Käsittelen kuvia … ja elämääni

Kuuntelin juuri Kalle Holmbergin luennon Dostojevskista (löytyy YouTubesta, 55 min). Sen hengessä rohkaistuin kirjoittamaan taas. Ihminen on tärkeä ja hänen kaikki vuorovaikutuksensa sen yhden elämän aikana.

Kun rakentelen logoa tai etusivua blogiin, haluan tavoittaa jotain olennaista itsestäni. Tässä eilen tekemäni kuva:

edclogoKuva on kurssin E-Learning and Digital Cultures Twitter-vaihdosta. Nimeni helinur on tuolla keskellä ja intialainen kaveri siinä vieressä. Tuo kurssi on mieluinen muisto, koska siellä koin tulleeni nähdyksi. Vuorovaikutusta syntyi ja loin uutta yhdessä kaverien kanssa.

Olen kokeillut FaceBook-ystäväverkoston kuvan kanssa samaa ideaa logona, mutta en ole tyytyväinen tulokseen.

cropped-logokoe.jpgcropped-logosoikea.jpgJotain hupaisaa näissä kuvissa on ja myös jotain hyvin vakavaa. Tuo minun ikuinen ilmeeni, heh. Taidan olla kiinni konreettisessa: minulla pitää kuvassa olla joku todellinen verkosto, jossa olen ollut ja jossa elän edelleen. Eihän aitoudella ole merkitystä muille kuin minulle.

18.9. jatkan pohdintaa sivun ulkoasusta. iPad sijoittaa kuvat allekkain ja teksti hyppää sivuun. En voi/ osaa vaikuttaa siihen miten kirjoituksiani näytetään pienemmissä laitteissa. Niitä nykyään käytetään – onko sivun rakentelussa tietokoneen näytölle enää mieltä?

Jos teen etusivun kahdelle blogilleni, siinä tarvitaan myös juuret lähiympäristöön. Tämä reaalimaailma, miten sitä käsittelisin? Koodaus lapsenlapsen kanssa oli tosi hauskaa, siitä muisto Scratch Junior-ohjelmalla:

scratchcodeTuosta saisi myös arkkityypin mummi ja pikkupoika. Heti kaipaan saada molemmat pojat mukaan:

molem2

 

 

 

Ei veljeksiä pidä erottaa. Pitäisi saada liike ja ääni mukaan. Sratch- ohjelmaa voi katsoa vain lataamalla sen, ei sovi blogiin. Videoita pitäisi käyttää, mutten ole innostunut puhumaan ajatuksiani. En ole puhelias, olen kirjoittava ihminen.

Entä muita ryhmiä suomalaisista verkostoista ympärille? Miten esim. entiset koulutoverini, joiden kanssa on paljon blogattu viime vuosina? Olisiko sopivia hahmoja heille? Nyt alan innostua, huomaan. Ikäni saa näkyä, ei ole mitään syytä salata sitä. Entäs suomalaisuus, miten sen voisi osoittaa?

Leikkiminen on tärkeää. Suuripiirteisyys ja huumorintaju – noita arvostan.

Edelleen hämärää

Olen haastanut itseni uudistamaan domain-sivun sisällön, mutta sepä ei etene. En tiedä miten sen tekisin. Minulla olisi tarjolla graafisen alan apua serkunpoika Paavolta, mutta en tiedä mitä pyytäisin.

sumukapeaSuuri apu minulla on siskon miehen korkealaatuiset valokuvat, joista saan napsia osia omaan käyttöön. Tämä kuvaa hämäryyttä sieluni yllä 🙂 Sitä etsii ja etsii ja kuvittelee löytävänsä, sitten taas hämärtää.

sumupystyElämässä moni asia heijastuu yhä uudelleen, hiukan erilaisena. Suomenkielinen ja englanninkielinen blogini ovat erilaisia heijastumia. Tässä blogissa näkyy ammatillinen kasvu ja yhteisöihin osallistumiset kotimaassa. Olen kokeillut verkkoelämää ja vaiheistanut kokemuksiani. On laajoja aiheita ja suppeita, sisäkkäin. Tulevaisuus on avoin.

Englanniksi olen ollut sama oma itseni koko ajan. Olen peilannut asiantuntijuuttani osallistumalla ja saanut kavereita. Olen hahmottanut globaalin vaihdon alueita. Olen saanut tukea ja kritiikkiä sopivassa suhteessa. Vieraalla kielellä on ärtymystä vaikeampi osoittaa, siksi keskustelut ovat usein jääneet lyhyiksi. Vuoteen en ole kirjoittanut mitään eli tulevaisuus on avoin silläkin puolella. Mitä isona tekisin? on minun ikuinen kysymys.

sumuveneJotkut osat hahmottuvat sumussakin muita paremmin. Sitä paitsi vene kuvaa myös liikkumisen mahdollisuutta. Liikkeessä haluan pysyä edelleen.

Rajoitanko domain-sivun tämänhetkisiin innostuksen kohteisiin? Tuntuu oikealta ratkaisulta, henkilöhistoria jääköön kotimaassa jaetuksi. Imatran Yhteislyseon 1964-65 ylioppilaiden muisteloa luetaan edelleen.

