Avainsana: twitter

Tulevaisuus haastoi oppimisen

Innostuin huomatessani että otsikossa luvattu tapahtuma oli kotikaupungissani 3.-4.2. 2011. Kun luin ohjelman, innostus laski ja päätin seurata etänä kotoa käsin. Olen ollut niin kauan mukana että voisin kirjoittaa puheenvuorot kullekin esiintyjälle ja vielä keskustelujen yhteenvedot etukäteen nekin. En edusta mitään organisaatiota, jonka nimissä menisin verkostoitumaan. Mutta seurasin, avoimella mielellä tietty.

Kiitosta voisin antaa etäosallistujien hyvästä hoitamisesta, mikä toteutui taas kerran Otava-opiston asiantuntemuksen avulla. Verkko-opetuksessa vahvuus on aineistojen kokoaminen löydettävään ja muokattavaan muotoon – tämä alkoi toimia nyt tässä hankkeitten tapaamisessa. Osallistuin Connect Pro keskusteluihin, Twitter keskusteluihin ja Etherpad-kirjoitteluun. Ihmettelin miten Ville vastasi paneelissa istuessaan kirjoittamalla kun en nähnyt hänen siellä kirjoittavan (kai hän on kyborgi?)

Sisällöstä voisin laittaa linkin perjantain Demos esitykseen, Olli Alanen ja Tuuli Kaskinen. Otsikko ärsytti mutta sisältö on hyvä, varsinkin alussa, taitavasti luodaan yhteyksiä suomalaisiin vahvuuksiin joille voi rakentaa. Välineitten käytön ylistys valtaa sitten tilan kuten päivien teemana olikin. Perusajatuksena on että välineitten myötä oppiminen kehittyy itsestään. Voi kun niin olisikin, olisi se kovasti mukavaa. Minulle rankin tiedostamisen paikka on viime viikkojen aikana ollut se miten ennen tätä tietoteknistä välinehuumaa tiedettiin ihmisen oppimisesta ja ohjaamisesta enemmän kuin nykyään. Ei ollut kivaa tiedostaa tuota …

Twitter elämää

Nyt tekee mieli huitaista lyhyt posti suomeksi kun olen sankarillisesti oppinut uutta, Diigon sticky notes, ja koko päivän joutunut vääntämään engelskaa. Twitteriä edelleen vilkuilen muutaman kerran päivässä, ilman hälytyksiä tai jatkuvaa seurantaa kuin konferenssien yhteydessä. Ajatuksen tähän postiin varastin ystävältä joka selitti tähän tapaan:

Jotenkin tuo ”verkossa lilluminen”, taustalla vaikka TweetDeckin satunnainen piipitys, kun uutta tulee – elävöittää päivää. Sopivan mittaista signaalia, osa epäolennaista, osaan tarttua heti tai myöhemmin. Aika vähän roskaa – ehkä minulle, mutta ei kaikille -> ehkä siellä ei olekaan roskaa. Joku voi sen tweetin tarvita, silloin en ole minä määrittämässä tuota roskaksi. Epäolennainen minulle, tärkeä jollekin – tämän ajatuksen olen tajunnut, joka tekee verkossa toimimisesta itselle sekä tehokkaampaa että neutraalimpaa…  sodat kielii jostakin, että jos verkossa jotakin on – se voi jotakin suunnattomasti ärsyttää. Eikö voi vain opetella filtteröimään?

Tuossa on vapauttavaa asennetta kuvattu sen syntyhetkellä, vau. Itse seuraan vähemmän ja silti poistan ihmisiä herkästi ja toisia hyppään suoraan yli. En juuri koskaan avaa tarjottuja linkkejä koska seuraan suoraan IT -viikkoa ja RSS:llä suuren määrän blogeja. Käyn lukemassa silloin kun haluan, en silloin kun joku tviittaa kirjoittaneensa. Tuntuu siltä että alan hyppiä ohi, skannata, filtteröidä melkein kaikki tviitit. En ole järjestellyt millään appsilla vieläkään koska nyt toimii hashtag kurssin ajan. En viitti opetella olkoon vaikka miten helppoa 🙂

FB siedän paremmin sekalaisuutta ja keveyttä ja nautin kun siellä on sekaisin ihan kaikkea. Harvoin omaa päivitystä heitän, mutta tykkään muiden. Alan osata flaamia vähitellen Goede morgen .. väännettyä saksaa se useimmiten on.

Opiskelen mikroblogausta

Tein yrittäjäystävällisen teon ja ostin Jyväskylän kirjakaupassa Maija Haaviston Twitterkirjan 37:55. Nyt olen lukenut sen kokonaan ja tykkäsin, kiitos vaan Maijalle. Hetki oli sopiva koska olen roikkunut twitterissä muutamia viikkoja ja luonut omat käytänteet, nyt voin harkita otanko appseja ja mitä niistä. Kirja on selkeä ja järkeenkäypä eikä yhtään ärsyttävällä tavalla julistava. Siitä iso plussa.

