Virtuaalisen tiedonrakennuksen tila PBL tukena-väitös

Kesäkuussa tarkastettiin Lapin yliopistossa Maija Kärnän väitöstutkimus Virtuaalisen tiedonrakennuksen tila ongelmaperustaisen oppimisen tukena – kokemuksia ammattikorkeakoulun tradenomikoulutuksesta opettajana ja tutkijana. Kun sain Matleena Laakson vinkin että väitös on Connect prossa niin oli ihan pakko kuunnella. Aihe on niin keskeinen ja opettajan kirjoittama, se takaa laadun. Vastaväittäjä oli Seija Mahlamäki-Kultanen, käytännön tuntemus on hänelläkin.

Tutkimus pyrki selvittämään oppimisen prosessia, miten keskustelut, wkit ja blogit siihen vaikuttavat kukin omilla ehdoillaan. PBL ei minua ole sytyttänyt ensimmäistä suomalaista tapaamista pitemmälle, mutta onhan se toki sopiva koulutuksen prosessin mallinnus. Nyt kuunnellessa mietin että on työelämässäkin aikarajat kokouksille ja päätöksille, miksei sitten tutoriaaleille. Aloin suhtautua lempeämmin ja ehdin jo tykätä Probell ryhmää Facebookissa. Kiva seurata sitäkin.

Keskustelut tehostivat tiedonhankintaa, wikien käyttö tiedon säilytystä ja analysointia, tiedonrakennusta ja ideointia. Blogit saivat aikaan syvällisintä pohdintaa, merkitysten luontia ja dialogia, perustelevaa keskustelua. Tutkija kaipasi lisää kriiittisyyttä ja todellista yhteistoimintaa – taitavat olla kaiken opetustoiminnan ikuiset haasteet. Kun PBL-opiskelu toteutuu ryhmissä, tässä kuvattiin niiden erilaisuutta laadullisin menetelmin (atlas.fi apuna).

Verkko-opetuksen kehittäjien kannattaa varmaan lukea tutkimus ja katsoa nauhoitus, suosittelen. Hyviä peilejä omalle ajattelulle ja kehittelyille, uskon. En referoi enempää. Mainio kysymys oli että olikohan tulokset seurausta toimivasta palautejärjestelmästä eikä keskusteluista, wikeistä tai blogeista. Oppimisen prosessi on ydinjuttu ja ohjaus, tuki sen ympärillä. Välineet on välineitä, ehkä hiukan mystisyyttä liittyi vielä sosiaaliseksi mediaksi nimettyihin välineisiin ja diginatiivi-käsitteeseen. Mystisyys on varmaan totta muuallakin kuin väitöstilaisuudessa, voiko sitä sanoa realistiseksi suhtautumiseksi?

Kiva että väitöstilaisuuksia vielä nauhoitetaan, Hämeenlinnan ammattikasvatuksen tutkimuslaitoksessa se on kai lopetettu. Lapin yliopistolle kiitos tästä. Hiukan hupaisaa oli mennä suoraan Connect pro:hon ja odottaa että väittelijän nimi ja tutkimuksen aihe tulisivat esiin. Edellistä ei taidettu mainita lainkaan, mutta saahan tiedot googlaamalla:)

Ammattikorkeakoulun verkko-opettajan kompetenssit ja kehittyminen

Otsikkoni tulee tällä kertaa Jaana Kullaslahden väitöskirjasta, joka tarkastettiin kesäkuussa. Digitaalinen julkaisu löytyy täältä. Aihe tuli niin lähelle että oli ihan pakko lukea kun tulivat nämä viileät kesäpäivät. Aineisto on vuosilta 2005-6 ja koskettaa minunkin elämääni noihin aikoihin. Aloitin tämän blogin 2007 ja kirjoitin koonnin verkko-opettajuudesta sivuksi tänne. Ei ihme että sanomani vastaa Jaanan tuloksia, hän oli kollega Hämeenlinnan ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Katsoin myös nostalgisesti SISUKAS lehteä joka syntyi yhden hankkeen tuotoksena.