Toinen kiva aihe suomeksi oli mummi & lapsenlapsi yhteisopiskelu koodauksen taidoissa. Siitä lupasin käydä kertomassakin marraskuussa. Jotain muutakin senioriverkoista pitää kehitellä.

Filosofista kokonaisnäkemystä kypsyttelen seuraamalla päivittäin Teemalla klo 17 keskusteluja filosofin (Esa Saarinen) kanssa. Kirsti Paakkanen painotti omien juurien tunnistamista ja tunnustamista. Leena Palotie välitti intohimon tutkimukseen ja itsereflektion merkityksen. Leif Segerstam oli kuin luovuus itse, hän taisi virittää minut käyntiin. Säveliä on pieni määrä, mutta niistä voi kehitellä mitä vaan. M.A. Numminen osoittautui sosiologi-filosofi- kielitieteilijäksi, joka arvostaa ihmisyyttä jokaisessa.

Entä minä sitten? Tähän kysymykseen saa vastata 🙂

 

Blogin viisi vuotta

Vuoden vaihde lähestyy, on arvioinnin aika. Tämä blogi syntyi lokakuussa 2007 joten viisi vuotta on tullut täyteen. Postauksia on tullut kirjoitettua 222. Laitan tähän esille tietoa koko ajalta, kun ne löytyivät helposti ( aikanaan kokosin blogitarina- julkaisuun syksyllä 2011).

Kirjoituksia on eniten vuosilta 2010 ja 2011, eläkkeelle jäätyä tahti kiihtyi. Oli aikaa enemmän.

Tämä vuosi 2012 on tuotosten määrässä noin puolet edellisestä. Kasvu on taittunut, motivaatio on hakusessa entistä enemmän.

Kommentit ovat tässä suoraan blogiin kirjoitettujen kommenttien määrä, yhteensä 295. Niiden väheneminen liittyy kanavien monipuolistumiseen. Kun on ”pakko” ilmoittaa Facebookissa ja Twitterissä bloganneensa, niin kommentit  tehdään suoraan niissä välineissä.

Lukijamäärissä näkyy nouseva trendi vuoden 2011 loppuun ja nyt vastaava lasku kävijöissä kuin kirjoituksissakin. Tähän blogiin tullaan enimmäkseen viittausten kautta. Uusia lukijoita oli tänä vuonna 52 prosenttia kaikista. Tänä vuonna lukijat tulivat selvästi eniten Facebookin kautta (540) ja toiseksi eniten twitterin (220). Kiintoisaa että Linkedin ja Blogilista tuovat kävijöitä (40-50).  Itse en käytä kumpaakaan, en pääse vaihtamaan sähköpostia kun olen aikanaan työpaikalta kirjautunut. Lisäksi outilammi -blogi tuo lukijoita sekä sometu (yli 20). Google tulee kanavana vasta näiden jälkeen. Aivan eri tilanne on englanninkielisen blogin käytössä.

Verkkoyhteisöt ja verkko-opetukseen liittyvä tutkimus ovat olleet aiheitani sen jälkeen kun lopetin verkko-opettajana 2009 vuoden lopussa.

Tänä vuonna 22 kirjoituksesta 9 koski kansainvälisiä verkko-opiskelun tapahtumia. Alkuvuodesta nostin esiin arvostamiani nimiä (Thrun, Rheingold, Levy, Levine ja Scharmer), loppuvuodesta kerroin Fantasiakirjallisuuden opiskelusta (ensimmäinen Coursera -kokemukseni). Juuri nyt avoimista globaaleista kursseista keskustellaan valtamedioissa, ne kuuluu tuntea.

Joitakin suomalaisia tapahtumia sivuan blogissa (IT-kouluttajat, ITK Aulangolla, Otavaopiston pajat). Väitöstilaisuuksia olen käsitellyt kolme kertaa (Aira, Vänskä ja Kiili) ja lisäksi kiinnostuin menossa olevasta gradusta (Rapo). Muutama kirjoitus on ollut omaa opiskelua. Jaetut kokemukset kiinnostavat, tietysti, esim. ITK-konferenssi veti lukijoita. Toinen huippu oli syksyllä Coursera opintoihin liittyen. Päivittäin 88 katselua taisi olla molemmat ’huiput’.  Melkein samaan ylti vertaisviivyttely kunniaan -postaus joka oli entisten työtoverien kanssa jaettua kokemusta. Tai komeasti sanottu uutta teorian muodostusta, heh! Coursera kokemukseni alkoivat kiinnostaa sen jälkeen kun Hesarissa oli minusta maininta. Mitään ryntäystä ei siitäkään tullut, olipa kiva yllätys. Kuulin asiasta Facebook- kaverien kautta ja noin 30 ihmistä tervehti asian merkeissä.

Tunnen tarvetta arvioida uudelleen verkkoelämääni. Kun aloitin tämän blogin, se oli uutta ja tarpeellista  verkko-opettajan työssä. Sosiaalinen media nousi vähitellen tietoisuuteen 2009- ja keskustelun areenoita tarjoutui monia. Blogi oli vielä 2010 ja 2011 paikka, josta käsin voin osallistua milloin mihinkin. Nyt en ole enää niin varma tämän mielekkyydestä. Opettajat vaihtavat kokemuksia esim. Facebookin Tieto-ja viestintätekniikka opetuksessa ryhmässä hyvin vilkkaasti. Twitter auttaa kommentoimaan tapahtumien ympärillä. Minä en ole enää suoraan yhteydessä opetuskäytäntöihin kuin globaaleissa opinnoissani. Missä minulla siis olisi annettavaa?

