Ammattikorkeakoulun verkko-opettajan kompetenssit ja kehittyminen

Otsikkoni tulee tällä kertaa Jaana Kullaslahden väitöskirjasta, joka tarkastettiin kesäkuussa. Digitaalinen julkaisu löytyy täältä. Aihe tuli niin lähelle että oli ihan pakko lukea kun tulivat nämä viileät kesäpäivät. Aineisto on vuosilta 2005-6 ja koskettaa minunkin elämääni noihin aikoihin. Aloitin tämän blogin 2007 ja kirjoitin koonnin verkko-opettajuudesta sivuksi tänne. Ei ihme että sanomani vastaa Jaanan tuloksia, hän oli kollega Hämeenlinnan ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Katsoin myös nostalgisesti SISUKAS lehteä joka syntyi yhden hankkeen tuotoksena.

Jaana on ollut mukana monessa itsekin ja tuntee sen kehittämisenkentän josta kirjoittaa. Hän on vakuuttava asiantuntija joka käyttää monia tutkimusmenetelmiä ja pysyy tutkijan roolissa mielestäni erinomaisesti. Julistava ote tulee mukaan niin kovin helposti silloin kun itsekin on tekijänä mukana. Tulokset ovat tuttuja ja läpi elettyjä. Suosittelen niihin tutustumista kaikille jotka edelleen verkko-opetusta kehittävät. Väitöskirja on helppo lukea, selkeä ja sisältää koonnit kaikista osista. Onnistuin lukemaan sen näytöltä.

Verkko-opetus on käynyt läpi epäselvän alkuvaiheen, löytänyt välineensä, monipuolistunut, hakenut pedagogiikkansa ja vähitellen normaalistunut osaksi kaikkea opetusta. Paljon työtä on tarvittu tähän pääsemiseksi. Tutkimus sisältää kyselyaineiston joka tuotti tietoa taustatekijöistä, välineistä, melkeinpä mistä tahansa. Tämä tieto muuttuu nopeasti ja on pian historiaa. Tekniikoista tykkääminen oli mukana monen taustassa ja miesten paremmuus välähteli muutaman kerran. Hyvän opettajan kompentenssit ovat samat, toteutui opetus missä tahansa. Se on jo todettu muutamaan otteeseen.

Minua kiinnosti eniten opettajan kehittyminen, mitä siitä saatiin esiin narratiivisin menetelmin. Mukana oli kahdeksan erilaista opettajaa. Kertomusten pohjalta opettajien verkko-opettajaksi kehittymistä kuvattiin seitsemän eri vaiheen kautta: (1) opiskelu, työelämä ja opetuksen aloitus, (2) opettajankoulutus, (3) innostusta verkko-opetuksen alkumetreillä, (4) epävarmuutta ja suunnan hakemista, (5) kehittymistä, luopumista ja uusia tehtäviä, (6) nykyisyyden verkko-opetusarkea sekä (7) monimuotoinen tulevaisuus.

Verkko-opettajaksi opitaan työtä tekemällä, kokeilemalla ja virheistä oppimalla. Kokemusten jakaminen nopeuttaa ja tuen saaminen auttaa jaksamaan. Tämä on selvää vaikka polut poikkeavat tarkemmin kerrottuna. Minua koskettivat esim. nämä kohdat:

Persoonallisuus liittyy tässä opettajan tapaan työskennellä, miten hän toimii ja ilmaisee itseään verkossa. Ilmaisun tulee olla selkeää, täsmällistä ja monipuolista, hyödyntäen verkon eri mahdollisuuksia. Hyvää verkko-opettajaa kuvattiin luotettavaksi ja oikeudenmukaiseksi. Ulkonäöllä ei ole väliä. Hän on samanaikaisesti sekä joustava että jämpti. Hän noudattaa itse aikatauluja ja sopimuksia. Hän vaatii tämän myös opiskelijoilta mutta myös joustaa opiskelijan elämäntilanteen mukaan tai muutoin tarvittaessa. Hän myöntää omat virheensä ja on valmis korjaamaan ja muuttamaan asioita tarvittaessa. Verkko-opettajalta vaaditaan uskallusta, rohkeutta ja itseluottamusta irrottautua vanhasta, perustella toimintaansa ja sanomisiaan, tarttua ongelmatilanteisiin sekä kohdata vastustusta ja kritiikkiä.