Hakutoimintoja pitää kokeilla tarkemmin. Alan vähitellen ymmärtää mihin tarkoitukseen minä twitteriä  tarvitsen. Se tehostaa kansainvälisiä verkostoja ja toimii konferenssien yhteydessä lisänä. Silloin riittää hashtag hyvin. Brittien tyyli taitaa olla lähinnä sydäntä. Jos pidän henkilön blogista, usein myös hänen tviitit kiinnostavat. En siis ole luopunut mikroblogauksesta kokonaan. Qaiku on jäänyt mutta ehkä jonain päivänä vielä sitäkin vilkaisen. Jaikuun kirjauduin 2007 mutta en koskaan onnistunut pääsemään sisään kuin virheilmoituksiin joten se hurmosvaihe jäi minulta 😉

Huomasin Riitta Suomisen osallistuvan learnchattiin, mistä hän kertoi kielipoliisin roolissa. Tuo oppimiskeskustelun kuvaus avaa idean yhdessä opiskelusta peruskäsitteiden äärellä – ja herättää myös kysymyksiä mielekkyydestä. Siis pitää kokeilla, ehkä.

Jotkut sanovat twitterissä keskusteltavan, jotkut sanovat ettei siellä voi. Monet ovat onnellistuneet tweetdeckin kanssa mutta opaskirja kertoi sen syövän muistia ja vaativan taas uuden opiskelun. Siis juttelen poikani kanssa..

On uskomatonta että noin yksinkertainen väline voi jäädä käyttöön. Psykologisesti se vetoaa julkisuus kaipuuseen ja luo illuusion omasta tärkeydestä. Voin kirjoittaa kenelle vaan ja muut näkee kun kirjoitan. Seuraajuus palkitsee ihan sellaisenaan, kaverilistoja julkaistaan perjantaisin kenen kanssa leikin, ihan kuin lapsena tehtiin. Hohhoijaa.

Edit 3.6. korjasin mikroblogaus kirjoitetuksi yhdellä g:llä kun se kirjassakin on niin.

Unelma filtteristä

Miten ihmisen mieli venyy toimimaan siellä täällä ja vielä tuottamaan jotain mielekästä? Kuuntelin juuri Clay Shirkyn esityksen -niitä Web 2.0 Expo Nykissä äskettäin, u know 🙂  Jos joku juttu on pitkään ongelma, se ei katsokaas olekaan ongelma vaan fakta. Elämme info-overloud- tilassa se nyt on vaan niin. Tarvitsemme hyviä filttereitä niitten surkeitten välineitten tilalle mitä meillä on. Tuossa on toki hyväkin sanoma: vika ei olekaan minussa vaan välineissä.

Jotain hyvin paradoksaalista tässä on kun saamme uusia välineitä joka hetki ja sitten imurit niitä varten. Mukava oli twitterlinnun pikku imuri joka takaa laadun erottamisen määrästä. En ole kokeillut, en jaksa tutustua. Heitin muille tiedoksi sometuun kuten kuuluu. Opettelen twitteriä itsekseni ja tänään löysin jopa kutsun OnLineEducaBerlin ja vihjeen seurata sitä joltain osin kotoa käsin. Ei hullumpaa, tosin LearnTrend 2009 on kuuntelematta sekin.

En tiedä saiko tuo alussa esittämäni Shirky hyviä tweettejä esityksestään vai ei, tykkäsin katsella hänen korvia ja kivasti hän käsillä huitoi, mutta sanoiko hän lopulta muuta kuin päivitteli aihetta jota moitti muiden vain päivittelevän. Ehkä hän aikoo myydä omia filttereitä jotka sitten pelastavat. Quality of individual minds on tosi huima käsite mutta mistä löytyy ne ihmiset jotka siihen tarttuvat oikeasti? Epäilen että ratkaisut löytyvät oman elämän tavoiteasettelun kautta.

Jos taas ajattelen ihmisen tavoitteita suhteessa tarjolla olevan tiedon määrään: mistä tiedämme ettei kuilu ole aina ollut yhtä syvä kuin nytkin? Ennen todisteltiin ettei jokainen suomalainen VOI oppia lukemaan ja kirjoittamaan, nyt ei sitten opita medialukutaitoa. Mikä oli minun lapsuudessa sotien jälkeen ihmisten tilanne hallita elämäänsä? Ensin odotettiin mihin raja tulee, voiko asua Imatralla vai ei -oli siinäkin informaation overloadia joka meni syvälle ihmisen mieleen. Ja nuo ajat kuvataan nyt stabiilina, totta tosiaan. Epävarmempaa se oli kuin tämä nykyinen aika.