Mihin kaikkeen suuntaudun ensi vuonna? Millä tavoin osallistun? Pidänkö hautajaiset tälle blogille? Uusi paikka, uusi profiloituminen? Kaipaan isoa muutosta.. kai minä sitten jotain teen 🙂

 

Yhteisöt ja verkostot – opiskelu jatkuu

Hupaisa tunne opiskella verkkoelämän peruskäsitteitä sen jälkeen kun on vaihtelevasti tuota elämää harrastanut viisi vuotta tai viisitoista jos eka kotisivuista lasketaan. Tämä blogi on täyttänyt 5 v. Olen huolettomasti käyttänyt käsitteitä verkosto ja yhteisö miettimättä noiden eroa. Olen törmäillyt moniin verkkoelämän kuvauksiin: Whiten vierailija vs asukas, Krautin identiteetti- ja sidosperustainen ja tutustunut lukuisiin tutkimuksiin. Nyt palaan perusopintoihin Erkka Peitson luentojen avulla ja viittaan muutamiin hänen slideihin.

Yhteisö on ilmeisen vanha käsite. Niitä on ollut ihmiskunnan alusta asti. Verkostoa on joskus sanottu uudeksi käsitteeksi, mahtaako olla?

Mukava yllätys oli huomata kaikkien sosiaalisen median teorioiden syntyvuodet. Jopa 1880 alkaen on gemeinschaft toiminut tieteellisenä käsitteenä.

Myös nettikansalaisuus on keksitty ennakoiden. Verkkoyhteisö edellyttää vuorovaikutusta, ja se taas vaatii aikamoista määrää toimijoita pysyäkseen yllä.

Verkoston käsite on selkeä, mutta silti olen hämmentynyt. Kuulunko yhteenkään verkostoon? Olenko kuulunutkaan? Saan verkostoanalyysin esim. FB kavereista, mutta ei se tunnu verkostolta vaikka onkin todennettavissa. Twitter verkosto on aivan erilainen, Linkedin on osittainen kun en työelämässä enää ole (enkä pääse vaihtamaan s-postin osoitetta enää). Ovatko verkostot usein symbolisia, olevinaan yhteyksiä? En tavoita tuota abstraktia ”yhteys sinänsä” tasoa, sekoitan siihen tuntemuksia.

Tässä taulukossa on koottu keskeiset tekijät yhteisö-, sisältö- ja verkostopalveluista (lähde Erkka Peitso 2012 luennot).

 

Ihmettelen kohtaa klikit: miten ne voivat olla haitaksi yhteisöissä mutta eduksi verkostossa? Miten ne selkiyttävät verkostoa? En keksi yhtään esimerkkiä. Myös oman persoonallisuuden voimakas esiin tuonti verkostoissa hämmästyttää. Siitä tulee mieleen esimerkkejä kyllä: ikäänkuin tutustuu internet-ihmiseen läheisesti kun tuntee hänen perheensä tai harrastuksensa. Tämä kohta on selvästi ollut muutoksen alla viime vuosina. Nyt tuntuu luontevalta olla olemassa myös verkoissa, aluksi se tuntui kummalliselta itsensä korostamiselta ja esiin tuomiselta.

Mutta nuo klikit, miten sen ymmärtäisin? Muistan että syksyn 2008 konnektivismin opinnoissa erkanin vaadituista mielipiteistä ryhmä- käsitteen suhteen, kunnes ymmärsin että tarkoitettiin ryhmäajattelua (groupthink). Vaarana on samanlaistuminen ja ajattelun väheneminen. Tämä nousi tällä viikolla Hesarin artikkelin heimon käsitteen kautta. Ihanne on sallia erilaisuutta ja säilyttää avoin vuorovaikutus. Miksei verkostossa sitten sanota, että tuosta on kyse eikä siitä että klikit rikastavat? Ihan samanlaiset ihmiset verkostoissa toimivat ja ihan yhtä vaikea on säilyttää avointa mieltä ja toistensa kuuntelua kuin ryhmissä tai yhteisöissäkin. (Taidan taas sekottaa omia tuntemuksia verkostoihin 🙁  ).

Sosiaalinen identifikaatio ja deindividuaatio (Spears ja Lea 1992) oli yksi luennolla mainituista teorioista. Ne johtavat yksilöiden haluun käyttäytyä tavalla, joka edistää ryhmän kasassa pysymistä. Muodostuu ryhmän/yhteisön käyttäytymistä sääteleviä normeja. Ryhmään ja jäsenyyteen liittyvät vihjeet ovat keskeisempiä kuin yksilöön liittyvät vihjeet. Ryhmän sisäinen solidaarisuus vahvistuu. Ryhmän koheesion suojelun riskinä on ajautuminen ryhmäajatteluun (groupthink), jossa huonoja päätöksiä ei kyseenalaisteta. Tämä on tavallinen tarina, mutta miksi ei myös verkostoissa? Vai eikö verkostoista koskaan tutkitakaan tällaisia ilmiöitä? Pelkkiä yhteyksiä vaan? Verkostoanalyysi on kiintoisa esim. vallan käytön tutkimuksessa, miten ne hallitusjäsenyydet kasaantuvat sun muuta.