Jaana on ollut mukana monessa itsekin ja tuntee sen kehittämisenkentän josta kirjoittaa. Hän on vakuuttava asiantuntija joka käyttää monia tutkimusmenetelmiä ja pysyy tutkijan roolissa mielestäni erinomaisesti. Julistava ote tulee mukaan niin kovin helposti silloin kun itsekin on tekijänä mukana. Tulokset ovat tuttuja ja läpi elettyjä. Suosittelen niihin tutustumista kaikille jotka edelleen verkko-opetusta kehittävät. Väitöskirja on helppo lukea, selkeä ja sisältää koonnit kaikista osista. Onnistuin lukemaan sen näytöltä.

Verkko-opetus on käynyt läpi epäselvän alkuvaiheen, löytänyt välineensä, monipuolistunut, hakenut pedagogiikkansa ja vähitellen normaalistunut osaksi kaikkea opetusta. Paljon työtä on tarvittu tähän pääsemiseksi. Tutkimus sisältää kyselyaineiston joka tuotti tietoa taustatekijöistä, välineistä, melkeinpä mistä tahansa. Tämä tieto muuttuu nopeasti ja on pian historiaa. Tekniikoista tykkääminen oli mukana monen taustassa ja miesten paremmuus välähteli muutaman kerran. Hyvän opettajan kompentenssit ovat samat, toteutui opetus missä tahansa. Se on jo todettu muutamaan otteeseen.

Minua kiinnosti eniten opettajan kehittyminen, mitä siitä saatiin esiin narratiivisin menetelmin. Mukana oli kahdeksan erilaista opettajaa. Kertomusten pohjalta opettajien verkko-opettajaksi kehittymistä kuvattiin seitsemän eri vaiheen kautta: (1) opiskelu, työelämä ja opetuksen aloitus, (2) opettajankoulutus, (3) innostusta verkko-opetuksen alkumetreillä, (4) epävarmuutta ja suunnan hakemista, (5) kehittymistä, luopumista ja uusia tehtäviä, (6) nykyisyyden verkko-opetusarkea sekä (7) monimuotoinen tulevaisuus.

Verkko-opettajaksi opitaan työtä tekemällä, kokeilemalla ja virheistä oppimalla. Kokemusten jakaminen nopeuttaa ja tuen saaminen auttaa jaksamaan. Tämä on selvää vaikka polut poikkeavat tarkemmin kerrottuna. Minua koskettivat esim. nämä kohdat:

Persoonallisuus liittyy tässä opettajan tapaan työskennellä, miten hän toimii ja ilmaisee itseään verkossa. Ilmaisun tulee olla selkeää, täsmällistä ja monipuolista, hyödyntäen verkon eri mahdollisuuksia. Hyvää verkko-opettajaa kuvattiin luotettavaksi ja oikeudenmukaiseksi. Ulkonäöllä ei ole väliä. Hän on samanaikaisesti sekä joustava että jämpti. Hän noudattaa itse aikatauluja ja sopimuksia. Hän vaatii tämän myös opiskelijoilta mutta myös joustaa opiskelijan elämäntilanteen mukaan tai muutoin tarvittaessa. Hän myöntää omat virheensä ja on valmis korjaamaan ja muuttamaan asioita tarvittaessa. Verkko-opettajalta vaaditaan uskallusta, rohkeutta ja itseluottamusta irrottautua vanhasta, perustella toimintaansa ja sanomisiaan, tarttua ongelmatilanteisiin sekä kohdata vastustusta ja kritiikkiä.

Eettisesti toimiva verkko-opettaja on kiinnostunut opiskelijasta ja hänen kohtaamisestaan. On valmis kuuntelemaan, innostamaan, motivoimaan ja hyväksymään opiskelijan omana itsenään. Verkko-opettaja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.

Innostus ja hallinta. Opettajien kertomuksissa kuului innostus omasta alasta, joka oli kaikkein lähinnä sydäntä, maailman tärkein asia ja jota tehdään yötä päivää ympäri vuotta. Opettajan substanssin hallintaa pidettiin verkossa jopa tärkeämpänä kuin perinteisessä opetuksessa.

