1293, Madridin läheisyyteen syntyi yliopiston ympärille pieni kaupunki. Cervantes on elänyt siellä ja monet muut. Olen nyt silmäillyt videoita ja web-sivuja tästä yliopistosta ja aistinut vanhan kulttuurin, mitä kaikkea kahteen vuosituhanteen onkaan mahtunut. Kulttuuri ja ihmisyys ovat vanhoja asioita ja asioiden tärkeysjärjestys tieteen teossa tuntuikin olevan erilainen kuin täällä nuoressa tiedekunnassa. Vuonna 1999 on julkaistu ensimmäinen Jyväskylä Studies in Computing, nyt valmistui 125. tutkimus.

Vastaväittäjä, professori Pilar Lacasa Diaz edusti Psycho Pedagogical Department’ia ja työsti juuri niitä kysymyksiä mitä mielessäni Leenan alkupuheenvuoron aikana alkoi itää. Mitä on toimintatutkimus, entä case-study, kummasta on kyse ja miksi. Mikä on tavoitteena ja mihin kysymykset perustuvat, mitä oikeastaan tapahtui tässä toimintatutkimuksessa? Ihmisistä on kyse ja heidän oppimisestaan, prosesseistaan ja kehityksestään. Julkaisussa käsitellään lukuisia malleja, casejä (jotkut yhden tunnin pituisia) ja monenlaisia tiedonkeruun tapoja.

Vastaväittäjä oli jäsentänyt tutkimusta omalta kannaltaan, hän käytti laajoja puheenvuoroja ja esitti kysymyksiä. Hän edellytti osallistujien näkemistä aktiivisina eikä tyytynyt väittelijän kertomaan, esim. että opettajat olivat kiireisiä eivätkä siksi halunneet varsinaisesti osallistua tutkimukseen. Keskustelu ulottui laajemmalle alueelle, tai oikeastaan syvemmälle tieteentekoon, kuin käsiteltävä tutkimus. Keskustelu ei välttämättä ollut helppoa, siltaa eri tieteiden välille ei tuntunut löytyvän. Annoin arvoa sille että väittelijä joskus tunnusti, ettei ole miettinytkään kysyttyä – se on rehellisempää kuin puhua tyhjää 🙂

Tutkimuksen kohteen vastaväittäjä näki: Online oppiminen inhimillisenä kommunikaationa, sen keskeiset erot f2f opiskeluun. Ohjauksen tavat, opiskelijoiden roolien muutokset. Multimedia ja uudet lukutaidot, uusi kieli online maailmassa. Väittelijä halusi pysyä konkreettisella tasolla, käytännön realiteeteissa ja ratkaisuissa. Tutkimustavasta muistan mm. kohdan jossa vastaväittäjä arveli kyseessä olleen etnografisen otteen. Osallistujien aktiivisuutta hän toivoi mukaan paljon näkyvämmin kuin mitä oli tehty. Kaikki peruskäsitteet ovat erilaisia ihmistieteistä katsottuna.

En ole vielä lukenut väikkäriä, kirjoitan vain tilaisuuden tuottamien tunnelmien pohjalta. Minussa taisi herätä kaipuu Tieteeseen: jos olisi perustieteet ja tieteellisen tutkimuksen vaihtoehdot. Niiden sisälle voitaisiin sijoittaa myös uudet alat, esim. tietojenkäsittely. Tämä tutkimus olisi silloin kasvatustieteellinen ja sijoittuisi ihmistieteisiin. Ei kaikki uusi tarvitse ympärilleen tiedettä, käytännön kehittäminen on arvokasta sinällään. Katson nyt eri tavalla eurooppalaista vanhaa kulttuuria ja vertaan nuorta jyväskylän yliopistoa (jossa olen itsekin kouluttautunut) sivistysperintöön.  Jotenkin ihmisyyden perusasiat, mm. taiteiden paikka nousivat mieleen Alcalaan tutustuessani. Nöyryys perinteiden ääressä voisi olla paikallaan, ainakin ajoittain.

Huomaattehan miten vaikuttava tilaisuus oli. Kannatti mennä vaikka oli pakkasta, kovin kylmää. Jatkan jonain päivänä itse tutkimuksesta  – tuloksia on jo referoitu sivistys.netissä ja lehdistössä. Kai niillä on jotain tekemistä tutkimuksen tulosten kanssa, katsotaan. Väitöstilaisuudessa ei menty yksityiskohtiin, mutta minut se sai pohdiskelemaan.