Verkkoyhteisön yksi edellytys on yhteinen julkinen tila ainakin jos toiminnallisuutta halutaan. Rheingold herättää jatkuvaa vuorovaikutusta vailla yhteistä tilaa, sekin tuntuu toimivan. Hän on tunnettu ja pisimpään (?) toiminut verkkoyhteisöjen rakentaja. Kirjat ja videot kotisivuilla loivat pohjan hänen ideologialle. Hän on valmis yhteistyöhön muiden kehittäjien kanssa. Jokaiselle on tilaa toimia ja paikkansa voi ottaa tai löytää, miten vaan. Nyt olen taas kadottanut alkuperäisen ajatukseni verkkoelämän peruskäsitteiden merkityksestä, olkoon. Parasta lopettaa 🙂

Tämä olkoon viimeinen yliopisto-opiskelun referointi tällä erää. Siirryn toiseen blogiini jossa huomasin olleeni jo marraskuussa 2010 aika pitkällä erilaisten osallistumisten miettimisessä. Ja lokakuussa 2011 hahmotin lisäarvoa tuottavan osallistumisen Wengerin avulla. David Whiten vierailija-käsite on tuntunut omalta monesti. Tuossa ylläolevassa taulukossa se muistuttaa keskimmäistä sisältöpalvelua: jospa se on minun tieni.

Hanki ammatillinen verkkoelämä

Kaiken blogitutkiskelun keskellä eilen onneksi satuin kuuntelemaan Tuija Aallon esityksen ammatillisesta verkkoelämästä. Toimittaja osaa mennä asiaan, puhua innostavasti ihmiselle, valita keskeiset, jäsentää ja vielä viitoittaa tulevaisuuteen. Tai siis ainakin Tuija osaa, mutta täytyy tuossa kuvaamassani olla yhtymäkohtia toimittajan ja opettajan töistä. Suosittelen vilkaisemaan linkkiä, laita ääni päällä heti alusta asti.

Ammattilainen kertoo verkkoelämässä havaintojaan, jakaa muille ja kehittelee ajatuksiaan. Ammattiylpeys saa näkyä, tuo oli kiva. Tiedostin miten se näkyy minussa yhtä lailla vielä eläkeläisenä. Blogi on punnitsemisen paikka ja siksi tarpeen. Osaavien ammattilaisten, tekijöiden ääni kiinnostaa ja antaa eniten – heidän toivoisi opettelevan puhumista, mietteistään ja havainnoistaan kertomista. Näin taitavasti Tuija johdattaa huomion siihen minkä tahtoisi lisääntyvän. Se nimittäin lisääntyy se mille huomio osoitetaan, siinä on ikivanha oppimisen teoriasta nouseva sovellus (siitä parjatusta behaviorismista).

Minulle jäi mieleen pyörimään tulevaisuuteen suuntautuminen, miten sinne kallistuisin enemmän. Kertoisinko omia arveluita minne ollaan menossa, koska pystyn arvioimaan oman asiantuntemuksen läpi verkkoelämän yleisiä kuvioita. Olen nähnyt ja arvioinut niin monta hypeä ja vaiheistanut niitä, tutkinut edistymisen ehtoja.

Kannattaa kirjoittaa nähdäkseen mitä ajattelee: edellisessä postissa päädyin ihmisen kasvu ja kehitys teemaan ja sain tukea kommentissa. No sitten tajusin että KOKO ajan minä kirjoitan inhimillisen kasvun ilmiöistä, koska ne kiinnostavat ja taustani kautta voin suhteuttaa ilmiöitä omalla tavallani, eri tavoin kuin aloittelijat. Voin tutkia kriittisesti muodissa olevia väittämiä esim. Olet mitä jaat. Code is law. Teknologia muokkaa meitä.  Tämä on ihan kiva hetki.

Jospa vähitellen saan blogitarinani taas ”valmiiksi”. Reflektiokierroksia tarvitaan useita, sanoo kokemus. Nähdään!

Uusin sula pinta hurmasi taas

Olen tässä tehnyt siirtymistä toiseen blogiini jo kuukauden ajan mutta silti löydän itseni täältä. Eilen spämmitulvan vuoksi, tänään iloisissa merkeissä. Huomasin että Tuija ja Yoe ovat tehneet uuden #55 sulapinta keskustelun Google + sun muista uusista välineistä ja eikös tehnyt heti mieli kuunnella. Ja kivaa oli, vaikka ei ole aikomustakaan tutustua Google +, saan siitä tietoa joka puolelta ja odottelen ihan rauhassa. Kaikki ihmiset ei tosiaan stressaa näistä vempaimista eikä myöskään nauti uusista leikeistä.

Tuija ja Yoen tyyli ihastuttaa, se on kepeä ja syvällinen yhtä aikaa ja olen kiinnostunut heidän mielipiteistään, olen oppinut arvostamaan näitä naisia. Opin että Google + tehdään piirejä joihin kavereita kootaan. No se on juuri se mitä tarvitaan, jotta toiminnassa olisi eteenpäinmenoa tai syvyyttä. Ei kaikkea kaikille ole mielekäs tapa vaikka joskus tuottaa kivoja ideoita. Itse pitää identiteettinsä ymmärtää ja sitten rakentaa verkosto jossa viihtyy ja jota tarvitsee oikeasti. Kovin tutuilta tuntuivat erityisesti Yoen pohdinnat: missä tämän jaan ja miksi ja kiinnostuksen puute kaikenmaailman FB-ryhmiin. Hajanaista on, olen samaa mieltä. Vaikea sijoittaa itsensä mielekkäästi, lisää tietoisuutta asiantuntemuksen jakamiseen haetaan.