Perusajatuksena on oppimisen prosessin vieminen verkkoon, jota tarvittaessa täydennetään itse tehdyllä eri muodoissa olevalla materiaalilla asioiden selventämiseen, solmujen avaamiseen tai ajattelun herättämiseen.

Verkko-opettajat voivat työssään hyvin. Myönteisinä muutoksina koettiin erityisesti verkko-opetuksen mukanaan tuoma joustavuus. Oman ajan hallinta merkitsee että ehtii hetken myös lepäämään ja kokoamaan voimia. Tähän liittyy kokemus kuormittavuuden vähenemisestä, sillä omia resurssejaan voi jakaa paremmin ja tehdä työtä silloin, kun on virkeimmillään. Tämä voi myös parantaa opetuksen laatua.

Edelliset kappaleet ovat suoraa tai melkein suoraa kopiota väitöskirjasta. Lopetan tähän myönteiseen näkymään mielekkyyden ja jaksamisen paranemisesta. Se vastaa omaakin kokemustani, mutta toimi vasta kun kaikki opetus oli verkossa. Hienoa että Jaana on jaksanut koota väitöskirjan ja lisännyt tietoisuuttamme kehityksestä jota elämme todeksi. Jatketaan edelleen.

Surffata vai syventyä?

Menossa kylmä vappupäivä ja minä lueskelen lämpimässä Tiiu Tennon väikkäriä viime helmikuulta Surffaajat ja syventyjät: verkko-oppimisymppäristön pedagogisen rakenteen ja opiskelijoiden toimintaorientaatioiden tarkastelua. Tiiu työskentelee Oulussa ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja väitöskirja on julkaistu Acta Universitatis Lapponiensis 196.

Hankin kirjan heti kun huomasin sen olevan olemassa. Tiiu on yksi niitä kollegoita, jotka ovat vieneet eteenpäin verkko-opetusta ammatillisissa opettajakorkeakouluissa. Ja nyt hän oli jo ehtinyt näin pitkälle, täytyy antaa arvoa ahkeruudelle. Olen itse tehnyt samanlaista työtä Jyväskylässä, joten moni asia on tuttua. Kiintoisaa oli myös että Tiiu on käyttänyt Minna Lakkalan ym kuvausta pedagogisista infroista: teknologinen, sosiaalinen, epistemologinen ja kognitiivinen ulottuvuus.  Tästä blogasin minäkin ei niin kauan sitten.

Kysely 222 opettajaksi opiskelevalle antoi vastauksia 142 kpl ja aineistosta rakenneltiin muuttujia joiden yhteyksiä haettiin sopivilla menetelmillä (tuli nostalginen olo tilastotieteen perusopintojen suhteen ja mietin että mitä asioita kannattaa elämänsä aikana hyvin opiskella).  Pedagogisia infroja jouduttiin lisäämään muutamia ja vähitellen päästiin kuvaamaan opiskelijoiden orientaatioita. Tein vapun kunniaksi kuvan (kiitos Antti Laitisen joka heitti FB jäiden lähtökuvan eiliseltä. Omat jäälauttakuvani olivat ihan sopimattomia, pelkkä musta merivesi niiden välissä). Tarvitsin juuri noita pilviheijastuksia vapautuneeseen veteen.

tiiutennoOpiskelijoiden toimintaorientaatioita Tiiu löysi nämä viisi, käsitteet ovat tutkimuksesta. Ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijat ovat aikuisia, keski-ikä yli 40 vuotta, koulutusta ja työkokemusta runsaasti. Useimmat ovat töissä koulutuksen ajan ja harkitsevat ajankäyttönsä tarkasti. Toisaalta tuossa iässä on kykyä nauttia uuden opiskelusta ja myös itsensä tutkimisesta.

Kuvan alareunassa on Itsenäiset suorittajat, jotka tekivät nimenomaan itsenäisesti mitä pitikin eivätkä tarvinneet ohjausta. Suorituksiin kuului opiskelijatoverille kommentointi, ei isompaa yhteisöllisyyttä. Loogiset tiedonhankkijat kävivät kyselemässä tutorilta tarkennuksia ja seurasivat opettajien informaatiota huolellisesti. Minua hymyilytti nimitys loogiset lukiessani, ohjeiden seuranta oli siis loogista? Kuvassa he pysyttelevät jään reunassa eivätkä heittäydy veteen.