Eettisesti toimiva verkko-opettaja on kiinnostunut opiskelijasta ja hänen kohtaamisestaan. On valmis kuuntelemaan, innostamaan, motivoimaan ja hyväksymään opiskelijan omana itsenään. Verkko-opettaja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.

Innostus ja hallinta. Opettajien kertomuksissa kuului innostus omasta alasta, joka oli kaikkein lähinnä sydäntä, maailman tärkein asia ja jota tehdään yötä päivää ympäri vuotta. Opettajan substanssin hallintaa pidettiin verkossa jopa tärkeämpänä kuin perinteisessä opetuksessa.

Perusajatuksena on oppimisen prosessin vieminen verkkoon, jota tarvittaessa täydennetään itse tehdyllä eri muodoissa olevalla materiaalilla asioiden selventämiseen, solmujen avaamiseen tai ajattelun herättämiseen.

Verkko-opettajat voivat työssään hyvin. Myönteisinä muutoksina koettiin erityisesti verkko-opetuksen mukanaan tuoma joustavuus. Oman ajan hallinta merkitsee että ehtii hetken myös lepäämään ja kokoamaan voimia. Tähän liittyy kokemus kuormittavuuden vähenemisestä, sillä omia resurssejaan voi jakaa paremmin ja tehdä työtä silloin, kun on virkeimmillään. Tämä voi myös parantaa opetuksen laatua.

Edelliset kappaleet ovat suoraa tai melkein suoraa kopiota väitöskirjasta. Lopetan tähän myönteiseen näkymään mielekkyyden ja jaksamisen paranemisesta. Se vastaa omaakin kokemustani, mutta toimi vasta kun kaikki opetus oli verkossa. Hienoa että Jaana on jaksanut koota väitöskirjan ja lisännyt tietoisuuttamme kehityksestä jota elämme todeksi. Jatketaan edelleen.

Huippuosaamista?

Olen kaupungissa koska kollega Veijo T. väitteli tänään keittiömestarien huippuosaamisesta. Teeman innostamana mietin nyt tutkijuuden vaiheita ja asiantuntijaksi kasvun vaiheita. Miten paljon niissä on samaa ja mikä saa ihmisen innostumaan pysyvästi jostain niin paljon että rakentaa elämäntyönsä sen ympärille.

Tutkijan vaiheista minulla on tallessa vuoden 1993 tutkijuuden ajoilta Riitta Suurlan kuvaus, joka on yhden casen syvä analyysi. Vaiheistus kovasti puhutteli minua tuolloin ja muistan sitä Koulutuksen tutkimuslaitoksessa muillekin levittäneeni. Vaiheistuksessa tieteen paradigmaattiset muutokset (Kuhn) sidotaan tutkijaan, jotain vastaavaa tieteen ja ihmisen murroksessa.

Vaiheistus

  • materiaalikeskeinen vaihe (aineiston keruu ja huolellinen raportointi)
  • teoriavaltainen (yhteen teoriaan sitominen ja sen avulla tulkitseminen)
  • kokonaisvaltainen (arvot, yleisempi yhteiskunnallinen vastuu) – nämä siis tutkijan prosessin vaiheita.

Tutkijan identiteetti muotoutuu edistyvässä toiminnassa. Toiminnan on oltava osaamisessa edistyvää niin että tutkija asettuu tutkimuskohteensa oppiin ja pyrkii oppimaan paitsi kohdettaan myös itseään tutkijana (voi että nautin näistä ilmaisuista edelleen). Kehitys etenee kriisien kautta, joissa samalla vanhaa murtuu ja uutta syntyy. Käsitteet murtuvat kehittyäkseen, luodaan perusta uudelle vaiheelle. Kehitys voi myös pysähtyä milloin tahansa jos ei ”suostu” uuteen kriisiin.