Seuraavat vuodet ovat applikaatioiden rakentamista nykyisten verkostojen päälle, tuo tuntui oikealta tilannearviolta. Sitä tehdään parhaillaan esim. eduMooc kurssilla jossa tämä viikko onkin teknologian opiskelua. Olen sen verran vilkuillut edumoocia että tiedän sen toimivan hyvin monipuolisesti kaikkia välineitä kokeillen. Kerran kuuntelin U-streamia johon voi mennä kertomaan ajatuksensa ja scoop kokoaa tapahtumia paremmin kuin Twitterin paper.li. FB-ryhmässä keskustellaan näistä kaikista. Torstaisin (klo 9 illalla meidän aikaa) on Elluminate & Twitter asiantuntijavaihtoa tunnin verran. Tilaisuuksia on ja itse joutuu päättämään mitä tekee kuuman heinäkuun ajan.

En ole kaivannut yhtäkään uutta verkostoa tai piirin rakentamista. Tuntuu siltä että kun on saanut aggregointinsa johonkin malliin niin heti pitäis siirtyä muuhun. Nykyään on pakko ilmoittaa sekä Twitterissä että Facebookissa että hei kirjoitin taas. Vaikka RSS seuranta olisi paljon vapaampi kuulijan kannalta, niitä voi katsoa milloin itselle sopii. Olen rakentamassa itsenäistä verkkoelämää ja meitä riippumattomia ihmisiä löytyy verkoista yhä enemmän – jotka tekee mitä tykkää omissa verkostoissaan.

Sulapinta keskustelussa oli kiva kohta kun Tuija kysyi että mikä saa Yoen osallistumaan ? Se kun syntyy parempaa keskustelua kuin vanhoissa ympyröissä niin silloin lähtee mukaan. Just noin se menee. Suomalaisten ympyröiden ahtautta olen miettinyt monesti, minulla kun ei ole tarvetta myydä itseä tai tuotteita, eikä instituutiota mitä edustaa … niin sovin paremmin globaaliin maailmaan. Laiskuuttani vaan tänne kirjoittelen ja teille uskollisille ystäville joita ajatukseni vieläkin jaksavat kiinnostaa. Hyvää kesää kaikille!

Suorapuheinen pelinkehittäjä

Viileän sään kunniaksi jatkan kirjoittelua. Aiheena on Ville Vuorelan puheenvuoro toukokuun pajassa Otavaopistossa. Aihe oli vuorovaikutuksen uudet muodot joita hän katsoi pelialan ammattilaisena, luokitellen itsensä opetusalan vastapooliksi. Kilpailee lasten huomiosta keinoin joilla voittaa koulun. Ei ole ylpeä kaikesta mitä tekee mutta tärkeintä on myydä omia tuotteita ja onnistua siinä. Minä ihastuin tuohon rehellisyyteen.

Gamification, pelimäistyminen yläkäsitteenä hän kuvasi vuorovaikutuksen pinnallistumista, lyhenemistä ja varsinaisen vuorovaikutuksen kuolemaa. Sen paikalle tulee pisteiden keruu milloin mistäkin, kaverien määrä, seuraajien määrä ym. Internet on ääliöiden äänitorvi ja uusia välineitä tuotetaan hyvällä menestyksellä. Sosiaalinen media automatisoi markkinoinnin, kulttuuriset meemit leviävät viruksen tapaan. Viestintävirta turruttaa, on vain kohinaa ja tarvitaan yhä voimakkaampia shokkeja huomion saamiseen. Yksityisyys on myyty, olemme kaupan mainontaa varten.

Ville arveli tietoinflaation olevan käynnissä: vain nopeat provosoivat heitot kiinnostavat, pelillisiä koukkuja käytetään ja ne varastavat kaistan (ennen meillä oli aivot). Kilpailu ystävistä sun muusta on johtava juoni, elektroninen sosiaalinen kiipeäminen. Paniikin lietsontaan joukkomedia sopii hyvin, tiedon merkitys hämärtyy. Ihmisellä on tarve laumoittua ja sulautua johdettavaksi (viittaus 1-9-90).

Villen esitys oli linjassa edellä kertomani BBC-Krotoski ohjelmasarjan kanssa. BBC sarjassa maailman johtavat netin rakentajat kertoivat näkemyksistään ja huolistaan, tässä sain kuulla yhden pelintekijän autenttisen arvion. Ihanalla suorapuheisuudella, se virkisti. Mieleeni palautui jostain ihme syystä Marcuse: One- dimensional Man, teos 60-luvulta kun opiskelijoiden vallankumous käynnistyi. Kaikki teoksen kuvaamat uhat ovat toteutuneet ja jatkamme edelleen yksiulotteista lyhytnäköistä elämää. Marcuse olkoon esimerkki lähestymistavan erosta 60-luvulla ja nyt. Silloin pyrittiin ymmärtämään yhteiskunnan toiminta läpikotaisin, nyt riittää lyhyet tietoiskut, kuvat, videot ja kaikki otetaan vastaan sellaisenaan ilman arviointia. Ero on huima. Verkolle kiitos siitä että teos on sinne skannattu ja useita haastatteluja löytyi helposti sekä Herbert Marcuselta että Franfurtin koulukunnalta yleisemmin. Niitäpä voisin kuunnella enemmänkin: on siis toinenkin tapa elää verkoissa.