Aivan erilainen orientaatio oli yläreunan pilviheijastuksessa sosiaaliset surffaajat, jotka tulivat usein verkkoympäristöön tarkoituksella seurata muiden opiskelijoiden  kirjoituksia, keskusteluja. Vuorovaikutteiset viestijät olivat toinen sosiaalisuutta painottava ryhmä, mutta enemmän viestiviä. Kirjoitin hiukan isommilla kirjaimilla Johdonmukaiset verkkotyöskentelijät, he alkoivat minun mielessä nousta varsinaiseksi verkk0-opiskelijoiden orientaatioksi jossa osataan sekä heittäytyä että keskittyä.

Suosittelen tutustumista Tiiun tutkimukseen kaikille verkko-opetusta suunnitteleville ja toteuttaville. Lähteistö on tosi laaja ja tutkimuksen eteneminen on kuvattu niin yksityiskohtaisesti että siitä voi ottaa opiksi jos vastaavia menetelmiä ajattelee tarvitsevansa. Kaikki mahdolliset oppimisen käsitteistöt olivat mukana. Tämä on kirjoitettu yhden lukukerran jälkeen, syvempi arviointi vaatisi useamman. Mutta kivaa oli ja onnea Tiiulle!

Väitös verkkokurssien suunnittelusta osa2

Eilen tunnelmoin Leena Hiltusen väitöstilaisuuden jälkeen. Nyt olen lukenut tutkimuksen kertaalleen ja kerron lisää. Ohjelmoin itseni opiskelemaan tietojenkäsittelyn väitöskirjaa ja iteroin itseä lähemmäksi kierros kierrokselta 🙂 . Tässä  esite Jyväskylän yliopiston sivuilta. Sen sisältö on hyvin tuttua verkko-opetuksen maailmassa eläneille.

Väitöskirjassa on tuttua alkuosa, tutkimusalueen määrittely. Alussa määritellään käsitteet ja tulevien kappaleiden sisällöt, kuten insinööritieteissä on tapana. Jäsentelyt ovat tarkk0ja, esim. sisällys vie neljä ja puoli sivua. Tavoitteena opettajien auttaminen tuntuu hyvältä, että katsotaan tilanteita opettajien tilanteesta käsin.

Toimintatutkimuksen mallit esitettään seikkaperäisesti. Sen sisälle sijoittuu Casetutkimus menetelmänä ja nyt väitöstilaisuuden myötä tiedän että sitä käytettiin tekniikkana. Suomalaisessa yhteenvedossa puhutaankin casen sijaan eri koulutusmuodoista : pitkäkestoinen kurssimuotoinen koulutus, lyhytkestoinen esittely, tekemällä oppiminen, itseopiskelu, verkostoitutnut oppiminen ja lyhytkestoinen osallistava koulutus. Esitteessä sanotaan että tutkimuksen kohteena oli kuusi erilaista koulutusmuotoa, joissa muuttuvina tekijöinä olivat koulutuksen kesto ja aikataulutus, roolitus, ryhmäkoko sekä pedagoginen lähestymistapa. Piti kopioida että tulisi oikein.

Yksi pääkappale johdattelee aihetapauslähtöiseen verkko-opetuksen suunnittelumalliin, jonka toimivuutta tutkitaan. Minulla taitaa olla edelleen vaikeuksia ymmärtää sen sisältö, vaikka se esitetään myös konkreettisesti. Metodologiana ymmärrän sen hyvin ja olen samaa mieltä vaiheittaisesta mallista. Suomenkielisessä yhteenvedossa mainitaan erilaisten pedagogisten mallien (skriptien) soveltamismahdollisuutta verkko-opetuksen suunnittelun ja toteutuksen tukemisessa. Nämä skriptit olivat keskustelu- ja toimintaohjeita. Kokemukset kiinnostavat verkko-opettajia ja osittain varmasti tuntuvat tutuiltakin. Uusia ideoita voi lukiessa hyvinkin saada.

