Asiantuntemuksen rakentaminen muistia rasittamatta

Jatkan Palosen & Gruberin artikkelista, minua taisi eniten puhutella tämä kohta: Tietämyksen rakenne on verkostomainen kudelma, joka kasvaa, sidostuu ja tiivistyy kokemusten karttuessa. Tieto rakentuu mieleen niin, että se rasittaa muistia mahdollisimaan vähän. Yhteen liittyvät asiat kapseloituvat vähitelleen tiiviiksi tietopaketiksi, jotka kiinnittyvät  kyseisen alan tapauksiin. Kyse ei ole tietokannasta vaan juoni syntyy skriptien mukaan, samantapaisten tilanteiden mukaan.

Aloittelijan oppiminen on valtavan tietomäärän tiivistymistä muistikimpaleiksi (chunks), jotka liittyvät toisiinsa myös muistirakenteiden kautta. Asiantuntija pystyy avaamaan pakettinsa kun se on tarpeen ja kerimään tietoa auki. Alussa kerätään tietoa ja kokemuksia, rakennetaan hiljalleen noita muistipaketteja. Tätä ei voi nopeuttaa.

Tässä kohden mielessäni ovat lukuisat muistin apuvälineet, mitä web-välineistö tarjoaa. Miksi on kuitenkin tunne, että niitä ei tule käytettyä oikein? Jotkut jo uskaltavat sanoakin, että eivät käytä kuin harvoja lempivälineitä, tai että ei edes muista mitä onkaan varastossa. Esim. bookmarks kokoelmia tekee kun se on niin helppoa, muttei koskaan vilkaise jälkikäteen, ei siis käytä. Tagit voisivat olla tehokkaita; kuka niitä tulee hyvin käyttäneeksi? Diigo-ryhmät muistilappuineen? Hetken ihastuksia vai työvälineitä?

Nopeus ja välitön reagointi ovat nousseet arvokkaiksi asioiksi. Eraut on kuvannut kognition tyypillisiä muotoja tiedostamattomasta tietoiseen. Välitön refleksinomainen tunnistaminen, välitön vaste, rutiinitoiminta ovat vähiten tietoista, mutta verkkoelämässä arvostettuja (?) perustaitoja. Kuitenkin oppimiseen tarvitaan myös tarkkailua, pohdintaa, analyysia, jaksoittaista edistymisen tarkkailua ja oman sekä ryhmän toiminnan analyysia. Minulle on usein tullut tunne, että pintaoppimista, jota ennen väheksyttiin syvän oppimisen vastakohtana, nyt sitä taas pidetään riittävänä.

Nopeutta tarvitaan, kun toimitaan ryhmissä ja yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Metaprosesseja rajoitetaan ehkä turhaankin. Itse muistan ensimmäiset videoneuvottelut, miten niissä ikäänkuin painopiste siirtyi jatkuvaan puhumiseen eikä hiljaisuuksia siedetty (aika oli kallista rahallakin mitattuna).

Kun tiedetään asiantuntemuksen hankkimisen vievän vuosia, niin on kai annettava aikaa itselleen asettua verkkomaailmaan. Jospa tähän tolkku syntyy ja voi tietoisemmin valita ja tietoisesti hylätäkin joitain tarjokkaita -ilman syyllisyyttä tai laiskuuden kokemusta 🙂 Jonain päivänä osaan kuvata miten uusia välineitä käytän.

Miten itseäni haluan ohjata täällä?

Aika moni näkyy miettivän nyt omaa rooliaan virtuaalimaailmassa, niin minäkin. Annen blogissa moni nainen kertoi omista ratkaisuistaan (tuo on kiva ettei tämä ole miesnörttien maailma vaan kaikkien). Joku sanoi Villen blogin kommentissa että meneekö sinne teknologiakylki edellä vai miten. Mikä mainio ilmaisu. Minä en koskaan voi mennä teknologiakylki edellä kun minulla ei sellaista ole. Sen sijaan voin keskittyä ihmisen mieleen: miten oppiminen ja tiedon hankinta ja hallinta mielen sisällä muuttuvat?