Toinen kytkentä Villen esityksestä nousi mielessäni Sometime2011 tapahtumaan, jota vilkaisin muutaman kerran kotoa. Näin tyhjiä tuoleja, kepeyttä ja iloisuutta ja keskustelua tekniikan toimimisesta. Sinne kai kokoontuivat he jotka halusivat leikkiä uusilla välineillä, mikäs siinä. Silmään pistää yhdenmukaisuus kokemuksesta, kaikki ovat osa onnellista perhettä ja tukevat toisiaan. Monet olivat kurkkimassa hyötyä itselle ja se sitten avarrettiin jakamisen ihanuudeksi. Minua kiinnostaa tämä ilmiö: onko se vastavoiman rakentamista sille mistä Ville Vuorela puhuu vai onko se tuon linjan toteuttamista? Osallistujat saavat uuden piste-ennätyksen monella areenalla, FB ja Twitter ovat täynnä ystävälisäyksiä. Miten ihanaa, jeah?

Milloin blogia vilkaistaan?

Tulipa mieleen kysyä Googlelta miten tätä blogia on luettu, kun kirjoittelen välillä ajankohtaisista tapahtumista ja välillä pohdiskelen omiani entisenä verkko-opena ja nykyisenä virtuaaliyhteisöihmisenä. Alkuvuosi 2011 näytti tällaiselta:tammimaalis2011

Kuva herättää katsomaan mitä tapahtui alkuvuodesta – äskeinen huippu tuli TV2 netti-illan vuoksi. Heti tammikuussa blogasin otsikolla Löydy-kirja luettu ja se kiinnosti lukijoita, varsinkin kun Tuija ja Yoe kiittivät arviosta FB-ryhmässä. Tuija taisi tviitata asiasta myös. Kommenttejakin tuli blogiin muutamia. Tapahtumasta jäi hyvä mieli, koska kyseiset kirjailijat ovat kyllin vahvoja ottaakseen vastaan erilaisia tulkintoja.

Äskeinen TV2-ohjelman jälkeinen keskustelu on vielä mielessä. Blogit linkittävät toisiinsa ja siksi lukijoita tippuu pitemmän aikaa. Itse on pakko tviitata #a2ilta tagilla jos haluaa tulla mitenkään huomatuksi. Suomalaisia tavoitan myös naamakirjan kautta. Näihin itsensä mainostuksiin on jo tottunut, vaikka ne aluksi ällöttivät.

Nyt on menossa monien helposti saatavien kvantitatiivisten mittareiden käyttö, esim. TV2-illan aikaiset verkostot, jotta näkee aktiiviset toimijat. Tulikohan yllätyksiä? Samaa itsekin tässä nyt teen, seuraan kun kerran se on helppoa. Näen nämä joukkotapahtumat jonkinlaisina kuplina jotka puhkeavat nopeasti eikä niistä juuri jälkeä jää. Ehkä joku nimi ja siihen liittyen tapa kirjoittaa, luo odotuksia tuleviin keskusteluihin. Suurin osa uusista lukijoista vain vilkaisee sivua ja poistuu välittömästi.

Muistelin että ensimmäisiä joukkotapahtumia tähän blogiin liittyen elin toukokuussa 2010 kun kirjoitin sometime2010 tapahtumasta:

some2010Kirjoituspäivä on merkitty nuolella ja lukijat ovat tulleet pari päivää myöhemmin. Kommentteja tuli peräti 13 ja muut linkittivät minuun, siitä tuo hidas prosessi. Lukijoita oli vähemmän kuin tänä vuonna, vaikka tapahtuman ympärillä oli kovasti säpinää. Muistan että twitter-seuraajia tuli ja painetta eri some-yritysten tukemiseen tai ainakin suosimiseen. Siinä joutui päättämään miten kehenkin suhtautui. Muutamia on jäänyt pysyvästi tutuiksi ja vaihtoa on jatkuvasti.

Olen kirjoittanut monista muistakin tapahtumista, mutta ne ovat hukkuneet normaaliin virtaan. Olisiko ensimmäinen vastaava tapahtuma ollut toukokuun 2009 Voimala-keskustelun jälkipuinti. Sieltä jäi joitakin nimiä, joista tykkään edelleen. Tänä vuonna kirjoitin case sometu ja case peda-forum ja somus-loppuseminaarista. Sometu kiinnosti Mikkelissä, peda-forum toi yhden tutun FB -kaveriksi ja somus-semma toi kommentteja seminaariin osallistuneilta. Lukijoita oli siis nuo tavanomaiset 20, ei juuri erotu ensimmäisessä kuvassa. Samoin YLE-semma suomalaiset verkoissa, tulipa tehtyä muistiinpanoja ja ajateltua jotakin.