Olen kokenut pedagogi mutta joudun näkemään omat rajani lukiessa. Tekijä on määritellyt käsitteet melkein kauttaaltaan eri tavoin kuin itse tekisin. Nyt minun on vaikea seurata tasolta toiselle hyppivää esitystä, hyvin lyhyitä kappaleita (jopa neljä numeroitua kappaletta yhdellä sivulla). Minulta kai puuttuu sellainen ajattelu, mitä tarvittaisiin. Tosi hauskaa oli nähdä erilaiset oppimiset listattuna aakkosjärjestyksessä.

Aika ja ryhmäkoko saivat merkittävän paikan koulutuksen jäsentämisessä. Ihmettelin johtopäätöstä että luennon voi puhua isommalle tai pienemmälle ryhmälle – miksi tuo pitää kertoa? En siis edelleenkään pysty varsinaisesti kertomaan tutkimuksen sisällöstä. Kannattaa lukea tekijän haastatteluja ja tutustua väitöskirjaan itse.

Aihe on ajankohtainen ja tärkeä ja johtopäätökset mielekkäitä. Minulle taisi käydä samoin kuin vastaväittelijälle, alan mielessä rakentaa työtä erilaiseen pakettiin ymmärtääkseni paremmin. Ihmettelen liian monia kohtia voidakseni edetä, jospa luovutan. Olen ainakin tehnyt tutkimusta tunnetuksi omalta osaltani, riittäköön tämä ahkeruus. Mieleeni jäi edelleen itämään kysymys eri ammattialojen kielistä ja kohtaamisista…

Second Life tapoja

Kauan taisin olla poissa SL:sta, en edes Toisessa Maailmassa lokakuun tapahtuman aikaan vilkaisut. Mutta nyt, yllättäen, kävin sunnuntaina etsimässä PLENK2010 kurssin paikan ja tänään, katsoin vanhoja meilejä juuri kun Helsingin yliopiston Studia generalia oli alkamassa. Ja sinne tuli sitten hypättyä. Antti Hautamäki puhui ja kuvassa oleva emerita A-M Kivikuru:

HYspieni

Siellä me istua napotamme, viisi otusta paikalla ja kutsuja Lee taisi tipahtaa kuvani ulkopuolelle. Ääni kuului hyvin ja kuva näkyi, SecondLife on parantunut viime talvesta – kunhan sormet vielä oppivat löytämään uudet paikat.

Antti Hautamäki (hän on innovaatio professori aikuiskasvatustieteessä Jyväskylässä) tiesi että virtuaaliopetusta on, mm Castells on nykyään yliopistossa, jossa ei ole luokkahuoneita. Ja kaikki ne kauniit ajatukset, joiden keskellä elän, nekin Antti kertoi. Toinen luennoitsija taas kosketti minua kun sanoi olevansa 60-lukulainen (se ei irtoa ihmisestä, se säteilee läpi koko elämän) ja miten vaikea on sietää tätä kaiken relativisointia. Herkullisesti hän kuljetti mukana vallan analyysiä käydessään läpi journalismin ja median historiaa. Nykyään kun vain pinta riittää, tapettiseuraaminen oli uusi käsite mulle. En kerro kaikkea, video taitaa olla jo paikoillaan tuolla studia generalia linkissä.

Tarkoitin vaan muistuttaa että näitä on torstaisin klo 17 nyt muutamana viikkona ja paikkoja riittää. Sitä paitsi ääni kuului yhtä hyvin auringonkukkapellon taakse. Kuljin ihastelemassa HY:n kaunistunutta ympäristöä. Ja nyt vilkaisen ensimmäisen kerran videota: tieto ja viisaus käsitteet kiinnostava, ja Niiniluoto.

Verkko-opetusta osataan jo tutkia

Otsikko taitaa juontua siitä turhautumisesta mitä joskus olen kokenut lukiessani pelkkään kirjatietoon pohjautuvia tutkimuksia, joissa evidenssi on haettu yliopiston alkeiskurssin kyynisessä ilmapiirissä tätä kontekstia näkemättä. Nyt asiat ovat siis paremmin, mainiota. Tämän sanon siis verkko-opettajan perspektiivistä.