Verkko-opettaja työnsä tutkijana ja kehittäjänä? Materiaalikeskeistä toimintaa on harrastettu, koottu kokemuksia toimivista käytännöistä. Tällaista alkaa olla jo paljon. Entä teoriavaltainen ote, mitä se olisi verkko-opetuksessa? Oppimisen teorian ympärille rakentamista entistä tietoisemmin, ehkä. Kokonaisvaltainen ote verkkoihin ja verkostoitumiseen löytyy ainakin open source liikkeen kautta, ilmaiseksi jakamisen ilo ja sitä kautta naivi ja innokas maailman parantaminen 🙂 aina yhtä rakas asia.

Onko huippuosaamista verkko-opetuksessa? Voin ajatella CCK08 kurssin vetäjät huipuiksi siinä mielessä että he pystyvät organisoimaan maailmanlaajuisen yhteisopiskelun. Oppimisen Teorian hallinnassa he eivät ole huippuja (tulkintani mukaan), mutta sillä puolella löytyy paljon tekijöitä enkä nimitä huipuksi ketään. Sopiiko huippuosaamisen käsite lainkaan tähän?

Suomessa on ensimmäinen verkko-opettajapolvi syntynyt tai syntymässä, haparoiden ja itseään epäillen…  Aloitin ihan taitavasti tämän blogin määrittelemällä osatekijät, milloin tuohon olisi lisäämistä? Arvelen kaikkein tärkeimmäksi oman motivaation, sitoutumisen, hinku pitää olla jotta jaksaa kehittää. Veijolla on rakkaus keittiömestarin ammattiin kantava voima. Minä tunnen jostain syystä vetoa verkko-opettajuuteen ja tuota suuntautumista pitää itseltään kysellä, mitä kaikkea siihen mahtaa liittyä?

Verkko-opettajan työn perusta

Taidanpa lähestyä peruskysymystä: missä tapahtuu verkko-opettajan oppiminen ja kehittyminen, mitä se vaatii. Englanninkielinen minäni on opiskellut käsitettä ’pedagoginen skripti’ ja edistynytkin. Toinen Heli työpaikalla keksi että se tulee ohjelmoinnista ja Vesa vahvisti että niinpä tulee olio-ohjelmoinnista.  Käsite on siis ihan kohdallaan kun rakennan EDINET hankkeen ICT inssien kanssa pedagogista viitekehystä tänä keväänä.

Itselle yksi oivallus on – mikä tuli blogin kommenttien kautta – että pedaoginen skript on vain yhdenlainen suuntaus online oppimisen piirissä. Kun itse seuraa väitöksiä lähellä JKL:ssä (Mäkitalo, Hämäläinen analysoitu tässä blogissa aikanaan) ja Oulun yliopiston keskustelua sometussa, niin luulin skriptin käsitteen jotenkin tieteen piirissä vallitsevaksi. Voihan olla että se lasten tutkijoilla onkin kohdallaan. Mutta aikuisten opettajana – no saa kaikista jäsennyksistä jotain – mutta varsinaisia edistymisiä haen jostain ihan muualta.

Verkko-opettajan pitää oppia oppimaan omasta työstään. Tutkijat luovat uraansa uusilla käsitteillä, ei niihin pidä heti ”uskoa” ja muotivirtausten tapaan seurata. On eri asia luoda uraa ja kehittää työtään. Olen hämmästynyt keskusteltuani jonkun ihmisen kanssa joka on luonut itselle nimen verkko-opetuksen kehittäjänä ja tajunnut keskustelun myötä että ei henkilö ole asiasta vähääkään kiinnostunut. Se oli vain astinlauta johonkin. Toinen hämmästyksen aihe on ollut muutama referee-palaute verkko-opetusta käsittelevään aiheeseen, josta palautteesta näkee ettei kirjoittaja ole muualla liikkunut kuin yliopiston kirjaston hyllyjen välissä. Silti hänellä on asiantuntijan asema, häntä kuullaan.

Design tutkimus, jossa opettajat ja tutkijat työskentelee rinta rinnan. On se mahdollista, näin siitä tuulahduksen Hämäläisen väitöstilaisuudessa ja Oulun tutkijoiden mukana olossa sometussa. Miten sitä voisi vahvistaa edelleen?