Kun kirjoitin itseorganisoitumisesta englanniksi, sain huomiota Kanadasta ja sitä postiani on luettu reilusti yli 200 kertaa. Raportti oli englanniksi verkossa joten sitä voi mainostaa. Uusia linkityksiä tuli muutamia myöhemmin ja niiden kautta lukijoita enemmän kuin ensimmäisen guru-linkin kautta. Samalla tavoin toimivat kansainväliset huippuhetket: nousevat, katoavat ja joitakin ihmissuhteita jää. Lukumäärät ovat suurempia mutta niinhän maailmakin Suomen ulkopuolella 🙂

No mitä sitten? En kirjoita yrityksen enkä organisaation nimissä, vain itsenäni. En tavoittele suuria lukijamääriä, mutta kirjoittamisen mieli toki syntyy henkisessä vaihdossa. Siinä näen eron näiden tapahtumien ja normaalin asiablogaukseni välillä. Uskolliset lukijat ovat kiinnostuneita sisällöistä, pystyn ainakin ajoittain tarjoamaan heille jotain piristystä ja vinkkejä. Uusiakin lukijoita tippuu vähitellen. Tapahtumien ympärillä on somepöhinää josta ehkä voisi syntyä suomalaisen somekentän itseymmärrystä. Jos sitä haluttaisiin. Viime päivinä näkyy olevan kilpailua parhaista posteista, kommenteista, tviiteistä, osallistumisen tavasta .. onhan tuo viihdettä joka heijastelee aikaansa.

Suomalaiset verkoissa

Sain virikkeen ajattelulle YLE:n isosta pajasta, jossa julkistettiin otsikon mukainen tutkimus. Jarmo Lahti kirjoitti paikalla olleena omia kokemuksistaan blogiin. Se sisältää myös slidet tutkimuksen tuloksista. Minä olen vain kuunnellut luennon Yle areenasta. Twitter hashtag #yleseg ohjaa tietojen äärelle.

Suomalaiset (1800 ihmistä) segmentoituivat monimuuttujamenetelmillä kuuteen porukkaan: tyytyväiset, funktionaaliset, tiedonjanoiset, sosiaaliset, teknologiset ja aktiiviset. Ryhmät erottuvat toisistaan mahdollisimman paljon, mistä haluaisi enemmän tietoa miten se toteutettin. Onko kyse edes henkilöprofiileistä vai kyselylomakkeen muuttujista vai mistä? Minäkin (kuten Jarmo) sijoitan itseni jokaiseen. Toinen mukava tieto olisi otanta, ketä nämä ihmiset ovat muuta kuin 15-74 v ja tietokoneella, sähköpostilla vastanneita?

Kuuntelin kärsivällisesti koko luennon ja tuli siinä sijoitusten logiikka osittain selitetyksi. Ryhmien nimet kuvaavat osittain koko elämänasennetta (tyytyväiset, sosiaaliset, aktiiviset) ja vain osittain internetin  käyttöä. Kuuden ryhmän netin käyttö monipuolistuu kuvatussa järjestyksessä (slide 15) ja samalla tulee mukaan ikä. Kolme ensimmäistä ryhmää on yli 45v ja loput nuorempia.

Tulokset tuntuvat hyvin selviltä sinänsä: tietoa haetaan pikkuisen (tyytyväiset), eri tarkoituksiin (funktionaaliset) ja vielä enemmän (tiedonhaluiset) tai sieltä haetaan ”kaikkea” (aktiiviset). Sosiaaliset ja teknologiset sen sijaan erottuvat suuntautumisellaan – epäilemättä totta, nettiin pääsee kumpaakin tietä. Oikeassa elämässä ihmiset vielä muuttuvat koko ajan ja vaihtavat osallistumisensa tapoja. Aineisto oli viime lokakuulta.

Minulle tuli kaipuu saada tolkkua tuloksista, löytää käsitteitä jotka auttaisivat ymmärtämään verkkoelämää ja sen muutosta. Löysin marraskuulta 2009 oman  postauksen jossa esittelin asukkaat vs vierailijat webissä, Oxfordin yliopiston tuottaman jaottelun opiskelijoiden eroista. Dave White esittelee tuloksen videolla ja TALL bogissa kirjoitettuna. Minusta tuossa on mieltä: ihminen orientoituu nettiin joko työvälineenä tai asuinpaikkana. Jokainen tuntee välineenä käytön, mutta asumisen voi oppia vain kokemalla, kokeilemalla. Sitä on muuten vaikea ymmärtää.

Valinta vierailija-asukas toiminnassa voi vaihdella työelämän ja yksityiselämän välillä, esim. Dave oli asukas enemmänkin työelämässä. Muutoksia omassa suhtautumisessa voi seurata tuolla nelikentällä. Samantapaista jäsennystä käytti Tuija Aalto ammatillisen verkkoidentiteetin kuvauksissa mm. Löydy-kirjassa.

Vierailija-asukas orientaatio voidaan kuvata myös jatkumona jossa useinkin liu’utaan paikasta toiseen, ei ole kyse pysyvistä eroista. White puhuu Open Universityn podcastissa tästä jatkumosta. Itselleni tuli kuunnellessa oivallus siitä miten webin välineet voivat muuttua paikaksi omassa mielessä samalla kun orientaatio huomaamatta muuttuu kohti asumista (esimerkiksi kun GoogleDocs on kavereita samaan aikaan). Mutta aina on mahdollisuus valita miten toimii.