Innolla kuuntelin Harold Jarchen esityksen LearnTrends 2009 äänityksistä: löytyy otsikolla Personal Knowledge Management. Nimenomaan knowledge eikä learning, koska oppiminen assosioituu varastointiin mutta tieto on jatkuvaa virtaa. Hän oli rakentanut oman mallinsa toimintansa tueksi ja jäsennykseksi. Minun silmissä nämä mallit liittyvät usein Kolbin kokemuksellisen oppimisen mallinnukseen, niissä on väistämättä samoja elementtejä. Jarche lähti liikkeelle implisiittisestä eksplisiittiseen suunnasta joka kai hallitsee verkoissa osallistumista. Ihmisellä on jotain annettavaa joka yhteyksien kautta vaihtamalla muuttuu toiseksi. Lajittelu ja kategorisointi ovat tiedon rakennuksen perustaa ja apuun tulevat syötteet, sosiaaliset kirjanmerkit ja mikrobloggaus. Yhteyksien rakentamisen ensimmäinen askel oli luottamus joihinkin henkilöihin (kannattaa seurata, voi luottaa heidän sanomaansa). Blogit ovat tietysti eksplisiittiseksi tekemistä ja sosiaalisen verkoston kautta jaettuna  ilmaisut parantuvat.

Kun tarjontaa on paljon, pitää nopeasti päättää mitä tarvitsee myöhemmin: opetella taggaus delicious ja Google Reader ym jutuissa. Jarche viittaa myös Lilia Efimovaan josta kerroin elokuussa. Hän kuvaa ihanan yksinkertaisesti miten ideat, keskustelut ja yhteydet tulevat käyttöön tehtävässä eli ongelman ratkaisussa jonka myötä kaikki osaset muuttuvat. He näkyvät linkittävän toisiinsa uusimmissa blogikirjoituksissaan .. olen siis löytänyt jotain mitä minun kannattaa seurata.

Vielä yksi hurmaava käsite Jarchelta Web Tools for Critical Thinking, niitä kai tässä yritän ottaa käyttöön. Ja taas palataan kokemuksen ja jäsentämisen dialektiikkaan: havainnoi ja tutki, osallistu, ilmaise kannanottosi, evaluoi ja vastaa haasteisiin. Omia tavoitteita ei pidä hukata valtavan tarjonnan keskellä kun useimmat tulevat teknologiakylki edellä ja ottavat käyttöön uusia vempaimia harva se päivä. Ei minun tarvitse siihen pystyä, hukkaan vaan itseni jos sitä yritän. Paine mennä lauman mukana tuntuu ajoittain voimakkaana.

Olen muuten koonnut Following blogrollin toiseen blogiini. Vilkaise sitä jos tässä on jotain mielestäsi kiinnostavaa.

Opiskellaan yhdessä

Jyväskylän ammatillisen opekorkean opettajat opiskelivat tänään yhdessä toisiltaan oppien. Opittiin Googledocs, Facebook ja MySpace, RSS , iGoogle ja GoogleReader ja social bookmarking (del.icio.us), wikit ja blogit ja uudet sosiaalisen median yhteisöt. Taisipa jäädä välillä suu auki ihmeiden edessä, vai oliko se silmät ammollaan: kaikkea uutta mitä voidaankaan tehdä! Katseltiin tätäkin blogia ja kirjoitettiin tämä posti. Kyseessä oli ainakin kaksi OPM:n VIRPEn osahanketta (TOVE ja VERTO) ja kuultiin eTaitavasta.

Tämäkin päivä osoitti, että meillä on kouluttajien asenne kohdallaan. Aikaa pitäisi vaan jostain saada lisää kaikkeen kiintoisaan mitä maailmasta löytyy. Lopuksi hypättiin Second Lifeen ja päätettiin perustaa sinne sivupiste Harvardin ja Massachuettsin rinnalle kun se olisi meille niin sopiva paikka (tämä on toistaiseksi vitsi). Ja ihan lopuksi painettiin PageUp ja lennettiin omille työtuoleille. Ja nyt illalla varmaan kukin tykönänsä jatkaa ideoiden kehittelyä.

Silloin tällöin on tarpeen kokoontua yhteen ja nauttia ja nauraa yhdessä. Testattiin myös uusi ryhmäohjaustila, vähän ahdas oli 15 hengelle ja valkokangas iso ja korkealla. Mutta kai niskat kestivät? Vai mitä Mari sanoo? Kiitoksia kertojille Sirpalle, Heli K:lle ja erityisasiantuntija Samille ja kyselijöille. Ollaan me hyviä!