Siis rauhoitun ja teen mitä huvittaa: tavoitteet tulevat esiin toiminnassa. Otan käyttöön uudet lelut joista tykkään, ne  auttaa kuten arvelen Voicethreadin tekevän. Kirjoitan suomeksi jos en jaksa englanniksi ym. Teen konkreettisia juttuja jos ei irtoa syvempiä, ne on silloin kehkeytymässä mielen syvyyksissä ja tarvitsevat unia noustakseen pintaan. Elämä on elämää eikä jatkuvaa pinnistämistä 🙂

Pinnallista vai syvällistä?

Keskustelu konferenssien twitteröinnistä on jatkunut sometussa ja on opettanut monta asiaa. Keskusteluun osallistui tänään twitterkulttuurin luonnetta opettaen henkilö (nimeä en muista) ja sanoi että näemme twitteröinnissä sellaista mitä siinä ei ole. Siis syvällisyyttä. Se kun on vaan heittelyä vailla isompaa mieltä ja merkitystä eikä koskaan kohdistukaan mihinkään.

Tämä heitto liian syvälle näkemisestä kolahti minuun – ymmärsin että sitä juuri tein, tarkoituksella. Halusin sanoa että ilmiön voi nähdä myös syvempänä toimintakulttuurin kysymyksenä. Olen vähitellen ymmärtänyt että kommunikoinnin laatu on olennaista maailmanlaajuisessa verkostoitumisessa. En ole noviisi, elän noissa verkostoissa ja käytän kaikkia vempaimia minäkin. Havaintojen teoriapitoisuus on kiehtova käsite (kiitos Pertti Töttö – hän ei ole sometussa vaan kirjoittanut monta kirjaa :)) Ihminen voi nähdä pintaa tai syvemmälle, siitä on kysymys.

Tuija Aallon Yle-blogin kautta päädyin toiseen oivallukseen että on syvä kuilu tekniikan ihmisten (joiden konferenssista oli kyse) ja opetusalan ihmisten välillä edelleen. Tuija arveli kielen olevan liian erilaista. Totta tosiaan, miten tuota kuilu voisi paremmin täyttää? Jarmo Talvivaara yrittää keskustelussa kuilun ylitystä koska tuntee hyvin molemmat kulttuurit. On siinä sarkaa..

Spinoza on aikanaan miettinyt ihmisen mielen aktiivisuutta yleisenä eniten toimintaan vaikuttavana tekijänä. Nyt tunnutaan ihannoitavan jotain viihteellisyyttä  ja sokeutta – pohdinta saa olla vain assosioivaa ja kaiken aikaisemman arvo pitää kieltää ja helppoa se on jos se puuttuukin kuten jotkut julkisesti itseä kehuvat. Sitten kun aletaan asioita työstää sieltä tulee vastaan ne vanhat asiat. Näin on ehkä käymässä konnektivismin opiskelussakin. Julistus kaiken muutoksesta alkaa saada hahmoja jotka on eri tieteissä ja hyvissä käytännöissä löydetty jo ammoin. Kiehtovaa, sanon minä.

Pojat keksivät pedagogiikan

Keskustelu sometussa viritti mielessäni oivalluksen. Kun nämä uuden ajan twittertaiturit kirjoittelevat 14o merkin juttujansa luentojen aikana ja pakottavat luennoitsijoita suunnittelemaan paremmin ja tuntemaan kuulijansa aiemman osaamisen, mitä tämä onkaan?  Alkoi tuntua kovasti tutulta minun mielessäni. Ja kutkuttavalta koska samat pojat ovat varmaan kritisoineet opettajia yleensä ja koulutusta yleensä. Nyt he sen itse luovat, löytävät samat periaatteet mitä opettajankoulutuksessa löydetään joka vuosi. Itse keksitty on ainoa oikea, niin se on.

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa työstämme asioita pintaa syvemmälle. Kannattaa lukaista esim. mitä Yrjö Engeström kirjoitti 80-luvulla opetuksen pinnallisesta ja syvällisestä tarkastelusta. Yleisön ja puhujan vuorovaikutus on kyllä ihan muualla kuin näissä uusissa vempaimissa. Eikä vuorovaikutus ole uusi keksintö, ei todellakaan. Kehitys on sitä että samat asiat löydetään yhtä uudelleen ja jokainen polvi kuvittelee olevansa ensimmäinen joka asian keksi ja sille pitää aina antaa arvonsa. Annan annan, pienellä ironialla sävytettynä 😉

Jälkihuomautus: taisin liioitella, ei tässä ole pedagogiikasta kyse vaan uusien välineiden myynnistä ja käytön konsultoinnista. No hankkikoot elantonsa kukin tavallaan: onhan tällaista joka puolella sosiaalisessa mediassa.