Vuoden 2008 päätteeksi

Joulu lähestyy ja saa ajattelemaan syyslukauden antia, verkko-opettajana. Toinen verkko-ope bloggaaja Juha teki jo oman koontinsa. Hän itse asiassa liittyi minun verkko-opettajuuteen sikäli että auttoi ratkaisevasti: olin juuttunut oppimisalustan vaihtamisen tuottamiin pulmiin mutta hän kertoi miten uudellakin (siis minulle uudella) voi tehdä ihan mielekkäitä juttuja. Ja niin aloin tehdä, päätin noudattaa periaatteitani olkoon se miten hankalan näköistä vaan. Nyt ovat ensimmäiset opiskelijat tehneet hommansa ja eiköhän se siitä.

Pulma nousi osittain siitä että minun tarpeet (siis opiskelijoiden 🙂 ) ovat erilaiset kuin mitä normaalilta oppimisalustalta odotetaan (opettaja antaa numeron ja tarkistaa tehtävät). Toinen ”virheeni” oli se että olin perehtynyt edelliseen alustaan ja käyttänyt sitä monipuolisesti, osasin kaivata sen mahdollisuuksia.

Minulla ehkä vuorovaikutuksen merkitys on hiukan laskemassa tällä hetkellä, toisin kuin Pekka sanoo. Jospa meillä on opettajankoulutuksessa niin paljon pakotettua vuorovaikutusta että opiskelija – ja opettaja – joskus nauttii yksityisyydestä. On silläkin merkityksensä että kirjoittaa omaa oppimispäiväkirjaa.

Tulevia haasteita asetan tällä hetkellä oppimisen syvyyden suuntaan; miten osaisin ohjata ajattelemaan ja tiedostamaan entistä paremmin. Jonkinlaista painetta tunnen myös videoiden ja äänitysten käyttöön, mutta otan niitä mieluummin valmiina muiden tekemänä kuin että itse näpertelisin. Saa nähdä. Ja SL sitten, milloin sinne pääsee oppimisen merkeissä? Taitaa kansainvälisyys vetää minua eniten juuri nyt…

Verkko-ope tutkii työtään

Nyt viileänä heinäkuuna on mukava katsoa miten viime talvi verkko-opettajana toteutui. Seuraan huvikseni työaikoja, oppiakseni ja ymmärtääkseni mihin aika katoaa ja missä kehitys piilee. Nyt tein yhteenvetoa ja hämmästyin sitä että oikeastaan rutiinia ei ole. Tässä kuva (luvut tunteina, teen 800 t/vuosi):

vuosi2008
Opetustyön eka osa on nimetty vakiintuneeksi. Siinäkin jokainen ohjaustilanne on uusi: opiskelijat ovat erilaisia ja koko ajan opin heistä ja ohjauksestani. Vakiintuminen merkitsee tiettyjä ratkaisuja edellisessä verkko-ympäristössä, joka tänä kesänä jää pois käytöstä. Syksyksi on kaikki rakennettava alusta asti.

Uudet opetustyöt: olen jo tehnyt yhden kurssin uuteen ympäristöön ja seuraan sen etenemistä kesällä. Uusi tarkoittaa myös kolmatta verkkoympäristöä, jonne pyöräytin yhden kurssin, sekä englanniksi opettamista, mikä on itselle jatkuva haaste.

Keskellä kuvaa on opiskelua, jonka voi jakaa sisällölliseen ja verkkopedagogiseen. Opiskelu on elämäntapa, tästä osasta palkkaa tulee 50 tunnin verran. Verkoissa toimiminen on sosiaalisen median opiskelua kurssilla, ITK08 kongressissa ja jatkuvasti erilaisiin menetelmiin ja toimintatapoihin tutustuen. Viime talvi oli vilkasta aikaa ja kehitys tuntuu vain kiihtyvän.

Hanketyö merkitsee monenlaista verkkopedagogista kehittämistyötä: toimitan verkkolehteä, järjestän ja olen mukana monissa valtakunnallisissa ja paikallisissa innostamistilaisuuksissa. Epämuodolliset esittelyt ovat parhaita, yhdessä kokeillaan ja kehitellään.