Luin kaksi väikkäriä jotka kumpikin kontekstoivat hyvin sekä teknologian että oppimiskulttuurin haasteisiin:

  1. Miikka Salavuo Verkkoavusteinen opiskelu yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelukulttuurissa, 2005.
  2. Leena Mäkelä Verkkokurssi opetuksen ja oppimisen kompleksisena toimintatilana, 2010.

Näitä tutkimuksia oli mukava lukea ja lukiessa heräsivät omat kokemukset eloon. Kirjoitan jatkossa Mäkelän tutkimuksesta joka kohdistui ammattikorkeakoulun opetukseen, mutta joku samanlaisuuden kokemus mielessäni syntyi kun nämä peräkkäin luin. Aika oli kypsä kontekstien ymmärtämiselle ja tutkijat elivät rohkeasti lähellä opetuksen käytäntöä.

Mäkelä haluaa kuvata ruohonjuuritason toimintaa. Jokainen verkkokurssi tuottaa tutkimusmateriaalin joka ihan odottaa tutkijoitaan 🙂 Hiukan vaikea oli yhdellä lukemisella päästä kiinni etnografiseen otteeseen ja yhteysanalyyseihin (kiehtova käsite). Jospa kompleksisuuden tavoittaminen jäi unelmaksi ja ehkä niin aina jää. Tutkimus on kuitenkin aina kohteen taitavaa rajaamista, mitä tutkijan voi olla vaikea sietää. Mutta ansioita näen ja nautinnolla luin pääkappaleet:

  • verkkokurssi digitaalisena toimintatilana: paljon palautui mieleen omaa oppimista
  • verkkokurssi diskurssien kohtauspaikkana: formaalin koulutuksen, pedagoginen, ammattiaine-, informaali ja teknologinen diskurssi
  • vuorovaikutusjärjestys verkkokurssilla: opettajakeskeisyys ja PBL
  • verkkokurssi kompleksisena pedagogisena toimintatilana: mainio mutta mahdoton yritys?

Muutoksen hitaus näkyy aineistossa elävästi. Ihmiset tuovat historiansa mukanaan ja oppimiskulttuurin muutos formaalissa koulutuksessa vaatii enemmän kuin yhden innostuneen opettajan tai opiskelijan. Olisi ollut mukava kuunnella väitöstilaisuutta, harmi ettei se kuulu niihin Tampereen väitöksiin jotka nauhoitetaan. Suosittelen lukemista.

Nopeaa oppimista ja kertausta

Eilen kuvittelin ymmärtäneeni jotain ja nyt joudun heti tarkistamaan opittua. Sami Voutilainen heitti linkin Buzzissa ja tuo linkki sai taas silmäni avautumaan: miten tärkeä on tuntea ihmisiä eikä pidä väheksyä heitä jotka ”menevät teknologiakylki edellä” eOppimiseen. Sami on helmi ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja taitaa tuon Rapid eLearning blogin kirjoittaja olla myös enempi teknologiaihmisiä. Mutta vau miten hyvin esitetty verkkokurssin teko-ohjeet:

  • visuaalinen suunnittelu
  • tietosisällön suunnittelu
  • toiminnan suunnittelu
  • ensimmäisessä kommentissa hyvä lisäys: arvioinnin suunnittelu.

Kun väitteensä havainnollistaa kuvilla heti niin minä ainakin uskon. Tämä palautti mieleeni aihion, joka syntyi noin viisi vuotta sitten kun aloitimme yhteistyön mediatekniikan opiskelijoiden kanssa. Aihion sisältö on teoksesta Alamäki – Luukkonen ja tekijä opiskelija, minä vaan välitin idean ja tiivistin ilmaisua. Mieleen palautui miten epävarmoja olimme silloin ja mietin pitääkö kysyä lupa kirjan tekijöiltä ja etsinkin heitä. Toisaalta aihio ei ole suora kopio ja siinä viitataan lähteeseen. Kaikista näistä syistä aihioon viittaaminen on jäänyt vähäiseksi vaikka hyvin tuo aikaa kestää.