Ihanne ei kai ole jatkuva verkoissa roikkuminen vaan tietoinen käyttö. Kiintoisa keskustelu YLEn pajassa nousi nuorten tietoisesta vastustuksesta (taidealat, filosofisesti orientoituneet). Eivät kaikki jotka osaavat/ osaisivat käyttää tietokoneen mahdollisuuksia, huumaannu niistä vaan voivat pitää tärkeämpänä muuta elämää.Tämä valinnan oikeus unohtuu, kun yksisilmäisyys ja ikärasismi tunkeutuvat näihin kartoituksiin verkon käytöstä.

Itse en näe mieltä selvittää ulkoisia käyttäytymisiä tietyllä hetkellä, vaan ymmärtää ilmiöitä syvemmin. Mutta innostuinpa tämän verran ja uskon YLE:llä olevan oikeat pyrkimykset pitää huolta meidän tarpeista 🙂

Verkkoelämä taideteoksena

Kuuntelin eilen Pekka Himasen Elämä taideteoksena luennon suorana lähetyksenä Helsingin yliopiston luentosalista. Kolme tuntia kului nopeasti ja pääsin ajattelevaiseen tilaan mikä vaikuttaa edelleen. Voisiko ja millä tavoin myös verkkoelämä toteutua taideteoksena? Sehän on osa minun elämääni.

Edellisessä postissa löysin käsitteet asua ja vierailla verkoissa. Asukkaat ovat tavallaan vallanneet paikat ja rakentaneet omat norminsa, oman kielensä ja osa välineistä onkin laadittu asukkaille (twitter, FB). Diginatiivi käsite on yleisessä käytössä ja sen avulla syyllistetään meidät muut, syntymävuotemme on jotenkin väärä. Tästä natiiviajattelusta siirryin asukas-valikoiva vierailija analogiaan joka sopii paremmin. Miten siis verkoissa elää ja vierailla taideteosta rakentaen?

Himanen on filosofian lisäksi upea psykologian opettaja, hän auttaa tiedostamaan omaa kehityshistoriaansa jota kautta tavoitteetkin löytyvät. Hän tekee sen aidosti omana itsenään, muuten se ei toimisikaan. Hän etsii hyviä kysymyksiä ja toimii mallina luovasta intohimosta itse. Se tarttuu kuunnellessa: vuorovaikutus tapahtuu kuulijan mielessä ja vaikutus jatkuu tilanteen päätyttyä. Muistan edelleen Pekan luennon kesällä 2007 verkko-opettajien jazz-seminaarissa Porissa. Jotkut esimerkit olivat samoja mutta niiden työstäminen ei ole päättynyt mielessäni eikä hänenkään mielessään.

Video on nimenomaan tunnelman välittäjä ja sellaisena pedagogisesti perusteltu. Tunnelmaa ei voi selittää se pitää kokea ja sen voi tuoda videon kautta tilanteeseen. En voi välttyä ajattelemasta että tämä liittyy syvä-pinta-tasojen erotteluun. Tiedostan vaarana pinnalliseen siirtymisen ainoana normina, jossa videot ja musiikki ovat viihdettä ja kaiken pitää vaihtua nopeasti hetkestä toiseen. Emme kai anna verkkoelämän ajautua tähän, vain tähän?

Verkossa asuminen on mahdollista myös syvemmillä tavoitteilla kuin itsen viihdyttäminen ja elämän pakeneminen. Tämä on painava lause minulle ja se oli kiva löytää. Alan entistä tietoisemmin rakentaa verkkoelämää, jossa tavoite löytyy global dignity liikkeen ja menossa olevan digni.fi toiminnan kautta. Tämä elämä alkaa omien pelkojen kohtaamisella ja rohkeuslihasten jatkuvalla harjoittamisella. Se merkitsee myös oman kritiikin filosofian rakentamista: selvittää miten ottaa vastaan jatkuvan arvonkiellon ja estämisen. Verkko-opettajan arkipäivää viimeiset viisi vuotta on ollut kuunnella miten me kunnon ihmiset kohtaamme pullakahvin ääressä eikä missään ihme virtuaalissa. Siihen on tottunut, siihen on turtunut, mutta olen myös vieraantunut lähiyhteisöstä sen vuoksi – koska henkisen tuen on saanut verkoissa: toisissa blogeissa, sometu keskusteluissa, webinaareissa, globaalissa opiskelussa.

Verkkoihin lisää viisautta olisi myös voinut olla otsikkoni. Epäilemättä jatkan näistä teemoista lopun elämääni. Kiitos Pekka Himanen että olet olemassa ja kiitos kaikki ystäväni joiden kannattelemana jaksan ylläpitää luovaa intohimoani.

(Tässä kohden pitää aina kunnon ihmisille kertoa että joo, on mulla ihan hyvä puoliso – tuolla se kuorsaa, ja on kaksi lasta kuten kunnon suomalaisilla on. Sanon aina verkko-opena että en tule viemään pois niitä puolisoita sieltä sohvalta olkaa ihan rauhassa).

Oliko tuossa sulkumerkeissä verkkoelämän herättämät syvät pelot vai mitä lie?