Julkaisuissa on harrastusta mukana, esim. tämä blogi. Kirjoittaminen integroi opittua ja on siksi tärkeää. Siinä kohtaa oman ymmärryksen rajat selkeimmin.

Kuvasta puuttuu mm sisäisen yhteistyön tunnit joita maksetaan 30. Välttämättömiä sinänsä – ainoa alue jossa pyrin olemaan tekemättä ylitöitä. Kuvasta puuttuvat myös harrastuksena tehtävä digikuvaus ja kuvankäsittelyn opettelu, www-sivujen tekoa dreamweaverilla ja Moodlen käyttö opettajayhdistyksen tarpeisiin. Noihinkin uppoaa sata tuntia.

Ensi vuosi on edessä ja verkko-opettajan palapelistä vain reunat. Kaikki mikä siirtyy on tietoisuuden tasolla. Verkko-ympäristö on uusi ja tuntematon, hankkeet ovat uusia ja olen varannut omaksi kiusaksi uuden ja haastavan julkaisun aiheen. Sitä hämmästyin tänään, että työn sisältö muuttuu näin tiheään tahtiin. En tiennyt sitä ennenkuin tutkin, hassua. Ilmankos elämä on niin kivaa 🙂

Kaunis verkko-opettajan opas

Tampereella ovat lukion opettajat ja opiskelijat rakentaneet silmää hivelevän verkko-opettajan oppaan, siis käyttäkäämme sitä hyväksi. Teksti on myös selkeää ja luettavissa näytöltä. Kiitoksia vaan tekijöille. Muistaako joku vielä aikaa jolloin opettajat tekivät materiaaleja vain itselleen ja pihtasivat niitä laatikoissaan?

Intensiivin tulkintaa ja koontia

palapelia Opiskelimme viikon ajan verkko-oppimisen perusasioita yhdessä opiskelijoiden kanssa (he suorittavat ammatillista opettajankoulutusta joko Jyväskylässä tai Helsingissä). Viime posteissani – ja kolmessa opiskelijan blogissa on ihmetelty miten intensiivisyys oikein syntyi ja mitä tapahtui. Yritän tässä koota keskeisiä vaikuttaneita tekijöitä palapeliin.

Keskustelu syntyy läsnäolijoiden ideoista, ajatuksista ja tarkkaavaisuudesta. Samanaikaisesti liikkuu sekä ihmisten välisiä että asioiden välisiä voimia. Dialogista tilaa ei sinänsä voi luoda, mutta voi luoda edellytyksiä hedelmällisen vuorovaikutuksen syntymiselle. Tarvitaan turvallinen tila, säiliö, joka kestää kaikki erilaiset esitykset. Oikea ilmapiiri eli aidon vaihdon tunnelma on olennaista. Ohjeita voisi olla: kuuntele odota kunnioita, puhu suoraan, ole aito ja avoin. Osallistujat ovat osa dialogia, kyse ei ole tekniikasta tai menetelmästä vaan ihmisten kohtaamisesta.

Opettajalle asettuu vaatimuksia, jota on vaikea käsitteellistää tai teoretisoida. Isaacs käytti käsitettä ennakoiva intuitio kuvaamaan ohjaajan toimintaa: ohjaaja aistii sanoman takaisen merkityksen ja vastaa syvällä tasolla eikä vain viestin ilmiasun perusteella. Samanaikaisesti dialogin ominaisuuksiin kuuluu suora puhe, jossa ei tulkita toisen puolesta. Nuo tuntuvat ristiriitaisilta, mutta niin on kuitenkin tehtävä.

Dialogihorisontti on yksi tapa käsitteellistää tapahtunutta. Se voi syntyä itseohjautuen, mutta verkkokoulutuksissa ohjaajalla on olennaisen tärkeä rooli dialogihorisontin muotoutumisessa. Ohjaajilla on kolme perustehtävää, joiden avulla he voivat tukea dialogihorisontin muodostumista. Nämä tehtävät ovat seuraavat:

  • osallistumisen ohjeistaminen,
  • tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi,
  • oma läsnäoleva prosessuaalinen osallistuminen.

Osallistumisen ohjeistaminen tarkoittaa yksityiskohtaista ja selkeätä ilmaisua verkkoympäristössä siitä, milloin, miten ja myös miksi pitää osallistua. Selväksi tehdään kaikki se, minkä voi selväksi tehdä.

Tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi tarkoittaa sitä, että verkkoympäristöön luodaan tutustumisalueita ja –toimintoja ja varataan niiden käytölle aikaa sekä pyritään saamaan osallistujat innokkaiksi esittelemään itseään toisilleen ja tutustumaan toisiinsa. Tutustuminen auttaa buberilaisen minä-se suhteen muuttumista minä-sinä suhteeksi. Pekka Himanen puhuu ohjaustilanteesta jossa ollaan ”innostuneita toisistaan”.

Ajallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuottaa osallistujille kokemuksen, että hän on ”aina läsnä” intensiivijaksoilla. Käytännössä on kyse nopeasta, välittömästä reagoinnista osallistujien kysymyksiin, haasteisiin, ongelmiin tms. Persoonallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja sallii oman henkilökohtaisen tapansa osallistua näkyä, että ohjaajan persoona ilmenee hänen viesteissään. Paikantava läsnäolo viittaa siihen, että ohjaaja välillä kertoo, mistä fyysisestä paikasta virtuaaliseen tilaan tulee. Persoonallisen ja paikantavan läsnäolon lähellä on emotionaalinen läsnäolo. Se tarkoittaa sitä, että ohjaaja silloin tällöin kertoo omasta tunnetilastaan. Esimerkki auttaa muita osallistuja tulemaan verkkoinhimillisiksi ja siten helpommin ja tutummin kohdattavaksi.

Ohjaajan läsnäoloon kuuluu toiminta, jolla hän tukee työstettävien asioiden sisällöllistä käsittelyä. Tässä on tärkeää ohjaajan tasavertainen, ei-autoritaarinen suhtautuminen. Ohjaajan pitää tehdä periaate ”ohjaaja on yksi osallistuja” todeksi siten, että tasavertaisuus on emotionaalisesti koettuna totta. Ja kun ohjaaja siinä onnistuu, se itse asiassa antaa hänelle tilan tarvittaessa suunnata aidosti osallistumistyöskentelyä haluttuun, tavoitteen mukaiseen suuntaan.

Onnistunut oppiminen syntyy ohjatusti itseorganisoituvan tilan avulla. Ohjaajat auttavat organisoitumista, mutta eivät sanele sitä. He ovat mukana osallistujina prosessissa tietäen, mihin pyritään. Tavoitteellinen verkko-oppiminen vaatii puitteet, joissa ohjaajat houkuttelevat ja ohjeistavat osallistujat tekemään työn ollen itse tasavertaisia osallistujia. Opiskelijoiden pitää kokea, että on innostavaa ja houkuttelevaa pistää itsensä näkyväksi. Ilman tätä vapautta ei synny onnistuvan oppimisen kokemusta.

Onnistuvan verkko-oppimisessa siis tarvitaan:

  1. luottamus siihen, että opiskelijat haluavat oppia ja oppivat sitä mitä heidän kuuluu oppia,
  2. ohjaajien läsnäoloa ja autenttista persoonallista ohjausta.

Läsnäolevan ja persoonallisen otteen kautta ohjaus sulaa osallistujien yhteiseksi toiminnaksi, tasavertaisuudeksi. Ja se synnyttää vapauden oppia – ikään kuin itsestään.

Opiskelijat kertovat loppuarvioinneissaan paremmin kuin itse osaisin (kiitoksia vaan) :

Intensiivin aikana monet aiheet nousi pohdittavaksi niin keskusteluissa kuin omassa mielessä. Keskustelu paljasti hyvin ne ajatukset, jotka eivät olleet itsellä kovin hyvin sisäistettyjä. Verkkointensiivissä mielestäni kyseenalaistettiin hyvin ja laajasti aiheen teemoja. Se innoitti muodostamaan niistä oman, perustellun mielipiteen, jolloin oppiminen syventyi.

Ohjaajat olivat todella osa keskustelujoukkoa. Koin heidät vertaisinani.