Sisältö taitaa mennä yksiin alussa esittämäni linkin kanssa: tämä tulee aina uudelleen löydetyksi. Antaa tiedon kertyä kuten lumipaakut puissa viime päivinä.

Viimeistä päivää verkko-opettajana

Yritän saada itseni ymmärtämään että työelämäni Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa on päättymässä ja olen pian täydellisen vapaa. Lykkään työhuoneen siivoamista, papereita on vähemmän, mutta tietokone, miten sen siivoan? Yksi kuva tähän blogiin liittyen on lokakuulta otettu talteen, jospa sen nyt käytän ennen koneen tyhjennystä.

blogin vierailut lokakuussa
blogin vierailut lokakuussa

Oli pakko ottaa ylös noin hauskat luvut. Käyntien määrät nousivat nopeasti 400 mutta eipä enää täsmännyt kaupunkien määrään. Nyttemmin luku on ollut noin 450 kuukaudessa: blogi sivuaa monia sometu-keskusteluja ja muita blogeja, mikä on nostanut kävijämäärän. No mitä sitten?

Olen löytänyt verkostoni verkko-opettajana ja päässyt mukaan kiehtoviin keskusteluihin. Työyhteisö on avartunut ohi oman työpaikan, mikä helpottaa eläkkeelle jäämistä.

Verkko-opettajana löysin tapani toimia aikuisten opettajaksi opiskelevien kanssa ja pystyin tarjoamaan monille antoisan kokemuksen verkko-opiskelusta. Asenne muuttuu vain oman toiminnan ja kokemuksen kautta, kun itse näkee ja kokee.

Opiskelijoiden asenteisiin olen voinut vaikuttaa, kollegoihin vähemmän. Joskus tuntuu että olen innostuksellani vain ärsyttänyt heitä puolustamaan f2f opetusta. Yleiset asenteet verkko-opetusta kohtaan ovat ajan tasalla mutta toimintaan vieminen etenee hitaasti. Tuttu tilanne varmaan monessa oppilaitoksessa.

joulukuussa 09
joulukuussa 09

Vielä viimeinen kuva tämän blogin elämästä syksyllä 2009. Käynnit ovat vakiintuneet ja verkostot olemassa. Suomi seuraa jos on annettavaa, kun on annettavaa.

Minun pitää nyt linjata tämä blogi vapaan kehittäjän suuntaan: käsittelenkö verkko-opetuksen perusilmiöitä ja seuraan tutkimusta kun en enää käytännössä opeta tai ohjaa. Virtuaalisten yhteisöjen elämä on yksi kiinnostuksen kohde. Rajanveto kansainväliseen puoleen on toinen, jatkanko erikseen englanniksi vai miten?

Verkkoelämä ainakin jatkuu, se on varma. Ilman sitä en voi enää ajatella olevani..

Verkko-opetusko parempaa?

Innostuin lukemaan USA:n Department of Education uutta raporttia Evaluation of Evidence Based Practices in Online Learning – A Meta Analysis and Review of Online Learning Studies. Siinä kun päätuloksena on online opetuksen paremmuus. Miten tuloksiin on päästy?

Vaikutuin siitä että käytiin huolella läpi alan tutkimusta (eikä vaan tehdä nopeasti uutta). Tässä edettiin satoja tutkimuksia kahlaamalla, vuosilta 1996-2008 ja löydetään 176 jotka kelpasivat arvioitavaksi. Sitten määriteltiin vaikuttavuus (keskiarvojen ero/hajonta) ja edelleen mentiin katselemaan mitkä tekijät nimenomaan eron tuottivat.