Tavoitteiden saavuttaminen: Uskon, että tähän osaan vastata vasta jonkun ajan päästä. Nyt on tullut nopeasti paljon uutta. Sitä vien nyt vähitellen osaksi omaa työtäni. Sitten vasta voin kertoa, opinko ja mitä olen oppinut. Ainakin sulattelua tämä vaatii. Uskon, että ajattelutapani verkko-ohjauksen suhteen on muuttunut. Ja ainakin tämä kurssi on rohkaissut minua pyrkimään verkko-opetuksen pariin!

Kurssilla sai vahvan käsityksen siitä, miten verkko-oppiminen on sidoksissa oppimiskäsitykseen ja sen seurauksena toimintatapaan. Teemat ohjaavat oppimista, mutta itse toimintaa ei ole välttämättä ennalta suunniteltu.

Tiedonrakentaminen yhdessä, itseohjautuvuus, oppimisprosessin suunnittelu, ohjaus ja arviointi, kaikki nämä ym. yhdessä sitoutumisen ja motivaation kanssa vahvistaa käsitystä siitä, miten tieto syvenee ja ajattelu ja asiantuntijuus voi kehittyä. Yksilön ymmärryksen yläpuolella olevan tiedon ymmärtäminen tulee mahdolliseksi! Kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon, riittää, että on olemassa yhteisön tuki.

Ohjaajien sitoutuminen prosessien eteenpäin viemiseen oli sopivan näkyvää. Ohjaajat olivat aidosti kiinnostuneita. Kaikki mukaan ja kaveria ei jätetä henki tuli näkyväksi. Opiskelijan asemaan heittäytyminen on vaikuttava tehokeino. Tuki ja avoin ilmapiiri toteutuivat.

– Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. Tässä kirjoitettu tulkinta nojaa yhteiseen kirjoitukseen (ks Julkaisut) ja on suurelta osin Pekan ansiota (dialogihorisontti). Aion jatkossa syventää oppimisen ymmärrystä..

Arvioinnista ja oppimisen laadusta

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämä kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat myös kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi konnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa jossa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!

Hyvä verkko-opettaja

Seinällä edessäni on lappu jossa kerrotaan että hyvä verkko-opettaja

  • asennoituu verkkoympäristöön levollisesti ja tasapainoisesti
  • on kiinnostunut siitä mitä verkkoympäristössä tapahtuu
  • osaa käyttää intuitiotaan viestien tulkitsemisessa
  • paneutuu aidosti viestien sisältöihin
  • on herkkä ja salliva
  • kokee oppijan olevan aidosti läsnä.

Lappu on vuodelta 2000 ja kirjoittajiksi on nimetty Hein – Ihanainen ja Larna. Ilmeisesti olen valikoinut itselle osuvimmat ja siksi kai nuo totuudet ovat pysyneet voimassa koko verkko-opettajuuteni ajan. Niitä on tullut tuijotettua silloin kun on ollut mietittävää.

Työskentelen ammatillisessa opettajankoulutuksessa ja kohtaan aikuisia opettajaksi opiskelevia ja olen taustaltani ihmistieteilijä: minulle nämä periaatteet sopivat. Aika hyvä kysymys onkin sitten, että sopivatko ne kaikille opiskelijoilleni.. Vuosittain muutama yrittää ohjata minua toiseen suuntaan mutta en ole vielä heitä uskonut.

Näiden periaatteiden jatkuva arviointi voisi olla yksi vuoden teemoista.

Verkko-opettajuuden tutkimista

Tarkoitukseni on ymmärtää verkko-opettajuutta entistä paremmin tänä(kin) talvena. Alan olla kokenut opettaja mutta aina olisi varaa syventää. Haasteita nousee myös nopeasti kehittyvistä uusista tekniikoista. Miten niitä seurata? Blogi saattaa auttaa juuri siinä. Oloni on hajanainen kuten kuva kertoo (olen siis ope joka ei voi opettaa ilman kuvia):

Palat eivät ole verkko-opettajan työssä näin selkeitä ja erillään. Mitä ne sitten ovat? Milloin saan kaksi palaa yhteen? Jääkö ne pysyvästi kiinni toisiinsa?

Muutama jäsennys on Verkko-opettaja sivulla – täällä keskustelu jatkuu. Tervetuloa mukaan kommentoimaan!