Eroja löydettiin oppimiseen käytetyssä ajassa, opetussuunnitelmissa ja pedagogiikassa. Online oppiminen sai käyttämään enemmän aikaa oppimiseen kuin luokkahuone. Online oppimisessa reflektiointi ja kollaboraatio olivat keskeisiä tehokkuuden lisääjiä. Opiskelijalle tuli antaa kontrollia toimintaansa oppimisympäristössä. Tarkat skriptit, ohjeistukset eivät tuottaneet parannusta (tästä suomalaiset väikkärit ovat antaneet erilaisia tietoa). Opettajat ja heidän ohjauksensa tuppasivat olemaan parempia online kuin muuten. Oppimaan oppiminen toteutui paremmin verkossa.

Kannatti tuohon tutustua. Tulokset ovat samoja kuin mihin omassa aikuisopetuksessa olen päätynyt. Haasteita riittää verkko-opetuksenkin kehittämisessä edelleen, mutta olisi mielestäni aika Suomessa myöntää sen toimivuus ja luopua f2f ihannoinnista.. ja epäluuloista verkko-ympäristöjä kohtaan. Näkis vaan 🙂

Lähiopetuksen ihanuus?

Olen monesti kokenut vieraantumista lähiopetuksesta ja niinpä nytkin. Esittelin verkkokurssini opiskelijoille jotta se näyttää tutulta kun menevät sisään, tietävät miten olen ajatellut ja mihin pyrkinyt. Kaikki on toki sanottu siellä mutta uskotaan tuollaisella ”näkemisellä” olevan merkitystä. Itse en kyllä muista kasvoja kovin hyvin.

Lähiopetuksen jälkeen on eri tavalla väsynyt, minkä ajattelen johtuvan siitä että muut määräävät tahdin ja pitää keskittyä kuuntelemaan hyvin erilaisia kysymyksiä ja näkökantoja. Kun kerran kehoitan keskeyttämään niin sitten se on sallittava vaikka kysyjä olisi aina menossa eri paikassa esittelyä kuin itse. Se tekee levottoman hyppelevän olon ja minulla herää huoli niistä jotka ovat eka kertaa verkkoympäristössä.

Ääni kuuluu huonosti, oma ja muiden, eikä mikkiä ole kaikille tarjolle eikä varmasti haluakaan sen käyttöön. Väärinymmärryksiä syntyy vaikka pinnistelee äärirajoilla miettimässä että miksi tuollaista kysyy ja tuolla tavalla? Huomaan masentuvani kun aistin puhtaan suoritusmotivaation ja helpolla pääsemisen halun. Ei se ilmeiden näkeminen aina ole onnellista (kun väitetään että se helpottaa ymmärrystä).

Olen tottunut omaan tahtiin ja yksilölliseen (vaikka julkiseen) ohjauksen verkoissa jossa ääneni kuuluu aina samalla tavalla. Opiskelijoilla (aikuisilla) on myös jonkinlainen itsesensuuri eivätkä he kirjoittele näkyviin lapsellisia ryöpsäyksiä. Yritän painottaa verkossa jatkuvan suorittamisen mahdollisuutta, saa nähdä miten käy. Aniharvat opiskelevat kesällä vaikka se olisi mahdollista.

Syvässä ovat totutut käytännöt, oltava lähijakso ja sitten vilkaistaan verkkoympäristöä edellisenä iltana .. lähipäivät syövät verkon käytön eikä niitä useinkaan saada tukemaan toisiaan. Minä preferoin pelkkiä verkkokursseja koska niissä verkko herää henkiin ja opitaan siellä kohtaaminen.

Matkustaminen on yksi säästökohde vai pitääkö tukea kotimaisia elinkeinonharjoittajia? Connect pro istunto taannoin päättyi siihen että laskettiin säästetyt kilometrit, isolla ryhmällä niitä oli paljon. Onhan niitä sanontoja kurssimatkoista että ”aina se kotiolot voittaa” ym. Onko irrottautuminen hyväksi jotta oppiminen käynnistyy. Tämä kotona oman tietokoneen ääressä keskittyminen pitää oppia erikseen, mikä tässä on niin vaikeaa? AMK-opettajilla on lupa työskennellä missä tahansa 25% työajasta mutta kaikki eivät käytä sitä mahdollisuutta.  Jotkut tykkää että työpaikka ja koti ovat erillisiä asioita. Ota tästä selvää..